Oletteko kieltäytyneet kummiudesta? Voiko siitä ylipäätään kieltäytyä?

Niin varmaan koki pojan kummit kun myöntyivät vaan eipä niitä oo kohta 7v kiinnostanu pätkääkään. Oisivat vaan sanoneet reilusti että ei. Ovat käyneet kaksikertaa synttäreillä,ei ainuttakaan korttia tai lahjaa tai puheluakaan lapselle muutoin. Noillekin juhlille pyydettiin, sieltä ei mitään elonmerkkiä. Tänävuonna en edes kysy,antaa olla jos ei kiinnosta. Onneksi toiset kummit ovat kiinnostuneita kummilapsensa elämästä ja mukana.

Niin, mun mielestä kummius on kunniatehtävä ja se tulee suorittaa kunnialla. Tökeröä kieltäytyä, tokeröä jättää hommat hoitamatta. Ja tökeröä myös vaatia kummilta liikoja, kummin ei tarvitse olla rahalaitos eikä ilmainen lapsenvahti. Pienet eleet ja muistamiset riittää, vaikka puhelinsoitto ja valmiskortti. Jokainen löytää sen pienen ajan elämästään, jos vaan tahtoo.

Jos joku kieltäytyy kun pyydän, niin se on sinänsä ihan ok, en vaan voisi pitää sellaista ihmistä kovin kummoisena kaverina tai sukulaisena jatkossa. Jos ei sen vertaa ole aikaa minulle (tietäen että kummiasia on vanhemmalle tärkeä) tai lapselleni niin eipä multakaan sitä aikaa sitten jatkossa löydy kaveruuden ylläpitoon. En koskaan kieltäytyisi jos kaveri tai sukulainen pyytäisi lapsensa kummiksi, ei kuulu omaan mentaliteettiin.

Se on sitten eri asia jos joku tuntematon facebook "kaveri" pyytää kummiksi, mutta mulla ei olekkaan tapana haalia facebookkiin ihmisiä joita en tunne ja tapaa oikeassa elämässä. Joten siinä mielessä melkoisen absurdi tilanne.

 

[QUOTE="M33";30364668]Jos joku haluaa pahoittaa mielensä siitä, etten halua toimia hänen tahtonsa mukaisesti, sille en tietenkään voi mitään. Minulle on paljon tärkeämpää tehdä sellaisia valintoja, joiden kanssa voin itse elää. Halveksin selaista, että suostutaan epämiellyttäviin tehtäviin vain, koska ei uskalleta pitää kiinni omista rajoista.[/QUOTE]

En toki suutu siitä että ei haluta toimia minun tahdon mukaan. Vaan loukkaantuisin (tuntuisi pahalle), että joku ei löydä elämästään minulle ja rakkaimmalle lapselleni sen vertaa aikaa, vaikka olen hartaudella häntä asiassa ajatellut ja juuri hänet valinnut. Siinä on aika vissi ero.

No aika pienestä säkin sitten toista ihmistä halveksit.

 

Olen kieltäytynyt kunniasta.

 

Mun mielestä on taas kunniallista kieltäytyä kohteliaasti jos kokee ettei riitä aika tai innostus kummiuteen. Mulla on noiden läheisimpien ystävien lisäksi monia kavereita joiden kanssa tapaillaan ja kyläillään puolin ja toisin, osan kanssa on yhteisiä harrastuksia joiden merkeissä nähdään viikottain. Näen siis lapsiansakin mutta silti en jaksaisi ryhtyä kummiksi.

Mä voin kyläillessä seurustella lastensa kanssa, viedä näille välillä lahjoja, ottaa hoitoon tarvittaessa jne. Mutta en jaksaisi ottaa noista sellaista vastuuta minkä itse liitän kummiuteen. Kummiudesta tulisi tossa mulle vaan henkinen taakka mikä tekisi ennen luontevista tapaamisista velvollisuuksia.

