Toggle sidebar

Oletteko joskus ihastuneet toiseen? Mitä tapahtui?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pihalla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
P

pihalla

Vieras
Enpä uskonut, että osuisi kohdalle, mutta osuipa nyt kumminkin ja kyselen.

Minulla ja miehellä on yhteiseloa takana 10 vuotta, yksi 3-vuotias lapsi, oma koti, työpaikat jne. Kaikki on periaatteessa ok, mutta lapsen myötä meidän suhteesta on kadonnut kaikki läheisyys ja suurin osa ainakin mun tunteista. Sanottakoon, että taustalla oli vaikeuksia raskautumisessa, vaikea synnytys sekä todella vaikea vauva-aika ja vieläkin lapsi sairastelee paljon. Arki on helpottunut, mutta jo tuosta lapsen yritysajasta jäi tavallaan päälle se, ettei minua esimerkiksi kiinnosta seksi, enkä kaipaa läheisyyttä mieheni kanssa. En jotenkin ole päässyt näistä asioista yli.

En tiedä, missä vaiheessa se rakkaus sieltä hävisi, mutta tammikuussa, kun mieheni oli järjestänyt meille ekaa kertaa ikinä yhteisen illan, tajusin vain siinä illan kuluessa ihmetteleväni, mitä teen täällä tuon miehen kanssa. Tunnen häntä kohtaan ystävyyttä, empatiaa jne. lämpimiä tunteita, mutta ei se enää rakkautta ole. Seksiä ei ole ollut ainakaan puoleen vuoteen, ja sitä edeltävinä 3-4 vuotena ehkä joka toinen kuukausi, jos silloinkaan. Syynä on lähinnä minun haluttomuuteni, mutta aluksi tähän liittyi myös yhteisen ajan puute sekä se, että koin jotenkin arvostuksen puutetta.

Arki on vain sitä, että suoritamme töitä, kodin- ja lapsenhoitoa. Viikonloppuisin emme pääse mihinkään yleensä kahden - en tosin nykyisin edes halua, ei huvita, en jotenkin ole kiinnostunut miehestä sillä lailla - vaan sekin aika menee täysin lapsen ehdoilla, kaupoissa, kyläpaikoissa, ulkoillen jne. Iltaisin ehkä puhutaan käytännön arjen asioista, ei paljon muuta. Kodinhoitovastuu ja vastuu lapsesta menee meillä aika tasan, tosin mulla on vastuu viime kädessä, ja sekin ahdistaa hieman.

Sitten menin ja ihastuin toiseen. Tämä nyt on sellaista kuin ihastuminen yleensäkin on; ei voi muuta kuin ajatella sitä toista. Pettäisi en, sen tiedän, mutta avointa flirttiä jne. on kyllä ollut ja tiedän, että kiinnostus on molemminpuolista. Tätä ennen ajattelin, että sinnitellään nyt vaan yli tästä hankalasta jaksosta, ehkä tää paranee ajan kanssa... Nyt vain mietin koko ajan, että miksi me ollaan yhdessä. Jos lapsi ja yhteinen koti on ainoa syy, niin onko ne tärkeämpiä kuin se, että itse olisi onnellinen? Ja kuinka itsekäs mä olen kuin edes mietin näitä?

Eli: jos jollain on kokemusta ja jaksoi lukea tuon vuodatuksen, niin antaa palaa. Hyvät neuvot varmaan olisivat kalliit.
 
[QUOTE="Piika-äiti";26201364]Peesi.

Ihastuminen on ok, mutta miksi ihmeessä lähtisin repimään teoillani tai sanoillani sitä arvokasta ja todellista, mitä olen mieheni kanssa rakentanut vuosikaudet?[/QUOTE]

Juuri näin itsekin ajattelin vielä vuosi sitten. Ja jaksoin ajatella, että tämä on vain tällainen vaihe, tästä noustaan ja näen taas tämän ihmisen siinä samassa valossa, rakastun uudestaan.

