oletteko kateellisia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja muumi85
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

muumi85

Vieras
..kuuluu otsikon kysymys. Itse tuntuu, että en osaa olla tarpeeksi kiitollinen elämästäni, ja se raivostuttaa. Kuulen miten entiset tutut ovat jotkut lähteneet ulkomaille opiskelemaan, toiset treffaavat kavereitaan, toiset ostavat taloa jnejnejne.

Itselläni on sellainen tilanne, että asun uudessa kaupungissa ihan yksin. Kavereita on vaikea tehdä. Tulin tänne töiden perässä, mutta työt eivät jaksakaan kiinnostaa. Elämässäni ei ole oikein sisältöä. Okei, onhan mulla mun mies, mutta ei se täytä jokaista puuttuvaa aukkoa. Tunnen itseni vastuuttomaksikin, kun hankimme juuri mieheni kanssa koiranpennun. Luulin itsekin, että se auttaisi minun yksinäisyyteen (halusin toki muutenkin tosi paljon koiraa), mutta eih. Nyt vain haaveilen matkustelemisesta yms.hienosta elämästä. Se ei vaan voi toteutua, koska otimme juuri koiranpennun. Jotenkin tuntuu, että miksi en nuorempana tajunnut lähteä ulkomaille reissaamaan tai opiskelemaan. Sitä kysyy itseltään miksen minä uskaltanut tai tajunnut lähteä. Nyt sitten harmittaa, ja kateellisena kuuntelee muita....

Olenko ihan pöhkö vai voiko joku samaistua? Kateus on kuulemma osittain ihan tervettä. Ja kun sen tunnistaa pitäisi suunnata niitä asioita kohti, joista on toisille kateellinen. Mut enhän minä nyt voi lähteä ulkomaille esim.opiskelemaan ja jättää miestäni ja koiraani tänne! Vai onkohan tää vaan jotain tulevaa kriisiä...paha sanoa.
 
Kateellisuus on ihan tavallista, älä siitä välitä. Sinun pitäisi nyt vain löytää elämääsi jokin sellainen asia joka oikeasti kiinnostaa sinua, matkustaminen voisi auttaa siinä.. Koira ja mies kyllä pärjäävät jos olet pari viikkoa reissussa.
 
kommenttisi, "vieras", kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sai oloni silti jo tuntumaan paremmalta :) kiitos. vitsi, että kaipaan ystäviäni! Just tämmösistä asioista kun niille vois vuodattaa...
 
Ystäviä voi löytyä vaikka juuri niiltä matkoilta, mutta myös työpaikalta, harrastuksista, koulusta... Tärkeintä minusta on nyt se että poistut kotoa ja yrität luoda sosiaalisiasuhteita. Tuo että työt eivät kiinnosta ja "mikään ei tunnu miltään" on vähän masennuksen ensioireilta kuulostavaa...
 
niitä ystäviä on tosi vaikea saada, kun ei ole enää koulussa. uskokaa pois :/
töissä keski-ikä hipoo eläkeikää, joten sieltä ei kavereita saa. olen mä vähän ollut allapäin, kun elämä on muuttunut niin paljon ja kaikki on tylsää. muutenkin aika rankka vuosi takana. enemmän olen huolissani tästä kateellisuudestani/kriisistäni kuin masennuksesta :D tuntuu vaan, että tässä olis jotenkin vanhempi jo, ikäloppu. Kun tuntuu ajattelevan, että hitsi miksen oo tajunnu tehdä tota ja tota aiemmin ja enää en voi. kaipaan niin paljon seikkailua, että olen jopa hetkellisesti miettinyt mieheni jättämistä. mut en voisi sitä silti tehdä. meillä menee ihan hyvin enkä varmaan löytäs mistään toista yhtä ihanaa <3
 
Eroaminen ei ole mikään ratkaisu, minä olen sinua pari vuotta vanhempi ja myös jättänyt monta asiaa tekemättä ja se kaduttaa. Meillä on se suurimpana erona että minulla on jo lapsia, eli en enään voi lähteä matkustamaan vaikka haluaisin, olen siis hieman kateellinen sinun tilanteesta :D

Osta vaikka interrail-lippu ja lähde katsomaan eurooppaa!
 
Mun mielestä positiivinen kateellisuus on ihan tervettäkin. Itse ainakin koen sitä usein enkä pidä sitä minään pahana, kuitenkin pääasiassa olen ihan tyytyväinen omaan elämääni. Negatiivinen kateellisuus on sitten eri asia, se on vain ilkeää ajattelua.
 
Mä en ole kateellinen. Jos jollain on asiat erityisen hyvin monella elämän osa-alueella, niin ihailen kyllä sitä suuresti. Kateellisuuden miellän negatiiviseksi jutuksi. Mulla on asiat oikein hyvin ja olen mielestäni onnistunut elämässäni loistavasti. Mulla on paljon unelmia, jotka tiedän pystyväni toteuttamaan ja ihailemistani ihmisistä saan inspiraatiota. Kateuteen ei ole tarvetta.
 
miks ihmisen vaan pitää olla tämmönen? ettei voi olla kiitollinen omasta tilanteestaan? Sitten sen vasta tajuaa, kun jotain pahaa tapahtuu. Ja silloinkin vain hetkellisesti..että miten hyvin loppujenlopuksi menee. Kyllähän mulla nyt periaattees kaikki on hyvin...

Nyt on vaan sellanen olo, että ei hitto, kun itsellään on vain se 1 elämä ja pitäs tietää mitä tehdä. Ja miksen tajunnut tehdä sitä ja tätä kun olin 18 ja kaikki vaihtoehdot vielä avoinna jne. Mä olen niiiiin outo!!!
 

Yhteistyössä