Jos joku kieltäytyisi mun lapseni kummiudesta, yksi kaveri on niin tehnytkin, olisi se mun mielestä suoraselkäistä ja arvostettavaa. Lisäksi mä koen että mulla voi olla myös kavereita jotka ei ole kovinkaan kiinnostuneita lapsistani.

 

[QUOTE="hmmmmm";30364473]Mulla on kyllä aikaa edes kerran vuodessa viedä kummilapsi vaikka leffaan tai pistäytyä kahville, ja niin pitäisi olla jokaisella muullakin normaalilla terveellä ihmisellä. Harvoin kumminkaan kummiksi pyydetään ihan uppo-outoa ihmistä, joten kyllä kaverin/sukulaisen jne kanssa sen verta luulis jokaisen pystyvän olla tekemisissä.

Mutta sehän on vain mun mielipide.[/QUOTE]

Ehkä sulla on aikaa, mutta minulla ei ole aikaa, ei jaksamista eikä kiinnostusta mihinkään ylimääräiseen. En jaksa edes omia lapsiani viedä leffaan/huvipuistoon tms. saatika jotain vieraita lapsia. Rahaakaan meillä ei ole paljoa, joten vaikuttaa jo talouteen pahasti kaikkien kummilasten lahjominen. Meillä taitaa kummilapsia olla nyt 6 ja se on jo liikaa.

 

[QUOTE="hmmmmm";30364945]En toki suutu siitä että ei haluta toimia minun tahdon mukaan. Vaan loukkaantuisin (tuntuisi pahalle), että joku ei löydä elämästään minulle ja rakkaimmalle lapselleni sen vertaa aikaa, vaikka olen hartaudella häntä asiassa ajatellut ja juuri hänet valinnut. Siinä on aika vissi ero.

No aika pienestä säkin sitten toista ihmistä halveksit.[/QUOTE]

Sinun harras ajattelusi tuottaa melkoista lisärasitusta sen raukan elämään, jonka olet valinnut ajatustesi kohteeksi.

 

Niin, mun mielestä kummius on kunniatehtävä ja se tulee suorittaa kunnialla. Tökeröä kieltäytyä, tokeröä jättää hommat hoitamatta. Ja tökeröä myös vaatia kummilta liikoja, kummin ei tarvitse olla rahalaitos eikä ilmainen lapsenvahti. Pienet eleet ja muistamiset riittää, vaikka puhelinsoitto ja valmiskortti. Jokainen löytää sen pienen ajan elämästään, jos vaan tahtoo.

Jos joku kieltäytyy kun pyydän, niin se on sinänsä ihan ok, en vaan voisi pitää sellaista ihmistä kovin kummoisena kaverina tai sukulaisena jatkossa. Jos ei sen vertaa ole aikaa minulle (tietäen että kummiasia on vanhemmalle tärkeä) tai lapselleni niin eipä multakaan sitä aikaa sitten jatkossa löydy kaveruuden ylläpitoon. En koskaan kieltäytyisi jos kaveri tai sukulainen pyytäisi lapsensa kummiksi, ei kuulu omaan mentaliteettiin.

Se on sitten eri asia jos joku tuntematon facebook "kaveri" pyytää kummiksi, mutta mulla ei olekkaan tapana haalia facebookkiin ihmisiä joita en tunne ja tapaa oikeassa elämässä. Joten siinä mielessä melkoisen absurdi tilanne.

No sepä se. Ei nuokaan olleet mitää puoltuttuja ja lärvikavereita. Vaan pidempiaikasia perhetuttuja jotka tunnettiin jo ennen lasta. Oikeen pyysivät että saa hetken pohtia ja sitte lupasivat...ollakseen hiljaa. Sanottiin kaikille pyydetyille että reilusti kertoa ellei tahdo,emme pahastu. Minusta kummitehtävä on tehtävä joka otetaan vastaan jos aidosti ollaan sitä mieltä eikä siksi että toinen loukkaantuu (vaikka pyydettyjen elämäntilanne ei kestäisi esim lisää kummilapsia).

