Olenko itsekäs jos lähden vuodeksi ulkomaille?

Ymmärrän sinua hyvin. Itseltäkin jäi murrosikä tietyllä tapaa elämättä erinäisistä syistä.

Et menetä mitään, jos haet sinne ulkomaille kouluun. Voit tehdä lopullisen päätöksen sitten jos pääset opiskelemaan. Varsinkin kun miehesi ei kerran ajatusta vastusta, kannattaa nyt ainakin hakea.

Aina on tietysti sekin mahdollisuus, että et oikeasti edes halua ulkomaille. Ajattelet, että sinun KUULUISI haluta, koska ihmisten kuuluu tehdä sellaista, se näyttäisi hyvältä CV:ssä jne. Saatat jopa salaa ajatella, että sinun kuuluisi "itsenäistyä" kun olette olleet niin pitkään yhdessä. Mutta ajan kanssa todelliset motiivisi kyllä selviävät, joten edelleen, hakemalla et mitään menetä. Ja vaikka saisit opiskelupaikan ja tulisit katumapäälle, senhän voi perua, eikö vain?

Minä nimittäin opiskeluaikana tunsin hirveää huonommuutta kun en "uskaltanut" lähteä vaihtoon. Vasta vuosia myöhemmin tajusin, että luultavasti olisin uskaltanut jos olisin oikeasti halunnut sitä vaihtoon lähtemistä. Minä vain satun olemaan niitä ihmisiä jotka oikeasti haluaa vaan olla kotona.

Meinaan vaan että jos sitten päätätkin että haluat vaan jäädä kotiin ja olla tiiviisti miehesi kanssa, sekin on ihan okei. Kunhan se on nimenomaan sitä, mitä haluat.

 

Ymmärrän sinua hyvin. Itseltäkin jäi murrosikä tietyllä tapaa elämättä erinäisistä syistä.

Et menetä mitään, jos haet sinne ulkomaille kouluun. Voit tehdä lopullisen päätöksen sitten jos pääset opiskelemaan. Varsinkin kun miehesi ei kerran ajatusta vastusta, kannattaa nyt ainakin hakea.

Aina on tietysti sekin mahdollisuus, että et oikeasti edes halua ulkomaille. Ajattelet, että sinun KUULUISI haluta, koska ihmisten kuuluu tehdä sellaista, se näyttäisi hyvältä CV:ssä jne. Saatat jopa salaa ajatella, että sinun kuuluisi "itsenäistyä" kun olette olleet niin pitkään yhdessä. Mutta ajan kanssa todelliset motiivisi kyllä selviävät, joten edelleen, hakemalla et mitään menetä. Ja vaikka saisit opiskelupaikan ja tulisit katumapäälle, senhän voi perua, eikö vain?

Minä nimittäin opiskeluaikana tunsin hirveää huonommuutta kun en "uskaltanut" lähteä vaihtoon. Vasta vuosia myöhemmin tajusin, että luultavasti olisin uskaltanut jos olisin oikeasti halunnut sitä vaihtoon lähtemistä. Minä vain satun olemaan niitä ihmisiä jotka oikeasti haluaa vaan olla kotona.

Meinaan vaan että jos sitten päätätkin että haluat vaan jäädä kotiin ja olla tiiviisti miehesi kanssa, sekin on ihan okei. Kunhan se on nimenomaan sitä, mitä haluat.

Uskon, että haluan sekä ulkomaille ETTÄ itsenäistyä ETTÄ hyvän CV-merkinnän. Rakastan matkustamista ja nautin täysillä olostani, kun pääsen tutustumaan uusiin kulttuureihin. Kielet ovat aina olleet vahvimpia kouluaineitani ja niiden opiskelusta olen myös nauttinut kaikkein eniten. Haluaisin oppia puhumaan rohkeasti, spontaanisti ja sujuvasti jotain vierasta kieltä. Aloin haaveilla vaihdosta jo yläasteella, ehkä ennemmin juuri elämyksen takia, nyt mukaan ovat tulleet myös järkisyyt eli hyödyt työ- ja opiskeluelämässä.

