Olihan se keskenmeno; tosi rankka kokemus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kyynel poskella
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kyynel poskella

Vieras
Tuossa aiemmin kertoilin käynnistäni neuvolalääkärillä ja lääkärin ihmeellisestä käytöksestä. Viikkoja oli 12+5 ja eilen alkoi vatsassa pienet kivut, jotka tuntuivat myös selän puolella. Sitten illemmalla n. 19 aikaan housuihin ja lattialle holahti suuri määrä veristä nestettä. Saman tien istuin pöntölle ja verta sekä muuta tavaraa tuli ihan lorisemalla. Kivut oli koko ajan ihan tuntuvat, mutta kuitenkin pärjäsin niiden kanssa. Istuin vessassa melkein tunnin ja koko ajan yritin soittaa OYS:n päivystykseen kun verta tuli niin paljon, mutta sieltäpä ei vastattu, laitettiin vaan jonoon. Mieheni oli nukuttamassa kahta tyttöämme, kun yhtäkkiä tuntui että lähtee taju. Huusin hänet apuun ja siitä eteenpäin filmi katkesi hetkeksi. Havahduin siihen kun oksensin ja vatsassa kramppasi, istuin edelleen vessassa, mieheni kannattelemana. Olin tajuttomana muutaman minuutin, sillä aikaa mieheni oli soittanu ambulanssin ja anopin lapsenvahdiksi. Lähettiin kuitenkin omalla autolla, kun virkosin. Pääsin samantien gynekologille, joka totes vuodon olevan tosi rajua ja jouduinkin osastolle tippaan. Sain vahvat kipulääkkeet ja verenpainetta mitattiin jatkuvasti, oli laskenut 98/46, hemoglobiinikin oli laskenu 90. Vimeinen klöntti tuli yöllä kahden aikaan, oli ilmeisesti istukka, ja sen jälkeen vuotokin alkoi rauhoittua. Pääsin tänään illaksi kotiin kun lääkäri totes ultralla kohdun olevan kutakuinkin tyhjä. Vielä on vatsakramppeja ja vuotoa eikä pää kestä olla pystyasennossa, mutta pikkuhiljaa olo kohenee. Oli tosi raskas kokemus kaikin puolin ja henkinen paraneminen on vasta aluillaan, mutta eiköhän tästä pääse kohta elämään kiinni. Sain vaan huomisen sairaslomaa, se jäi vähän ihmetyttämään.. Olisin halunnu rauhassa ajatella ja surra tämän asian läpi :( Eniten vihastuttaa se neuvolalääkärin käytös sillon torstaina (tarina samalla nimimerkillä muutama päivä sitten), jäi semmonen olo että se tiesi ja näki ultrasta, ettei siellä mitään elävää enää ollut, mutta eipä voinu kertoa mulle. Pakoili/siirsi vastuuta vaan muille..
Pitkä ja raskas tarina, mutta kiitos niille, jotka jakso lukea loppuun asti. Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia keskenmenosta..
Ja toivottavasti jollekin on tästä ehkä apua omaan tilanteeseen.

Vaikka olo on tosi itkuinen ja kaikin puolin surkea, niin kyllä se tästä vielä jonain päivänä =)
 
Osanottoni ja surun valittelut sinnekkin..Haluan kertoa, että mene ja pyydä lisää sairaslomaa, Itselläni nyt vko takana kun sain kuulla että pienokainen oli kuollut kohtuuni, rv piti olla 13+ mut oli vauva jaksanut kasvaa 9 vkolle asti. ei minkäänlaisia kipuja ja vuotoja ollut. Seuraavana päivänä kaavintaan, joka oli henkisesti todella raskas kokemus, ja on edelleen. Olin koko ed. vkon sairauslomalla, ja tänäänkin vielä mietin jaksanko mennä töihin. Nyt sitten vuoto alkaa loppumaan ja täytyy odotella kuukautiset..ja sitten taas yrittämään, jospa meillä ois joitain hyvää vielä edessä, ei sitä muuta kaipaa! Itse raskauduin clomifeenin avulla pitkän odottamisen jälkeen, eli raastavaa...
Mutta voimia todella sinne ja koita saada puhuttua ja itkettyä asiat läpi, ei siihen muu auta.. Itsekkin edelleen jatkan surutyötäni. :hug:
 
Hei kyynel poskella! Mulla tosi samantapanen tarina. keskeytyny keskenmeno, verenvuoto aivan jotain kamalaa..loppua ei meinannu tulla ja supistukset oli tosi kivuliaita, ihan niinku synnytyskivut. Ambulanssilla sairalaan,kaavintaan,tippoihin,hemoglobiini 75. Elämäni rankimpia kokemuksia.

Mullakin kaks lasta, niinku sulla. Ne antaa paljon voimia. =)
Ehdottomasti sun pitää saada enemmän sitä sairaslomaa. jos minä olisin ollut töissä, niin en olis kyllä pystyny noin nopeasti palaamaan työelämään, en olis pystyny keskittymään mihinkään..Sulla on oikeus surra.

voimia sinulle hirmuisesti :hug:


ps. niin ja se neuvolalääkäri toimi kyllä todella typerästi. ilmeisesti ei halunnu olla huonojen uutisten tuoja. mutta kyllä ärsyttää tuollaiset ammatti-ihmiset. vois vaihtaa alaa tuollaiset.
 

Yhteistyössä