Olenpa tässä miettinyt? Ehkäpä turhaa. V........aaa vaan.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Kun laskeskelin tossa kuinka monta määräyskirjaa tossa ennen ku äitiyslomalle jäin oli kirjoitettu. Niitä oli yhteensä 23 kpl. No työsuhde päättyi samana päivänä kun oli viiminen äitiysloma päivä. Eli mahtokohan olla oikein ja laillista kun kuitenkin munkin tilalle oli ihminen otettu sekä muutenkin tuntuu että eri ihmisiä on paikka täysi. Lisäksi hain vakituista virkaa kun olin sairaslomalla ennen äitiyslomalle jäämistä niin siihen valittiin hiukan vähemmän aikaa ollut ihminen siellä.
 
Voi hitsi. Mä en valittettavasti ymmärtänyt tuosta sun tekstistäsi mitään, pahoittelen. Mutta ainakaan ei sun ohi saa tietenkään ketään palkata, siis jos ainoastaan raskaus on syynä. Eli jos sut on esim.palkattu aiemmin määräaikaiseen suhteeseen ja joku toinen tulee sun jälkeen tekemään täysin samaa työtä kuin sinä, niin kaiken järjen mukaan sun se vakituinen työ pitäisi saada. Kannattaa kyllä ottaa selvää esimerkiksi liitosta (kai kuulut liittoon) että onko nyt työnantajalla puhtaat jauhot pussissa.
 
Siis aloitettu ton kanssa lähes samaan aikaan mä aikaisemmin. Olin ollut jo 3v töissä tuolla ennenkuin jäin äitiyslomalle. Sitä lähinnä mietin kun luin tehyn lehdestä vastaavasta että oli useita määräyskirjoja putkeen ollut kun jäi äitiyslomalle ja sit ei yhtäkkii ollukkaan töitä ä.loman jälkeen. Oli haastanut oikeuteen ja sai korvauksia ja työpaikan. Ja se että vaikuttiko tohon vakinaistamis päätöksessä mun raskaus. Ja sinne työpaikalle on siis palkattu mun tilalle joku joka ei siellä ennen minua ollut. Sori jos sekavaa mut ei tää ajatus oikeen tuu selkeesti kirjoitettuna kun tuo suullinen puoli parempi. T.ap
 
Heippa! Joo kyllä tuo nyt kuulostaa siltä, että aivan ehdottomasti kannattaa soittaa liittoon ja kysyä sieltä. Käsittääkseni sä saat liittosi kautta myös lakimiehen joka ajaa sun asiaasi jos tulee oikeusjuttu. En nyt ole ihan varma tästä, mutta ihan ehdottomasti kannattaa heti huomenna soittaa. Tsemppiä :hug: .
 

Yhteistyössä