V
vierailija
Vieras
Hei...
No kysymys on juurikin tuo, eli olenko vieraannuttaja... kun eksäni niin paljon sitä mm. Sosiaalityöntekijöille sanoo.
Lähdetääs alusta: olemme eronneet jo yli 10 vuotta sitten. Meillä kaksi lasta. Useampi vuosi meni ok, mutta tilanne muuttui jokunen vuos sitten kun viimeisin isän puoliso tuli kuvioihin.
Meillä oli siihen asti sopimus jota ei oikeastaan noudatettu, koska sovimme kaiken aina puolin ja toisin jos muutoksia tuli.
Ensimmäisen kerran kun tapasin tämän nyk. Puolison, totesin, että tästä tulee helvettiä.
Ensin alkoivat vaatimaan lapsia joka vkloppu, suostuin kolmeen, koska lapsilla oikeus olla minun ja kavereiden kans myös vapaalla. Tämä toimi hetken kunnes alkoi taas venkslaaminen ja säätäminen, eipäs juupas otetaan ja ei enää halutakkaan ottaa näin paljoa koska syy x, y tai z.
Jossain välissä kysyin, että mitä ihmettä tapahtuu ja isä vaan sanoo, että hän vaatii oikeuksiaan ja minä olen kaikki ne vuodet vain manipuloinut ja mitä lie. Luin vanhoja viestejä ja raavin päätäni, että mitä ihmettä. Tilanne meni ihan älyttömäksi jolloin otin as.ajajan ja tehtiin tiukka soppari. Jota hän jälleen noudatti vain hetken. Alkoi vähentämään jokatoisesta viikosta tapaamisia kerran kk. En vaatinut, enkä kysellyt koska mitä hyötyä, vastauksina aiemmin tullut:lähivanhemman pakko noudattaa sopimusta, hänen ei ole pakko jos ei halua, hän ei ota, jos en tee sitä ja tätä yms.
No sit tuli pitkä viesti jossa dissasi lapset ja jälleen haluaa uutta tapaamistapaa, eli päiväseltään. Lapset ei suostunut enää tähän. Vanhin tytär sanoi, että ensinnäkään ei jaksa tätä jatkuvaa muutosta ja toiseksi häntä ei mitä ilmeisemmin sinne haluta, niin olla näkemättä sit ollenkaan. Pikkuveli samoilla linjoilla.
Isä ei tätä tajua ollenkaan ja sanoo, että minä vieraannutan häntä lapsista. Välillä mietin, että onko oikeasti näin. Olenhan minäkin sanonut hermostuksissani vaikka ja mitä, mutta ikinä en ole lapsia isältä kieltänyt tai muuta vastaavaa. Vain järjen siihen hyppyyttämiseen, mihin se meni. Mutta silti välillä sen kaiken manipuloinnen jälkeen välillä tuntuu, että vika on minussa...
Tässä ei montaa vuotta ole kun ovat täysikäisiä, 17 ja 13. Mutta pahalta tuntuu lasten takia. Omat voimat vähissä myös tän pitkän tappelun jäliltä.
No kysymys on juurikin tuo, eli olenko vieraannuttaja... kun eksäni niin paljon sitä mm. Sosiaalityöntekijöille sanoo.
Lähdetääs alusta: olemme eronneet jo yli 10 vuotta sitten. Meillä kaksi lasta. Useampi vuosi meni ok, mutta tilanne muuttui jokunen vuos sitten kun viimeisin isän puoliso tuli kuvioihin.
Meillä oli siihen asti sopimus jota ei oikeastaan noudatettu, koska sovimme kaiken aina puolin ja toisin jos muutoksia tuli.
Ensimmäisen kerran kun tapasin tämän nyk. Puolison, totesin, että tästä tulee helvettiä.
Ensin alkoivat vaatimaan lapsia joka vkloppu, suostuin kolmeen, koska lapsilla oikeus olla minun ja kavereiden kans myös vapaalla. Tämä toimi hetken kunnes alkoi taas venkslaaminen ja säätäminen, eipäs juupas otetaan ja ei enää halutakkaan ottaa näin paljoa koska syy x, y tai z.
Jossain välissä kysyin, että mitä ihmettä tapahtuu ja isä vaan sanoo, että hän vaatii oikeuksiaan ja minä olen kaikki ne vuodet vain manipuloinut ja mitä lie. Luin vanhoja viestejä ja raavin päätäni, että mitä ihmettä. Tilanne meni ihan älyttömäksi jolloin otin as.ajajan ja tehtiin tiukka soppari. Jota hän jälleen noudatti vain hetken. Alkoi vähentämään jokatoisesta viikosta tapaamisia kerran kk. En vaatinut, enkä kysellyt koska mitä hyötyä, vastauksina aiemmin tullut:lähivanhemman pakko noudattaa sopimusta, hänen ei ole pakko jos ei halua, hän ei ota, jos en tee sitä ja tätä yms.
No sit tuli pitkä viesti jossa dissasi lapset ja jälleen haluaa uutta tapaamistapaa, eli päiväseltään. Lapset ei suostunut enää tähän. Vanhin tytär sanoi, että ensinnäkään ei jaksa tätä jatkuvaa muutosta ja toiseksi häntä ei mitä ilmeisemmin sinne haluta, niin olla näkemättä sit ollenkaan. Pikkuveli samoilla linjoilla.
Isä ei tätä tajua ollenkaan ja sanoo, että minä vieraannutan häntä lapsista. Välillä mietin, että onko oikeasti näin. Olenhan minäkin sanonut hermostuksissani vaikka ja mitä, mutta ikinä en ole lapsia isältä kieltänyt tai muuta vastaavaa. Vain järjen siihen hyppyyttämiseen, mihin se meni. Mutta silti välillä sen kaiken manipuloinnen jälkeen välillä tuntuu, että vika on minussa...
Tässä ei montaa vuotta ole kun ovat täysikäisiä, 17 ja 13. Mutta pahalta tuntuu lasten takia. Omat voimat vähissä myös tän pitkän tappelun jäliltä.