Sitä vaan ei ole tapahtunut, ja luulen, että siitä tämä kumpuaakin. En ole kertaakaan tämän liiton aikana edes flirtannut muiden kanssa. Nyt ollaan menty jo siinäkin pidemmälle. En tiedä. Tuntuu etten tunne edes itseäni juuri nyt.
 
sanoisin, että nuo on noita elämän vastamäkiä joita tulee varmasti suhteessa jossa ollaan oltu jo vuosia yhdessä. itse olen tämän 14v aikana ihastunut kahteen kertaan, mutta nuo ihastumiset ovat jääneet tuolle tasolle. en ole niitä halunnut sen pisemmälle viedäkkään. ajatukset ovat sen hetken karkailleet ja olen ollut hiukan ärtynyt kotona :( . mutta nuo vaiheet eivät ole kestäneet kauaa.

mielestäni nuo tunteet ovat ihan normaaleja. ja jokaista varmasti joskus kyllästyttää se sama naama ja se sama arki. mutta mielestäni siinä se hohto onkin. tunnetaan toisemme ja meidän on helppo olla yhdessä. ei se seksi voi olla samanlaista hekumaa kuin alussa, kun siitä puuttuu se uutuuden viehätys ja jännitys.

kyllä ne ihastuksen tunteet siitä haalenee, jos et ala niitä vatvomaan ja kasvattamaan. toimivaan parisuhteeseen täytyy tehdä töitä. kannattaa miettiä tarkkaan kannattaako tuo flirttailu pisemmänpäälle. pienellä työllä voisit ehkä olla onnellinen "vanhassakin" suhteessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TULKINNANVARAINEN:
sanoisin, että nuo on noita elämän vastamäkiä joita tulee varmasti suhteessa jossa ollaan oltu jo vuosia yhdessä. itse olen tämän 14v aikana ihastunut kahteen kertaan, mutta nuo ihastumiset ovat jääneet tuolle tasolle. en ole niitä halunnut sen pisemmälle viedäkkään. ajatukset ovat sen hetken karkailleet ja olen ollut hiukan ärtynyt kotona :( . mutta nuo vaiheet eivät ole kestäneet kauaa.

mielestäni nuo tunteet ovat ihan normaaleja. ja jokaista varmasti joskus kyllästyttää se sama naama ja se sama arki. mutta mielestäni siinä se hohto onkin. tunnetaan toisemme ja meidän on helppo olla yhdessä. ei se seksi voi olla samanlaista hekumaa kuin alussa, kun siitä puuttuu se uutuuden viehätys ja jännitys.

kyllä ne ihastuksen tunteet siitä haalenee, jos et ala niitä vatvomaan ja kasvattamaan. toimivaan parisuhteeseen täytyy tehdä töitä. kannattaa miettiä tarkkaan kannattaako tuo flirttailu pisemmänpäälle. pienellä työllä voisit ehkä olla onnellinen "vanhassakin" suhteessa.
Click to expand...

Tää kaikki on varmasti ihan totta. Jotenkin ajattelenkin noin, että elämä on solahtanut uomiinsa, ja me ollaan kaikista asioista periaatteessa samaa mieltä eikä koskaan riidellä; miksi me erottais? Herätys onkin tullut siitä, että ennen ajattelin, että sitten kun on aikaa ja sitten kun jaksetaan niin panostetaan tähän ja kyllä se siitä... Nyt vaan olen tajunnut, että ehkä se olenkin minä, joka ei halua enää panostaa.

On kulunut nyt jo vuosia siihen, että mies lupailee toimia sopimusten mukaan. Toimiikin vähän aikaa, kunnes lipsahtaa taas takaisin samaan toimintamalliin, jossa kaikki vastuu, aloitteet ja päätökset on loppukädessä minun. Se on tosi väsyttävää, ja on tietyllä tavalla vieneet multa sen luottamuksen ja uskon siihen, että tää vois vielä toimia. Kun en jaksa enää ammentaa itsestäni siihen, että tää suhde vois paremmin.
 
En oikeestaan ole ihastunut toiseen, pidän kyllä yhteisestä kaverista, mutta ei siinä ole mitään kummempaa
ollut koskaan.
Kaipa ihastuminen on ok, kuhan ei tee mitään eikä lietso ihastumista.
 
