haluatko aina olla joka asiassa se paras. ja entä jos käy niin, että joku muu onkin parempi. mitä silloin teet. oletko selityksen mestari miksi olit huonompi
oletko kilpailuhenkinen
- Viestiketjun aloittaja viisikymppinen isoäiti
- Ensimmäinen viesti
vierailija
Kilpailen itseäni vastaan, mutta en saa kiksejä toisia vastaan kilpailusta. Jos on joukkue, teen parhaani joukkueen eteen ja joukkueen häviö harmittaa. Ei oma.
Eli jos en onnistu ylittämään itseäni, niin harmittaa. Pyrin löytämään selityksen, mikäli epäonnistun, mutta en tiedä, olenko silloin selityksen mestari
Eli jos en onnistu ylittämään itseäni, niin harmittaa. Pyrin löytämään selityksen, mikäli epäonnistun, mutta en tiedä, olenko silloin selityksen mestari
vierailija
En erityisesti tykkää kilpailuista. Luulin että en ole kilpailuhenkinen mutta myöhemmin ymmärsin että olen liian kilpailullinen ja en siedä häviämistä ollenkaan.
Tottakai sitä haluaisi olla paras, mutta elämä on opettanut, että sellainen asenne on melko kuluttava. Kyllä kilpailuhenkeä löytyy, mutta ei ihan mihin hintaan hyvänsä.
Pikemminkin voisi kohdallani puhua yllytyshulluudesta, mutta sekin on iän mukana koko lailla hiipunut.
Pikemminkin voisi kohdallani puhua yllytyshulluudesta, mutta sekin on iän mukana koko lailla hiipunut.
vierailija
En oo pelannu tennistä kahteenkytä vuoteen, mutta varmasti päihitän sinut 6-0! Otetaan vaikka matsi!
Aloitukseen: en ole kilpailuhenkinen. Olen vain paras kaikessa ja aina oikeassa.
Mutta... mutta... sanotaanhan , että vain idiootti on aina oikeassa...
Kova luotto sulla. Pisteet siitä!
Ja sanotaan ettei idioottien kanssa kannata väitellä, koska nämä luulevat olevansa oikeassa
Mä iloitsen jos saan olla itseäni fiksummassa seurassa, ja ihailen sen menestyvän henkilön ominaisuuksia.
2 aluetta on mulla kuitenkin, jossa en halua toisen olevan mua parempi:ruuanlaitto&leipominen, sekä kuvataide. Oon tottunu olemaan niissä ympäristöni paras.
En urheilussa.
Mut älyä vaativissa jutuissa juu. Ja vaiks löyly/avantokisaan lähden oitis.
Mut älyä vaativissa jutuissa juu. Ja vaiks löyly/avantokisaan lähden oitis.
Eiku sovittiin että sulkapallolla mennään ku tennis on niin hiivatin hidas laji - enempi oon nähny liikettä vanhainkodissa!
*hönkii ansiomerkkeihinsä ja hinkkaa niitä niin vimmatusti että loistaa Turkuun asti*
vierailija
Se on hyvin mahdollisesti totta. Miehet nyt vaan tuppaa tarjoamaan oikean kätensä, onko heillä jokin alemmuuskompleksi sitten, en tiedä..
Mut jos on oikein kilpailuhenkinen, niin eikö oletus ole, että voittaa? En tiedä. Jos tahtoo osallistua kilpailuun, eikä välitä, häviääkö, niin onko se kilpailuhenkekä?
Hinkkaa vaan niin vimmatusti. Kyllä mullakin on iskulyönnit ja -repliikit kunnossa
Niin ja olenhan minä aika pro tenniksen opettaja myöskin
Viimeksi muokattu:
vierailija
Olen esikoinen ja luulen, että kilpailuvietti tulee myös siitäkin.
Nuorena olin kilpailuhenkinen urheilussa. En mielestäni häviöitä selitellyt, totesin että näin vaan kävi.
Työni teen hyvin, laadukkaasti ja saan pos. palautetta suoriutumisestani. Tosin ongelmana on ollut uupuminen ja olen laittanut enemmän balanssiin työ/vapaa-aikaa.
Olen myös melko "taistelijaluonne" sanallisissa yhteenotoissa ja harvemmin häviän, osaa perustella asiat yleensä ja myös lisään huumoria. Olen tästä saanut kuulla, miksen pysty luovuttamaan ja olen toki huomannut näin ikääntyessä, että on viisautta antaa periksi myös tietyissä asioissa.
Olen selviytyjä, pärjääjä, joka ei valitettavasti osaa aina pyytää apua vaikka sitä tarvitsisin.
Nuorena olin kilpailuhenkinen urheilussa. En mielestäni häviöitä selitellyt, totesin että näin vaan kävi.
Työni teen hyvin, laadukkaasti ja saan pos. palautetta suoriutumisestani. Tosin ongelmana on ollut uupuminen ja olen laittanut enemmän balanssiin työ/vapaa-aikaa.
Olen myös melko "taistelijaluonne" sanallisissa yhteenotoissa ja harvemmin häviän, osaa perustella asiat yleensä ja myös lisään huumoria. Olen tästä saanut kuulla, miksen pysty luovuttamaan ja olen toki huomannut näin ikääntyessä, että on viisautta antaa periksi myös tietyissä asioissa.
Olen selviytyjä, pärjääjä, joka ei valitettavasti osaa aina pyytää apua vaikka sitä tarvitsisin.
Kuulostaa niin tutulta - kaikilta osin.
Parisuhteessa mikä kesti lasten isällä ja minulla lähes 11-vuotta - vei vuosia, että hellitin ja pystyin toteuttamaan itseäni niin, että tärkeintä ei ole verbaalinen voitto vaan se, että asiassa ollaan päästy kompromissiin.
Nykyään osaan joustaa omasta mielestäni häkellyttävän hyvin. Osaan ottaa kokonaisvaltaisesti iisimmin kuin aikaisemmin.
Ehkä kun tästä vielä vanhenee ja viisastuu niin opin myös ottamaan apua vastaan. Olen siinä hommassa äärimmäisen huono.
vierailija
Mitkä ovat ruoanlaitossa bravuurejasi?