Olenko mä vaan herkkänahkainen (rannalla nähtyä... )

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Ei, ei läskihaukkuja tällä kertaa.... Rannalle tuli isä 2 poikansa kanssa. Vanhempi poika oli ehkä 4-5, vaikea arvioida kun oli aika pieni, mutta ui ja sukelteli jo ihan sujuvasti ilman apuvälineitä. Pienempi poika söpönen n.1½v, samanikäinen meidän pojan kanssa joka siis oli myös uimassa. Noh, iskä meni isomman pojan kanssa heti uimaan (vesi ei ollut minusta hirmu lämmintä, eikä meidänkään lapset sinne suinpäin rynnänneet). Pikkupoika jäi rantaveteen leikkimään. Sitten kun iskä oli itsensä saanu kasteltuia, nappasi pikkupojan ja lähti reippaasti viemään syvemmälle puhuen että "mennäämpä koittamaan vettä". Kasteli pikku paran siitä vaan äkkiä ja vielä sukellutti päälle. Poika haukkoi kylmässä vedessä eikä saanu kuin pientä vikinää suustaan, ja iskä vaan että "eihän ollu kylmää, eihän?". No kyllä minusta aika julmaa :( Pikkupoika kun vapautui iskältään, meni maahan kyyryyn ja tärisi kylmästä, ei suostunut pitkään aikaan lähellekään vettä. Ja sama toistui myöhemmin kun poika oli auringossa kuivunut ja lämminnyt ja leikki taas matalassa vedessä. Olipa pitkä sepustus ja joku ei ehkä käsitä pointtia, mut mulle tuli paha olo pojan puolesta, kävi sääliksi. Olenko liian herkkis?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

No et todellakaan! Voi pikkuista millaisen idiootti isukin on saanut itselleen. Eipä taida isukki osaa asettua pienen ihmisen asemaan. Lapsiparka voi saada tuosta ikuisen vesikammon.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras :
Herkkä tai ei, tuota voi jokainen aikuinen ajatella omalle kohdalleen. Kyllä siinä hermo menisi jos mies tekisi saman minulle.

Mä olen itse hidas menemään veteen, varsinkin kylmään, ja minusta tuo oli kamalan näköistä touhua.
 
no en tod tekis. Näin puuhamassa samanmoisen tapauksen ja siinä oli äiti kyseessa. Uitti väkisellä pikkutyttöä vaik se tyttö huusi et en halua ja pahinta vielä äiti ei itse menny edes uimaan, valitti vaan et ompa kylmää vettä!
 
Kuulostaa julmalta..mä ite inhoon kylmää vettä ja menen kans tosi hitaasti veteen kastautumaan, eka jalat, maha, kädet jne. :) Tosta voi lapsi tosiaan saada kammon veteen..voi raukkaa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras :
Herkkä tai ei, tuota voi jokainen aikuinen ajatella omalle kohdalleen. Kyllä siinä hermo menisi jos mies tekisi saman minulle.

Mä olen itse hidas menemään veteen, varsinkin kylmään, ja minusta tuo oli kamalan näköistä touhua.

Ihan sama. Mut näitä näkee.
Lintsillä eräs mummo meinasi ihan väkisin raahata pikkutytön n. 3-4v kummitusjunaan. Mun oli pakko mennä kysymään että aiotko sä nyt tosissa viedä lapsen väkisin tuonne? Et sä voi noin tehdä! Penskan isä oli mukana eikä tehnyt mitään koko asiassa, seisoi tumput ojossa. Mua harmitti koko lintsireissun ajan.
 
no ihan järjetön juttu, ei ikinä sais kersaa pakottaa minnekään, houkutella voi, mutta ei muuta.. omasta tahdosta voi kokeilla uusia juttuja. eihän ruokaakaan tungeta väkisin kurkkuun, jos lapsi ei taho syödä...???
 
Yhteistyössä