Olenko itsekäs

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja iiita
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

iiita

Vieras
Haluan muuttaa vuokralle asumaan (nykyinen liian kallis asunto myyntiin, josta en edes pidä)
haluan lähteä opiskelemaan uuden ammatin, oppisopimuksella yritän ensin, jos ei tärppää niin sitten opiskelemaan täysin. Tämä haave ei onnistu jos jatkamme ylikallista asumista omistusasunnossa. Asuntovelka ja muukin velka ahdistaa ihan liikaa.
En ole uskaltanut puhua miehelle asioista, pyritellyt päässäni monta kk :/
Viimenään otin asian puheeksi, mies ei sanonut juurikaan mitään :0
muuta kun että "no myydään vaan, soita välittäjälle" eli siis jäi mun tehtäväksi tämäkin.

Olen ihan kyllästynyt avioliittoomme. Mies möllöttää omissa oloissaan kokoajan.
Mietin jo että josko saisimme asunnon myytyä, toivottavasti saamme, pian!! niin lieko meille tulee eri osoitteen...
suren sitä jo lasten takia valmiiksi, jos eroamme.
 
niin, ja siis isäntä itse pyörii kokoajan etuovi yms sivuilla ja kattelee asuntoja jostain ihan eri paikkakunnilta.
kuitenkaan ei tee asialle mitään.
haaveksii vain.
 
Siis miehesi on valmis tukemaan sinua siinä, että pääset opiskelemaan, jopa niin pitkälle, että on valmis myymään omistusasuntonne, etkä sinä pidä tuota minään? Pistäpä asia vireille, sillä sinähän se olet, joka haluaa opiskella. Vai pitäisikö miehesi istuttaa sinut pöydän ääreen kirjoinesikin joka päivä, että saat opiskeltua? Muuten hän ei vai tue tarpeeksi?
 
kirjoitin liian epäselvästi.

Ehkä pointti onkin se, että en tiedä mitä mies haluaa!

Mies ilmoitti ajat sitten asunnon "hiljaiseen myyntiin" ja on katsellut monta kk asuntoja, ties vaikka mistä päin suomea.
Minä en ole kertonut opiskeluhaaveesta koska se on sitten perheen nyt jo pienistä tuloista pois. Emme voi, minä en ainakaan uskalla ottaa heti yhtään asuntolainaa jos opiskelun/oppisopimuksen saan aloitettua.
Minusta tuntuu että pitää kituuttaa vanhassa työssä väkisin, en kyllä enää edes tiedä miksi, kai se on se turvallisuuden tunne vakityössä ollessa.

Minusta tuntuu itsekkäälle se, että perheen "pitää" muuttaa vuokralle asumaan. Minusta se on järkevää, koska näköjään kumpikaan meistä ei tiedä missä ja miten haluaa ylipäätänsä asua tulevaisuudessa.
Aikanaan ostimme liian hätiköiden nykyisen kodin, joka ei kodilta ole tuntunut ikinä.

En tiedä yhtään mitä mies haluaa. Tuntuu että hän on mun kanssa vain lasten takia jostain "pakosta". :(
 
Mikä ihme siinä on, kun suhteessa ei keskustella? Ollaan ja mietitään mitähän toi nyt tollakin tarkottaa muttei asiaa oteta puheksi. Ei se kihloissa/naimisissa/yhdessä asuminen tarkoita sitä, että sitten osataan lukea toisen ajatukset.

Puhukaa hyvät ihmiset, jos ette itse osaa niin ammattiauttajan kanssa!
 
Mies on meillä se tuuliviiri. Minä pitelen jalkoja maassa ja kypsyttelen asioita. Jos en innotu heti muuttamaan esim helsinkiin, niin sitten ollaan naamanurinpäin, kun pohdittuani asiaa, sanon että no ehkä me voitisiin harkita sitä, miestä ei enää kiinnosta ja se on jo muuttamassa ivaloon siinä kohtaa. oikeesti! :D mä en pysy perässä. Olen koittanut keskustelua saada aikaan jos mistäkin, vaan kun toinen ei siihen osallistu niin aika hankala on tietää mitä kukakin haluaa.
 
Siis minäkään en ymmärrä, että miksette puhu. Kyllä minä uskon, että miehesikin haluaa sinulle vain parasta, onhan hän valmis jopa luopumaan omistuasunnostannekin. Älä oleta, ettei miehesi välitä, sillä minusta hän selkeästi välittää. Joistain ihmisistä on vain vaikeampi ilmeiden perusteella tulkita, että mitä heidän mielessään pyörii. Kaikilta ihmisiltä ei vaan luonnostaan irtoa sellaista ilmettä, jonka sinä haluaisit ehkä heiltä nähdä. Älä vedä omia johtopäätöksiä, vaan keskustelkaa.
 

Yhteistyössä