Kannattaa viritellä seksielämä kuntoon ja pian. Ja mitä hurjimmistakin ihastumisista voi selvitä. Se voi kestää jopa vuosia, mutta kun niitä ei vie pidemmälle, ne menevät ohi ja oma on kuitenkin arvokkain. Kerran ei ole mitään todellista ilkeyttäkään sieltä suunnalta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 22 v yhdessä;26201547:
Kannattaa viritellä seksielämä kuntoon ja pian. Ja mitä hurjimmistakin ihastumisista voi selvitä. Se voi kestää jopa vuosia, mutta kun niitä ei vie pidemmälle, ne menevät ohi ja oma on kuitenkin arvokkain. Kerran ei ole mitään todellista ilkeyttäkään sieltä suunnalta.
Click to expand...

Niinpä, mielelläni sen tekisin. Kukaan tässä suhteessa ei ole ilkeä, päinvastoin: ollaan parhaat ystävät. Mutta siihen se sitten jääkin. Mä olen aika tunneihminen, ja mä en fyysisesti pysty harrastamaan seksiä jos mua ei huvita. Oikeasti se alkaa oksettaa, tulee vain hyväksikäytetty olo - ja siitä nää meidän seksielämän ongelmat itseasiassa juontaa juurensakin, kun oli aikanaan olo, että on pakko antaa vaikkei itseä haluta. Nyt sitten vaan yököttää, ja sen tähden seksiä ei ole.

Ihan kauheaa on huomata, etten todella halua, että mun mies koskettaa mua. Mieluiten ollenkaan. :(
 
Olen, useastikin.
Yleensä ovat menneet ohi, kun antanut ajan kulua.
Ex-poikaystävästäni erosin lopulta, usean ihastumisen jälkeen. Suhde toimi huonosti ja sain piristystä ihastuksista. Eräs niistä meni pidemmälle, käytiin treffeilla, suudeltiin ja lopulta mentiin sänkyyn. Tosin silloin jo olin päätöksen erosta tehnyt.
Se ihastus meni ohi, oli enempi sellainen " lääkesuhde", sitten ( asuin edelleen exän kanssa, vaikka oltiin jo erottu) ihastuin nykyiseen mieheeni ja sillä tiellä ollaan vieläkin, kaksi lasta ollaan saatu. Nyt ihan viime aikoina olen taas huomannut katselevani muita miehiä " sillä silmällä", meidän suhteessa ei ole mitään vikaa enkä koskaan tekisi mitään mikä vaarantaisi perheemme, mutta kai mä vaan olen tälläinen, helposti ihastuva tyyppi.
Järki kun pidetään mukana ja ihaillaan vaan kauempaa, omissa haaveissa niin ei kai se mitään haittaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja pihalla:
Ihan kauheaa on huomata, etten todella halua, että mun mies koskettaa mua. Mieluiten ollenkaan. :(
Click to expand...

Auts. Aika hankalaa. Onhan niitä vuosien varrella itselläkin ollut hetkiä, että ei yhtään haluaisi, mutta sitten kuitenkin jossain vaiheessa innostuu... Kun on vaan jotenkin päässyt niiden hetkien yli, että juuri sillä hetkellä tekisi ihan jotain muuta kuin harrastaisi seksiä.
 
Minulla on menossa aktiivinen tykkäämisjuttu komean, kookkaan, lihaksikkaan blondin kanssa. Erittäin fyysistä. Ja vahvaa tunnetta!

Tosin kyseinen uros ei ole ihan varsinaisesti uros, vaan konsultti ja eikä ihan ihminenkään, vaan suomenhevonen.