Kuten viesteistäni voi varmasti päätellä, olen luonteeltani arka, tukeudun herkästi muihin enkä kovin usein tee aloitteita vieraiden ihmisten kanssa. Yksin ulkomailla minun olisi aivan pakko, ja uskon vakaasti sen tekevän hyvää. Tai sitten se olisi ihan kamalaa, kuka tietää, mutta ainakin joutuisin vähän koettelemaan rajojani.

 

Tämä viesti oli aivan hirvittävän osuva.

Tässä taustalla on meinaan paljon muutakin kuin meidän parisuhteemme. Isoveljeni oli ongelmateini, käytti huumeita jne, ja sen seurauksena minua yliholhottiin. En uskaltanut tehdä mitään vanhempiani vastaan, koska minun annettiin ymmärtää, että minun pitää vuorostani olla kiltti enkä saa aiheuttaa vanhemmilleni yhtään harmia. Kompensoin siis veljeni käytöstä eikä minulla oikeastaan ollut minkäänlaista murrosikää. Sen saan tuta nyt aikuisena.

Ehkä tämä tosiaan on jotain murrosiän tapaista. En ole koskaan joutunut olemaan erityisen itsenäinen, asumaan pidempiä aikoja yksin, yms. Ehkä olette oikeassa, enkä pelkääkään lopulta suhteen takia. Pelkään, pärjäänkö yksin. Ja siksi alkaa koko ajan vahvistua se ajatus, että ehkä minun pitää sitä suuremmalla syyllä hakea ulkomaille ja katsoa mitä tapahtuu.

nyt kun tiedät yhden syyn halullesi ulkomaille, niin sinun täytyy osata yhdistää se parisuhteeseesi. Tavallaan opiskelu on saanut uuden nimen ja käänteen. Se on sinun sisäinen prosessisi. Voi olla, että se on kuitenkin fiksu tapa itsenäistyä, jolloin et tuota pettymystä miehellesi ja kuitenkin voit ihan luvalla "unohtaa" hänet. minä miehenä pidän nyt sinun suunnitelmaasi aivan loistavana, kun ottaa huomioon mitkä olisivat vaihtoehdot: perhe ja kriisi, vapaudenkaipuu, kokemisenhalu, elämän ohitse meneminen. Naiset kamppailevat nelikymppisenä juuri näiden ongelmien kanssa ja ne voit tavallaan "ohittaa".

 

nyt kun tiedät yhden syyn halullesi ulkomaille, niin sinun täytyy osata yhdistää se parisuhteeseesi. Tavallaan opiskelu on saanut uuden nimen ja käänteen. Se on sinun sisäinen prosessisi. Voi olla, että se on kuitenkin fiksu tapa itsenäistyä, jolloin et tuota pettymystä miehellesi ja kuitenkin voit ihan luvalla "unohtaa" hänet. minä miehenä pidän nyt sinun suunnitelmaasi aivan loistavana, kun ottaa huomioon mitkä olisivat vaihtoehdot: perhe ja kriisi, vapaudenkaipuu, kokemisenhalu, elämän ohitse meneminen. Naiset kamppailevat nelikymppisenä juuri näiden ongelmien kanssa ja ne voit tavallaan "ohittaa".

Mikään ei kasvata ihmistä niin hyvin kuin astuminen joksikin aikaa oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Eikä mikään tuota niin suurta iloa ja tyydytystä, kun huomaa selvinneensä siitä. Se luo varman pohjan tulevalle elämälle; tulee eteen mitä vain, kyllä minä pärjään. Sellainen ihminen on helpompi kumppanikin, koska hän ei enää epävarmuudessaan pähkäile pikkuasioita.

Jos sinulla on kerran mahdollisuus mennä rajalliseksi aikaa ulkomaille, tee se päättäväisesti ja tulet itsevarmempana ja onnellisempana takaisin. Ja sellaista naista jokainen mies rakastaa ja kunnioittaa.

 

Saatat katua lopun elämääsi jollet nyt lähde, olethan vasta 24-vuotias. Varmasti voitte järjestää tapaamisia kesken vuotta ja miehelläsi on kavereita, harrastuksia ja koira

 

Miettikää yhdessä millaista koiran arki olisi jos lähtisit ulkomaille asumaan. Jos miehellä ei olekkaan jossakin vaiheessa tarpeeksi aikaa tai varaa pitää koiraa samalla kun olet opiskelemassa ulkomailla, niin sopikaa siitä mitä silloin tehdään. Pistetäänkö se myyntiin vai lähdetkö sinä välittömästi Suomeen pelastamaan tilanteen.