 

Kieltäydyin sisaren lapsen kummiudesta, koska asun ulkomailla ja koen että lapsi kärsisi ns. etäkummiudesta. Mulla on jo kolme kummilasta Suomessa ja koen jatkuvasti huonoa omatuntoa siitä, että olen jotenkin huono kummi. Pidän kyllä yhteyttä ja muistan synttärit ym. Omalle lapselle ei pyydetty ketään kummiksi, emme ole kastaneet häntä (nimi toki annettu).

 

Mä voin kyläillessä seurustella lastensa kanssa, viedä näille välillä lahjoja, ottaa hoitoon tarvittaessa jne. Mutta en jaksaisi ottaa noista sellaista vastuuta minkä itse liitän kummiuteen. Kummiudesta tulisi tossa mulle vaan henkinen taakka mikä tekisi ennen luontevista tapaamisista velvollisuuksia.

No joko sä ajattelet ehkä sitten kummiudesta vähän erilailla kuin minä, tai sitten vaan teet mielelläsi kärpäsestä härkäsen (= luontevista tapaamisista tuleekin yhtäkkiä velvollisuuksia jos on kummi).

 

Useastikin. Emme kuulu kirkkoon, emmekä aio liittyä takaisin enää kun kerran pois päästiin. Emme edes läheisimpien sukulaisten tai perheenjäsenten takia, etsikööt kumminsa muualta, me olemme ihan vapaasta tahdostamme kuvioissa.

 

Useastikin. Emme kuulu kirkkoon, emmekä aio liittyä takaisin enää kun kerran pois päästiin. Emme edes läheisimpien sukulaisten tai perheenjäsenten takia, etsikööt kumminsa muualta, me olemme ihan vapaasta tahdostamme kuvioissa.

En minä ainakaan edellytä kirkkoon liittymistä

Ne jotka ei ole kuuluneet kirkkoon, ovat sitten omasta tahdostaan kummituksia lapsille Mutta onneksi meillä on näin ihania läheisiä ympärillä, se ei selvästi ole nykyään itsestäänselvyys. Tosi kurjaa kun miettii että joidenkin voi olla tosi vaikeaa saada lapselleen kummia, jos ja kun kaikki kieltäytyy :/

 

[QUOTE="hmmmmm";30365220]En minä ainakaan edellytä kirkkoon liittymistä [/QUOTE]
Papit edellyttävät. Tätäkin on kerran-pari meinaan kysytty. Se kuulemma riittää, että toimituksen ajan olisi kirkon jäsen ja sitten voisi taas erota. Mutta ei kiitos. Liian tekopyhää.

 

Ei kummiudella ole mitään tekemistä yhteisen ajanvieton ja tapaamisten kanssa. Voin ihan hyvin olla ihmisen kanssa tiiviissäkin yhteydessä, vaikka en hänen lapsensa kummiksi ryhdykään. Vastaavasti kummit saattavat jäädä todella etäisiksi sekä lapselle että hänen vanhemmalleen.

Kaikille kummius ei ole kunniatehtävä, eivätkä kaikki pidä sitä ollenkaan positiivisena asiana. Kyllä kummia lapselleen etsivien on ymmärrettävä, ettei kummiudesta kieltäytyminen ole henkilökohtainen loukkaus.

 

Tietenkään kristillinen kummi ei voi olla jos ei kuulu kirkkoon. Mutta epävirallisia kummeja eli kummituksia saa olla, sitä ei kukaan kiellä. Monesti kun lapselle pyydetään useampiakin kummeja.

 

Pakkohan mun olis jos kristillistä kummia haetaan. Jos virallista kummia ei haeta niin sit kieltäytyisin jos ei olis erityisen läheinen tyyppi.