Mutta ihastunut olen! :heart:
 
Tietääkö miehesi näistä tunteista? Olisiko kuitenkin parasta erota tai vaikka molemmat pitää ulkopuolisiakin suhteita? Jos tuo intohimottomuus on yhteinen valintanne niin silloinhan se on ok ja teidän suhteenne on sellainen, mutta kyllä se on aika kamalaa jollet halua enää koskea toiseen. Miltä hänestä tuntuu sellainen? Miltä sinusta tuntuisi jos miehesi ei haluaisi enää koskea sinuun ja haaveilisi öisin vaikka jostain sihteeristään?
Mielestäni on väärin lähteä pettämään toisen selän takana. lapsen vuoksi ja koska olette varmaan molemmat hyviä ihmisiä, pitäisi ainakin yrittää puhua ja korjata tilannetta. Kuulostaa siltä että olet heittämässä vuosia elämästäsi hukkaan, tavalla tai toisella. Seksi ja läheisyys ovat osa ihmisarvoa eikä niitä tulisi noin vain kieltää toiselta, olisi kamalaa olla oman rakkaansa silmissä vastenmielinen ja elää vailla hellyyttä ja kosketusta. Mielestäni olet velkaa miehellesi, lapsellesi ja itsellesi että pidät ihastuksen flirtin tasolla ainakin siihen asti että peli kotipesän osalta on selvitetty. Pitkässä suhteessa noin muuten ihastumiset on ok ja niitä tulee melkein kaikille vastaan. Jotkut kai käyvät pettämässäkin ja sitten tullaan häntä koipien välissä takaisin kotiin aika nopeasti. Ei se ruoho ole vihreämpää ja kaukoihastus voi jopa piristää omaakin suhdetta.

Silloin nukkuu hyvin kun on puhdas omatunto ja on tehnyt parhaansa ja välittänyt kanssaihmisistään aidosti.
 
Olen ihastunut työkavereihin, harrastuskaverihin ja asiakkaisiin, ja toisinpäin. Joskus lämmin katse on kertonut kaiken, joskus olen kuullut sanoja, jotka muistan loppuelämäni. Näiden ihastusten joukossa on ihminen, jonka sanat saivat minut nousemaan pois masennuksesta.

Keski-ikäisenä ihastuminen piristää elämää, mutta parisuhde jatkuu.
 
Mä tunnustin miehelle ihastuneeni ja sanoin, että toivoisin että meidän suhde voisi elpyä siihen tilaan että voisin ihastua omaan puolisooni uudelleen. Kerroin myös, että mua vituttaa olla kotona kun siellä ei muuta kuin arvostellaan ja haukutaan kun ihastus (työkaveri) huomioi mua PALJON enemmän ihan arkisissakin asioissa, ei suinkaan romanttisessa mielessä. Sen jälkeen mies alkoi vainota tekemisiäni, asensi vakoiluohjelman tietokoneelleni, heittäytyi mustasukkaiseksi, epäili kaikkea sanomaani, lopulta alkoi väkivaltaiseksikin... Kerroin siis myös ihastukselleni tunteeni ja puhuttiin asiat halki, poikki ja pinoon ihan kunnolla ja hän sanoi että olen ihana ihminen, mutta siinä se, että hänen puoleltaan ihan pelkkää kaveruutta on ilmoilla ja välittää musta ystävänä ja olen mahtava työkaveri, mutta ei mitään romanttista/seksuaalista mua kohtaan.

