Olenko ihan väärässä? (pohdintaa työstä)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Name-No
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Name-No

Aktiivinen jäsen
16.02.2009
1 589
2
36
Olen tässä suunnitellut että jos palaisin työelämään syksyllä. Päiväkotihommia varmaankin menisin tekemään.

Aloin nyt tässä sitten miettimään kun minulla on ollut aina sellanen tapa että kun vanhemmat tulee lapsiaan hakemaan, pyrin kertomaan jotain positiivista lapsen päivästä. Vaikka mitään ihmeellisempää ei olisikaan tapahtunut mutta kuitenkin jotain kivaa haluan mainita että voi hyvillä mielin sekä lapset että vanhemmat kotiin.
Ja vaikka olisi jotain "ei niin kivaa" kerrottavaa päivän kulusta; lapsi on temppuillut ruokailussa, kiusannut muita tai jotain muuta vastaavaa niin silti sanon aina jotain positiivistakin.

On kuitenkin jäänyt mieleen kun yksi työntekijä sanoi kerran että kyllä niillä vanhemmilla on osattava ottaa kritiikkiä vastaan, ettei aina voi vaan hyviä juttuja kertoja. :o Hyvänen aika; kyllähän minä kerron aina päivän kulun niin miten on oikeasti mennytkin mutta on minusta ainakin mukavampi laittaa lapsi kotiinsa niin että jokaisella on hyvä mieli kuin että vanhemmat lähtisi sillä mielin lapsensa kanssa että kuulumiset on ollut pelkkää "kun se teidän Pekka kiusasi, eikä syönyt ja laadilaadilaa....".

Kyllä minäkin toki haluan tietää, miten lapsillani on tarhassa mennyt, kuinka he käyttäytyvät ja jos jotain "ongelmia" on ollut niin haluan ne kuulla mutta on myös kiva jos tarhatäti jotain positiivistakin päivän kulusta löytää.

Olenkohan minä ihan hakoteillä työtapani suhteen? :ashamed: Ymmärsiköhän kukaan mitä tällä nyt edes meinasin? :snotty:
 
kritiikin vastaanottaminen on joillekin ihmisille niin helkkarin vaikeeta.. jopa se positiivisenkin :)
minä ainakin suhtaudun molempiin ihan myönteisellä tavalla. Ainakin negatiivisesta haluan kuulla heti enkä sitten viikon päästä.. Doh eipä se kristallipallo tosiaan kuulu vakiovarusteeseen niin kuinka sitä voisi tietää kuis siellä tarhassa päivisin sujuu jos ei kukaan kerro.. :ashamed: :| :(

Minä ainakin sun kannalla olen ja toimit täysin oikein, vanhemman vastuulla on ottaa kritiikista onkeensa jos on jotain mitä kotona pitäis petrata :)

Ei muuta ko samalla tavalla jatkat vaan, rehellinen pitää olla, eik ketää tartti mielistellä.
 
Ymmärsin täysin ja meillä on käytäntö toimia juurikin noin. Jokaisen lapsen päivässä on paljon positiivista. Suomalaisilla on outo tapa toitottaa negatiivisista asioista ja jättää huomioimatta positiiviset asiat. Tietysti asiaan kannattaa puuttua ja niistä keskustella mutta ei joka pikkuasiaa tartte vanhemmille heittää päin naamaa niinkuin se olisi jokin kauhea juttu.
 
Mun mielestä todella hyvä tapa tuo sun tyylisi. Itse haluan aina kuulla, miten lasten päivä on mennyt, ja vaikka on jotain ikävämpääkin kerrottavaa, monesti hoitajat kuitenkin sanovat jotain mukavaakin. Jatka vaan omalla tyylilläsi!
 
Niin, tietenkään en keksimällä keksi mitään positiivista, missä ei mitään perää ole.... mutta esimerkiksi näin: "Marilla oli ruokailussa tänään hieman levotonta, ei meinannut pysyä oikein paikallaan ja ruoka meni vähän muualle kuin suuhun. Päikkäriaika meni kuitenkin hienosti, rauhoittui heti sänkyynsä ja nukkui kunnon unet." Siis pyrin "lopettamaan" aina johonkin positiiviseen. Eihän sen mitään suurta tarvitse olla mutta kuitenkin niin ettei viimeisenä vaan mieleen jää että juu, ruokailu ei sujunut.

Olen myös sitä mieltä että kritiikkiä on toki osattava ottaa vastaan ja niistä ottaa ehkä vinkkiäkin mutta kyllä minussa työntekijänä puhuu samalla myös äiti. :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Name-No:
Olenkohan minä ihan hakoteillä työtapani suhteen? :ashamed: Ymmärsiköhän kukaan mitä tällä nyt edes meinasin? :snotty:

Et ole hakoteillä vaan juuri oikeassa! Toivoisin kaltaisiasi olevan enemmän! Jatka samaan malliin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Alkuperäinen kirjoittaja Name-No:
Olenkohan minä ihan hakoteillä työtapani suhteen? :ashamed: Ymmärsiköhän kukaan mitä tällä nyt edes meinasin? :snotty:

Et ole hakoteillä vaan juuri oikeassa! Toivoisin kaltaisiasi olevan enemmän! Jatka samaan malliin!

Kiitos. :hug: Alkaa vaan tuo epävarmuus omista taidoista nostaa päätään kun ei vähään aikaa töissä ole ollut. :ashamed:

 
Kuulostaa hyvältä! Jatka vaan samaan malliin.

Jos on usein pelkkää negatiivista kerrottavaa,kun hakee lapsen hoidosta,niin se tuntuu vanhemmista kurjalta. Tuntuu,että eikö se mun lapsi tee koskaan mitään oikein täällä...
 

Yhteistyössä