Et ole itsekäs niin kauan kun et elä omia unelmiasi toisen rahoilla.

 

Nuorena pitäisi mennä ja matkustaa, koska ei ole vielä rajoitteita ja velvotteita. Koiran voit ottaa mukaasi, opiskelut eivät kuitenkaan vie koko aikaasi ja piskin kanssa tutustut paremmin lähiympäristöösi. Vaikka niitä lapsia ei myöhemmin tulisikaan, niin aikuisena tulee muita velvotteita läheiset alkaa pikku hiljaa pudota ympäriltäsi, tulee ongelmia ja muita juttuja ja he kaipaavat tukeasi. Tartu tilaisuuksiin, harvoin niitä tulee enää elämässäsi uudestaan ja mitä vanhemmaksi tulet sen vähemmän.

 

Koiran voit ottaa mukaasi, opiskelut eivät kuitenkaan vie koko aikaasi ja piskin kanssa tutustut paremmin lähiympäristöösi.

Riippuu siitä, missä asuu. Jos asuu opiskelijoiden asuntolassa tms, niin niihin ei yleensä saa viedä eläimiä. Tietty jos löytää asunnon vapailta markkinoilta, niin eläimet saattavat olla sallittuja.

 

tämä aloitus on näitä jossitteluita, joista ei tule koskaan mitään konkreettista.
Kai sitä nyt ensin pitäisi selvittää perusjutut alta pois, pyrkiä sinne kouluun ja vielä päästäkin sisään, hommata asunto, huolehtia siitä miten molemmat tulevat toimeen taloudellisesti, kun eletään kahdessa eri huushollissa ja vielä pitäisi ressata tuhansia kilometrejä toisen luo yms.

 

Tämä kuulostaa korvaani aika rajulta arviolta.. Elämässä on vaakakuppi, jossa painavat parisuhde, mutta myös muut asiat. Työ ja toimeentulo ja omien unelmien toteuttaminen ovat yksiä niistä. Tarkoittaako väliaikainen vaakakupin kallistaminen eri asentoon automaattisesti kiintymyksen puutetta? Olin lähdössä vaihtoon jo ennen kuin tapasimme, en minä silloin tiennyt vielä rakkaudesta ja unelma ulkomaista oli silti jo olemassa.

töissä olin toisella paikkakunnalla koska opintojen takia oli pakko enkä saanut kotikaupungistani töitä. Hain ja olisin halunnut mutta en saanut.

JUURI SIKSI en ole lähtenyt että olemme niin läheisiä ja se tekee kipeää!! Ja tähän kipuun ei todellakaan auta kuulla sellaista että suhteemme on nyt tuhoon tuomittu, kun haluisin kovasti toteuttaa yhden suurimmista unelmistani!

Minusta miehesikin on itsekäs, jos ei anna sinun lähteä. Luulisi hänen sen verran tajuavan, että toisen unelmien torppaaminen syö suhdetta ennemmin tai myöhemmin.

Totta kai ero voi tulla, totta kai jompikumpi voi löytää uuden tai pettää, mutta niin voi tapahtua vaikka jäisitkin. Mietipä millaista elämäsi on 10 - 15 vuoden kuluttua, jos et lähde nyt kun siihen on mahdollisuus. Riittääkö sinulle ja miehellesi sama arkielämä ja samat rutiinit vuodesta toiseen?

Lyön vetoa, että olet tulevaisuudessa katkera ja vihainen nainen, jos et ota nyt tilaisuudesta kiinni.

 

eikö sitä voisi elää tässä ja nyt tätä hyvää elämää mikä on käsillä?
Miksi pitää aina haluta jotain muuta?

itse olen kyllästynyt jahkailijoihin. Vuosia kitistään ja huokaillaan pitäisi tehdä sitä, tätä tai tuota, mutta koskaan ei toteuteta mitään. Laihdutetaan koko ikä, halutaan yhtä tai toista työpaikkaa, mutta koskaan sen eteen ei tehdä mitään konkreettista.