Tilanne päätyi siihen, että erosin miehestäni, tämä ex-ihastus on edelleen yksi läheisimpiä ystäviäni (ihastus on mennyt siis ohi minunkin puoleltani) ja nykyään seurustelen ihan toisen miehen kanssa. Tuo ihastus sai mut vaan tajuamaan, mitä mä suhteelta haluan ja kaipaan ja millaista kohtelua odotan ja ansaitsen. Eksältä en sitä saanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihme otus:
Tietääkö miehesi näistä tunteista? Olisiko kuitenkin parasta erota tai vaikka molemmat pitää ulkopuolisiakin suhteita? Jos tuo intohimottomuus on yhteinen valintanne niin silloinhan se on ok ja teidän suhteenne on sellainen, mutta kyllä se on aika kamalaa jollet halua enää koskea toiseen. Miltä hänestä tuntuu sellainen? Miltä sinusta tuntuisi jos miehesi ei haluaisi enää koskea sinuun ja haaveilisi öisin vaikka jostain sihteeristään?
Mielestäni on väärin lähteä pettämään toisen selän takana. lapsen vuoksi ja koska olette varmaan molemmat hyviä ihmisiä, pitäisi ainakin yrittää puhua ja korjata tilannetta. Kuulostaa siltä että olet heittämässä vuosia elämästäsi hukkaan, tavalla tai toisella. Seksi ja läheisyys ovat osa ihmisarvoa eikä niitä tulisi noin vain kieltää toiselta, olisi kamalaa olla oman rakkaansa silmissä vastenmielinen ja elää vailla hellyyttä ja kosketusta. Mielestäni olet velkaa miehellesi, lapsellesi ja itsellesi että pidät ihastuksen flirtin tasolla ainakin siihen asti että peli kotipesän osalta on selvitetty. Pitkässä suhteessa noin muuten ihastumiset on ok ja niitä tulee melkein kaikille vastaan. Jotkut kai käyvät pettämässäkin ja sitten tullaan häntä koipien välissä takaisin kotiin aika nopeasti. Ei se ruoho ole vihreämpää ja kaukoihastus voi jopa piristää omaakin suhdetta.

Silloin nukkuu hyvin kun on puhdas omatunto ja on tehnyt parhaansa ja välittänyt kanssaihmisistään aidosti.
Click to expand...

Palaan jälleen asiaan, jos jollain on vielä kommentoitavaa. :)

Juuri tällä hetkellä ajattelen aika lailla näin. Mä tunnen jatkuvasti syyllisyyttä siitä, etten pysty / halua läheisyyttä oman mieheni kanssa, ja vielä enemmän siitä, että musta tuntuu ettei tämä ole enää tilapäistä. Mieheni edelleen haluaa mua koskettaa, rakastaa mua kyllä, mutta tietää mun tunteistani ja totta kai se koskee häneen. Kumpikaan ei haluaisi hajottaa lapsen perhettä, mies haluaisi yrittää tosissaan, mutta mä en ole pystynyt päättämään, haluanko minä enää yrittää.

Muutenkin elämäntilanne on tällä hetkellä raskas hänelle, ja ehkä siksikään hän ei pysty antamaan minulle tässä suhteessa sitä, mitä tarvitsisin. Huolenpitoa, aloitekykyä, huomioimista... Musta vaan on alkanut tuntua, että helpommalla saisin niitä asioita muualta ja sellaiselta ihmiseltä, johon tunnen oikeasti vetoa.

Pettämiseen minusta ei ole, taisin sen aiemminkin jo mainita. Se satuttaa molempia (sekä petettyä että pettäjää) niin syvältä, että ainakin itse koen sen peruuttamattomaksi teoksi suhteessa. Jotenkin pelkään myös puhua tästä miehelleni oikein todenteolla, koska tiedän satuttavani häntä liikaa. Tilanne tuntuu todella raskaalta.
 
Ihastunut en ole tämän suhteen aikana joten siitä ei kokemusta. Ajoittain on ollut tuota tunteetomuutta toista kohtaan. Sinänsä olen siis huono mitään sanomaan, mutta suosittelen parisuhdeterapiaa silti. Kuten itsekin sanoit että se loukkaa miestäsi ettet voi vastata hänen lähestymisyrityksiinsä niin sellaista vaihtoehtoa ei oikeastaan olekaan ettei toista jotenkin satuttaisi, tahtoi tai ei. Teillä on ollut vaikea jakso ja siihen mahtuu varmasti teidänkin välille paljon väärinkäsityksiä jos niistä ei ole puhuttu. Vaikka uskot että mieheesi sattuisi se että puhut todellisista tunteistasi väitän että se satuttaa vielä enemmän ettei ymmärrä miksi kävi kuten kävi(jos nyt eroaisitte). Niin ja jos tunteet ovat "kuolleet" niin ei ne palaakaan takasin sitten kun on ns. parempi aika, sen eteen on tehtävä pikkuisen työtä. Istukaa alas ja puhukaa kaikki asiat halki jos ei se auta hakekaa rohkeasti apua. Jaksamisia teille toivon.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa