Oletko ollut tekemisissä semmoisen ihmisen kanssa jota on erittäin vaikea lohduttaa silloin kun hänellä on vaikeaa?

[Echo]

Joo, en menisi sanomaan jollekin aviokriisin keskellä olevalle että "ajattele Afrikan kärsiviä lapsia". Ymmärrän että joillakin hyväätarkoittavilla kommenteilla voi loukata.
Mutta yhtä kaveriani on lähes mahdoton lohduttaa.

Hän on sosiaalialalla, tehnyt itse terapiatyötä joten on ammattilainen.
Hänellä on vakava sairaus meneillään. Kun lohdutin häntä jutellen vakavasti ja rauhoittavia, hän tokaisi "mä itse asiassa haluaisin nyt kuulla iloisia ja myönteisiä juttuja." Ok. En ole ajatustenlukija. No, sitten jossain välissä otin positiivisemman lähestymistavan ja loin uskoa paranemiseen (joka on hyvin todennäköinen asia), ei vastausta.
Nyt pisti taas viestiä...ja mä en uskalla enää lohduttaa häntä.

Ei ollut ensimmäinen kerta...miten voi olla, että "taviskavereille" mun lohdutus kelpaa, mutta joku terapiatyön ammattilainen tekee siitä lohduttamisesta suorastaan tiedettä.

 

["..."]

Entäs jos et edes yrittäisi lohduttaa, joskus se on vaan niin teennäistä. Ole valmis kuuntelemaan, se riittää

 

[Echo]

[QUOTE="...";29194402]Entäs jos et edes yrittäisi lohduttaa, joskus se on vaan niin teennäistä. Ole valmis kuuntelemaan, se riittää[/QUOTE]

Niin, silloin kun nähdään niin olen ruvennutkin olemaan hiljaa ja kuunnellut vaan myönnellen...mutta jotain tuohon viimeisimpään tekstariin tulisi vastata, jottei hän tulkitse sitä vastaamattomuutta töykeydeksi.

 

["hmmm"]

Jotkut ihmiset on sellaisia, että niitä on vaan tosi vaikea lohduttaa. Sellaiset kommentit mitä "normaalisti" voi sanoa, ei toimi ollenkaan, esim. tietyt ihmiset suuttuvat ja jotenkin kääntävät asian ihan päin vastoin. Ei semmoisille ihmisille oikein voi sanoa mitään, ehkä parhaiten toimii vaan sellainen kyseleminen eli ei varsinaisesti lohduta tai kommentoi mitään, mutta kyselee vointia tai ihan mitä vaan, jotta voi sillä ilmaista sen että on kuitenkin kiinnostunut siitä miten toisella menee.

 

["Kemeli"]

Mä olen todennut, että vaikeassa tilanteessa lohdutukset ovat usein turhia. Ex-mieheni sairastaa vaikeaa sairautta, enkä ole häntä tainnut kertaakaan lohduttaa. Muutaman kerran olemme faktoista keskustelleet, ja välillä kyselen kuulumisia. Yritän suhtautua asiaan mahdollisimman neutraalisti, sillä tässä tilanteessa eivät itkut ja lohdutukset auta kuitenkaan.

 

["vieras"]

Se ihminen elää sairautensa kanssa 24/7, ehkä hän haluaisi puhua ihan jostain muustakin välillä, olla ihminen, ei ihminen jolla on SE sairaus? Juttele ihan tavallisia asioita, niitä samoja joita juttelitte ennen sairauttakin?

 

["vieras"]

Joo on minä... mä en yksinkertaisesti osaa ottaa vastaan lohdustusta (mun lapsuus ei ollut mistään ihanimmasta päästä) mun äiti ei koskaan lohduttanut, jos esim. haava tuli jonnekin niin äitini todennäköisesti vaan sanoi; pitääkö soittaa ambulanssi? ja se siitä.