Sitten vanhana syytellään miestä, että sinun vikasi kun en lähtenyt, sinun vikasi kun en vaihtanut työpaikkaa jne.
Jossittelijoista tulee katkeria vanhoja ämmiä joiden mielestä kaikki omat valinnat ovat jonkun toisen (lue miehen) syytä.

 

...silloin nuorena, kun tuli tilaisuus lähteä ulkomaille harjoitteluun. Menoksi vain ja sitten tulin takaisin Suomeen katsomaan, vieläkö mahdollisesti seurustelin (silloin ei ollut matkapuhelimia eikä läppäreitä, vain kirjeet kulkivat...). Kyllä seurustelin ja kihloihin mentiin ja siitä vuoden kuluttua naimisiin.

Naimisissa ollaan edelleen ja yhdessä on seikkailtu sen jälkeen. Parin viikon varoitusajalla lähdetty taas maailmalle -toisen työ jäi, toisen siirtyi ulkomaille. Välillä taas kotiin ja kummasti sitä vaan pääsi takaisin töihinkin. Kunnes taas lähdettiin. Ja palattiin. jne. Lapsiakin hankittiin.

Eläke on tietysti vähän pienempi kuin jos olisi ollut koko ajan vaan töissä, mutta sitävastoin olen monta kokemusta rikkaampi ja maailmankatsomus on avartunut huimasti.

 

Ymmärrän että mietit montaakin asiaa, niin täällä kuin muuallakaan sinun ei oikeastaan edes kannata kuunnella muita kuin itseäsi ja miestäsi, sillä loppujen lopuksi se on sinun ja hänen valinta. Kyllä hyvä suhde sen kestää ja voin sanoa näin kun itse olin jonkin aikaa eikä mieheni edes käynyt välillä. Elämän tapahtumat vaikuttavat meihin kyllä, mutta loppujen lopuksi itse ratkaisemme kuinka paljon, meillä on aina mahdollisuus tehdä uusia valintoja. Olen aina sanonut että yleensä katuu enemmän lähtemättömyyttä kuin lähtöä ja fakta on se että jos huomaat tehneesi väärän ratkaisun niin ei kun takaisin, älä mieti mitä muut ajattelee vaan mikä on parasta sinulle ja teille...

 

saatat ollakin itsekäs.
Saat ollakin itsekäs.

Itse en huonoa suhdetta jasanut jatkaa ja nyt muutto ulkomaille edessä.
Vähän pelottaa, mutta ei voi jäädä paikoilleen. Kerran täälä vain eletään.

 

...silloin nuorena, kun tuli tilaisuus lähteä ulkomaille harjoitteluun. Menoksi vain ja sitten tulin takaisin Suomeen katsomaan, vieläkö mahdollisesti seurustelin (silloin ei ollut matkapuhelimia eikä läppäreitä, vain kirjeet kulkivat...). Kyllä seurustelin ja kihloihin mentiin ja siitä vuoden kuluttua naimisiin.

Naimisissa ollaan edelleen ja yhdessä on seikkailtu sen jälkeen. Parin viikon varoitusajalla lähdetty taas maailmalle -toisen työ jäi, toisen siirtyi ulkomaille. Välillä taas kotiin ja kummasti sitä vaan pääsi takaisin töihinkin. Kunnes taas lähdettiin. Ja palattiin. jne. Lapsiakin hankittiin.

Eläke on tietysti vähän pienempi kuin jos olisi ollut koko ajan vaan töissä, mutta sitävastoin olen monta kokemusta rikkaampi ja maailmankatsomus on avartunut huimasti.

Juurikin näin.
Tämä on sitä oikeata elämää.
Tartu kiinni mahdollisuuksiisi ja elä omaa elämääsi, et tule sitä katumaan.

Onnnea matkaan.

 

Ihmistä pännii eniten ne asiat mitä ei tehnyt. Mitä siitä vaikka koko juttu menisi ns reisille, ainakin uskalsit ja kokeilit. Totta kai parisuhteeseen vaikuttaa sinun muuttumisesi, ehkä löydät samanhenkisen ihmisen sieltä kuin sinä olet tai sitten pakenet takaisin häntä koipien välissä miehekkeen viereen uikuttaen kamalaa koti-ikävää. Ei se haittaa, ainakin uskalsit ja kokeilit.