vierailija
Mä olen alkanut miettimään, mitä miehelle ja lapsille kävis jos kuolen yhtäkkiä. Toisaalta tarvis miettiä myös miten itse selviää jos miehelle sattuis jotain.
Minulla on edellisestä avioliitosta kaksi lasta, joista toinen on alaikäinen ja häneen minulla on yksinhuoltajuus.
Sitten meillä on yhteinen lapsi ja minun nimissä on talot ja autot ym.
Mieheni laittaa kaiken yhteisen elämämme eteen ja on myös remontoinut minun nimissä olevaa omakotitaloa ja laittaa kaikki rahat yhteiseen kassaan.
Lapsillani on isänsä puolelta tulossa muhkea perintö myöhemmin, minulla perus omaisuus jonka tavallinen duunari elämänsä aikana tekee.
Mietin nyt nykyisen mieheni panostusta ja toisaalta myös tulevaisuutta jos lapsemme ja mahdollisesti alaikäisen kautta ahne ex mieheni pääsisi omaisuuteeni käsiksi.
Meillä on avioehto, mikä koskee avioeroa, mutta kuolemantapauksessa nykyisellä miehelläni on avio-oikeus.
Vanhempi lapseni kuuntelee varmasti isäänsä paljon ja ajattelisi todennäköisesti melko bisnesmäisen kylmästi tilanteessa, jossa päättäisi jäämistöstä omalta osaltaan.
Tänään muutin henkivakuutukseni niin, että nykyinen mieheni on ainoa edunsaaja niihin. Mietin myös omaisuuteni, ainakin nykyisen asuntomme elinikäistä hallintaoikeutta. Lapsilla on kuitenkin lakiosa jokatapauksessa, joten sitä en tällä varallisuudella saa taloa mukaan laskematta jaettua.
Olen 40v