Joo no kaverit lähinnä tietää sen ja tuntee mut. Mutta alkuun tuotti aika haasteellisia tilanteita kun heitin kaikki lohdutus yritykset ihan läskiks, menee joko huumorille tai ihan lukkoon tai saatan törkeesti tokasta, mitä oikein lässytät.

 

[HopeaToffee]

Työkaverin taistelua vaikean sairauden kanssa seurasin yli vuoden ajan. Tästä ei saanut puhua hänen kanssa eikä muiden kanssa. Hän halusi normaalia suhtautumista. Samalla piti salassa muilta paikata koko ajan yhä huononevia suorituksia. Tein kuten hän pyysi. Tekoreippaus ja asian salailu oli raskasta. Tila johti kuolemaan lopulta.
Tässä kohtaa neuvosin kohtelemaan potilasta kuten hän itse haluaa, vaikka itse ehkä haluaisit käsitellä asian toisin.

 

["vieras"]

Joo se oon minä :wave: myös terapia työtäkin tekevä hoitaja. Voin hyvin ymmärtää ystävääsi. Minäkään en mitään itkuvirttä ja rypemistä siedä jos mulla on vaikeaa. Parhaiten auttaa kun ystävän kanssa saa puhua muusta kuin siitä mikä on vaikeeta, että on iloisia jutuna aiheita.
Ollaan me ihmiset kaikki erilaisia ja se mikä on ok sulle ei välttämättä ole ok toiselle. Miks sun pitäis saada lohduttaa ihmistä joka ei sitä halua tai hyödy siitä? Onko se enemmän sun oma tarve saada tehdä jotakin? Kannattaa miettiä tätä

 

[HopeaToffee]

Kysyit Echolta, mutta vastaan omasta puolestani. Olen luonteeltani sellainen, että haluaisin tasoittaa ja paijata kaikki maailman murheet pois. Sitten kun sitä ei saa tehdä, niin seurauksena on iso sisäinen ristiriita. Itsetutkiskelun paikka luulisin.
Kuka se onkaan sanonut, että anna voimia ymmärtää asiat joita ei voi muuttaa jne.

 

[lasipää edellä]

Mites tämä mun puusilmäni nyt luki aloituksesta...onko siis sulle tullut tekstari?

No mitä siin tekstarissa luki? Etkö voisi vastata ihan sen mukaan jotain normaalia, tms. Vai liittyykö se johonkin aikaisempaan viestintäänne, se txtari siis ja tuottaa siksi harmaita hiuksia?

No, luin kerran vielä aloituksen ja ehkä tajusin.
Siinä on kyse vaan toisen tontille menemisestä. Ei saa ylittää tiettyjä rajoja eli ei missään tapauksessa tuputtaa mitään, edes sitä lohdutusta.

voisko olla tästä kyse...?

 

[Echo]

[QUOTE="vieras";29194517]Joo se oon minä :wave: myös terapia työtäkin tekevä hoitaja. Voin hyvin ymmärtää ystävääsi. Minäkään en mitään itkuvirttä ja rypemistä siedä jos mulla on vaikeaa. Parhaiten auttaa kun ystävän kanssa saa puhua muusta kuin siitä mikä on vaikeeta, että on iloisia jutuna aiheita.
Ollaan me ihmiset kaikki erilaisia ja se mikä on ok sulle ei välttämättä ole ok toiselle. Miks sun pitäis saada lohduttaa ihmistä joka ei sitä halua tai hyödy siitä? Onko se enemmän sun oma tarve saada tehdä jotakin? Kannattaa miettiä tätä [/QUOTE]

Kyllä tuon ihmisen tuntien voin sanoa, että jossain vaiheessa hän toivoo sairauttaankin käsiteltävän, hän on kova analysoimaan kaikkea elämässään.
Mutta kun vaan kun tietäisi että milloin on tämän ihmisen kohdalla sen vakavan pohdiskelun paikka ja milloin voi kertoa että nyt on muuten alennusmyynti jossain hänen lempparikaupassa...olen yrittänyt saada hänen puheistaan vähän vihjettä että mihin päin hän kulloinkin haluaisi keskustelun menevän mutta vaikeaa on.

No, ehkä se lohdutustavan kelpaamattomuus on tavallaan osa hänen sitä hänen tuskaansa, eli eli tämä hellittänee sairauden parannuttua.
Mutta joskus vaan ammattilainen voi olla kamalampi käsiteltävä kuin leppoisa tavis.

 

[Echo]

Työkaverin taistelua vaikean sairauden kanssa seurasin yli vuoden ajan. Tästä ei saanut puhua hänen kanssa eikä muiden kanssa. Hän halusi normaalia suhtautumista. Samalla piti salassa muilta paikata koko ajan yhä huononevia suorituksia. Tein kuten hän pyysi. Tekoreippaus ja asian salailu oli raskasta. Tila johti kuolemaan lopulta.
Tässä kohtaa neuvosin kohtelemaan potilasta kuten hän itse haluaa, vaikka itse ehkä haluaisit käsitellä asian toisin.

Näinpä se asia varmaan menee.

 

[HopeaToffee]

Lääkärit yms on hankalimpia potilaita.

 

[Echo]

Niin siis se viimeisin tekstari oli sairaalahoidoista kotiutumisviesti, on aivan poikki hoitojen jäljiltä.

 

[Echo]

Lääkärit yms on hankalimpia potilaita.

Ok.
....hui.

 

[lasipää edellä]

olen yrittänyt saada hänen puheistaan vähän vihjettä että mihin päin hän kulloinkin haluaisi keskustelun menevän mutta vaikeaa on.

No, ehkä se lohdutustavan kelpaamattomuus on tavallaan osa hänen sitä hänen tuskaansa, eli eli tämä hellittänee sairauden parannuttua.
Mutta joskus vaan ammattilainen voi olla kamalampi käsiteltävä kuin leppoisa tavis.

Taisit olla oikeilla jäljillä tässä.
Varmaan häntä repii ristiriidat eräitäkin kertoja päivässä ja näin luettuna vaikuttaisi mielialat oikuttelevan jne.

 

[HopeaToffee]

Voitteko porukalla lähettää hänelle kotiin vaikka pienen kukkatervehdyksen saatesanoilla iloa ja valoa harmauden keskelle?

 

[Echo]

Voitteko porukalla lähettää hänelle kotiin vaikka pienen kukkatervehdyksen saatesanoilla iloa ja valoa harmauden keskelle?

Itse asiassa meillä on keräys meneillään, kootaan rahaa jolla eräs kaveripiiristä hommaa hänen harrastukseensa liittyvää materiaalia.

toivon jo sydämestäni että edes se auttaisi

 

["vieras"]

Jos toinen on vakavasti sairas, niin en oikein kehtaisi tehdä jostakin oikuttelusta ongelmaa. Tuskin väärät sanat häntä niin paljon loukkaavat kuin hänen sanansa tuntuvat haittaavan sinua.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";29194660]Jos toinen on vakavasti sairas, niin en oikein kehtaisi tehdä jostakin oikuttelusta ongelmaa. Tuskin väärät sanat häntä niin paljon loukkaavat kuin hänen sanansa tuntuvat haittaavan sinua.[/QUOTE]
Ennen kuin on ollut itse pahasti sairas, niin on ehkä vaikeampi hyväksyä, että ei aina ole olemassa mitään hyviä tapoja lohduttaa, vaan kaikki voivat olla huonoja. Sellaisessa tilanteessa on turha alkaa vääntämään sanojaan sinne ja tänne vaan hyväksyy sen, ettei toisella ole asiat hyvin.

 

[Echo]

Jollain lailla tullut itselle se tunne itse kärsiessä, että kuitenkin se ajatus on tärkein, eli vaikkei joku ole psykologi tai terapeutti niin kunhan jollain tavalla osoittaa myötäelävänsä surussa. Eli pieni kömpelöys lohduttamisessa ja myötäelämisessä sallittakoon.

Vaikka silloin kun mulla on vihaa ja surua niin mun ei tarvitse kuin nähdä mun miehen myötätuntoinen/osaaottava tai sitten mun mielestä tilanteeseen nähden liian iloinen naama, niin tekee jo mieli potkaista.
Eli osaan olla kyllä itsekin samanlainen kuin tämä kaverini vaikeuksien keskellä.

 

["vieras"]

Ette nyt kuitenkin yrittäisi lohduttaa itseänne sairaan kustannuksella? Se voi sille sairastuneelle olla todella raskasta olla tukena läheisille ja peilinä toisten peloille.

Kun oma ystäväni sairastui vakavasti, hän koki helpotuksena, kun me juttelimme ihan normiläppää, sitä samaa kuin ennen sairauttakin. Silloin hän tunsi olevansa oma itsensä, ihminen sairauden takana..

Kerroin heti aluksi, että minä kuuntelen kun hän on valmis puhumaan. Se riitti lohdutukseksi. Sairaudesta puhuttiin lähinnä faktojen kautta, milloin on hoitoja ja mitä siellä tapahtuu ja mikä olo on hoitojen jälkeen. Viimeisinä päivinä vähän peloista, mutta silloinkin hänen ehdoillaan. Hänellä oli jo täysi työ lohduttaa vanhempiaan ja muuta perhettään.

Kuunnelkaa sitä ihmistä ja kertokaa, että olette tukena jos hän tarvitsee. Muuten kohdelkaa niin kuin ennenkin. Se ystävä ei ole pelkkä sairautensa.

 

[Echo]

[QUOTE="vieras";29194715]Ette nyt kuitenkin yrittäisi lohduttaa itseänne sairaan kustannuksella? Se voi sille sairastuneelle olla todella raskasta olla tukena läheisille ja peilinä toisten peloille.

Kun oma ystäväni sairastui vakavasti, hän koki helpotuksena, kun me juttelimme ihan normiläppää, sitä samaa kuin ennen sairauttakin. Silloin hän tunsi olevansa oma itsensä, ihminen sairauden takana..

Kerroin heti aluksi, että minä kuuntelen kun hän on valmis puhumaan. Se riitti lohdutukseksi. Sairaudesta puhuttiin lähinnä faktojen kautta, milloin on hoitoja ja mitä siellä tapahtuu ja mikä olo on hoitojen jälkeen. Viimeisinä päivinä vähän peloista, mutta silloinkin hänen ehdoillaan. Hänellä oli jo täysi työ lohduttaa vanhempiaan ja muuta perhettään.

Kuunnelkaa sitä ihmistä ja kertokaa, että olette tukena jos hän tarvitsee. Muuten kohdelkaa niin kuin ennenkin. Se ystävä ei ole pelkkä sairautensa.[/QUOTE]

Totta tämäkin.

 

["asdfasdf"]

Itse asiassa meillä on keräys meneillään, kootaan rahaa jolla eräs kaveripiiristä hommaa hänen harrastukseensa liittyvää materiaalia.

toivon jo sydämestäni että edes se auttaisi

Tämä on oikeasti ihan mukava, ajatuksella toteutettu idea. Mutta muista Echo, että sinä teet jo paljon. Et voi, etkä pysty muuttamaan toista, etkä lukemaan ajatuksia, et välttämättä muuttumaan mystisesti juuri oikeiksi sanoiksi. Olet siellä ja olet mukana ja olet läsnä. Joskus auttaa kun kysyy, miten toivot minun asiaan suhtautuvan tai minun sanovan, koska kuten näet olen tässä. Joskus ystävän täytyy nähdä se itse kriisin keskellä. Sinun ei pidä ottaa syyllisyyttä kannettavaksi. Tsemppiä sinulle ja ystävälle.