olenko enään onnellinen? riitelyä joka päivä

[kaisapilvi778]

Minulla ja miehelläni on yhteinen 1 vuotias lapsi.
Arki on tietenkin väsyttävää, niinkuin varmaan kaikilla pienen lapsen vanhemmilla.

Riitelemme mieheni kanssa joka päivä. Rakastamme toisiamme, mutta päivittäinen riitely vie voimat ja alan miettiin...miksi tämä on tällästä?
Onko tälläsellä suhteella tulevaisuutta ja korjaantuuko tämä ikinä`?

Riidat syntyy ihan arkisista asioista. ollaan päivittäin puhuttu että ei riideltäis enään, mutta parhaillaan menee 2-3 tuntia, niin tilanne taas räjähtää.

onko kellään muulla tällästä :O?!

 

["vieras"]

Me laitettiin lusikat jakoon tuossa tilanteessa, meillä ei vaan ollut voimaa tai halua koittaa enää korjata asioita..

 

[Ken guru]

On pakko sanoa, että meillä on 2 vanhempaa lasta ja 7kk ikäinen vauva. Arki ei ole millään tapaa raskasta eikä arki väsytä. Että ei sen välttämättä niinkään tarvitse mennä. Eikä riidellä juuri koskaan.

Jotain teillä mielestäni on siis pielessä koko tuossa kuviossa.

 

[kaisapilvi778]

itse pelkään myös samaa kohtaloa

 

["vieras"]

Varmasti monilla on tyynempiä kausia ja sitten taas sellaisia, että koko ajan on räjähdysherkkää ja riidellä voi vaikka aidanseipäästä. Ehkä se menee ohi, kun lapsi kasvaa, työstressi tms. helpottaa jne.

En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta meillä on joskus ollut kuukauden tai parin pituinen riitelyjakso, ja sitten vaivihkaa se on taas muuttunut tasaisemmaksi eloksi, ja meillä on ihan mukavaa yhdessä. Lapsia ei kyllä ole vielä.

Toivon että saisitte tilanteen selviämään.

 

[Birgitte]

Ap, älä luovuta. Teillä on selkeästi puhevälit vielä tallella riitelystä huolimatta, tarttukaa siihen. Olkaa raadollisen rehellisiä toisillenne silläkin uhalla, että rehellisyys johtaa riitaan. Kun myrsky on laantunut, palauttakaa mieleenne kaikki ne asiat, jotka saivat teidät ihastumaan toisiinne alunpitäen. Kertokaa niistä toisillenne, rakastukaa toisiinne uudelleen. Kun lapsi on tuossa iässä, tulee todella usein eteen se tilanne, että parisuhde rakoilee, mutta kun sen tilanteen osaa kohdata oikein, se on vain ohimenevä vaihe. Yrittäkää ensin kahdestaan setviä asiat, jos ei se onnistu, pyytäkää perheneuvolasta apua. Ja ehdotan jopa parisuhdeoppaiden lukemista vaikka niissä onkin paljon hölynpölyä. Sen hölynpölyn seasta löytyy todellisia aarteita. Sitä paitsi, kun luette niitä oppaita, voitte yhtäkkiä sisäistää sen seikan, että te todella välitätte toisistanne, te todella olette valmiita tekemään työtä parisuhteenne eteen.

Kannattaa myös jutella sinun ja miehesi vanhempien ja isovanhempien kanssa. Vanhemmat sukupolvet voivat opettaa meille yllättävän paljon, vaikka joissain asioissa ovatkin tehneet virheitä. Kuunnelkaa valikoiden, mutta vakavasti, ehkä opitte tarinoista jotain. Se on äärimmäisen harmillista, että nykyään vanhenevien ikäryhmien oppeja ei kuunnella, jokainen on tavallaan omillaan, ollaan unohdettu kokonaan se seikka, että ihminen on ihminen riippumatta iästä tai aikakaudesta. Parisuhteissamme toistuvat samat kriisit ja onnenhetket ikäpolvesta toiseen. Pitää vaan keksiä luovia ratkaisuja päästä niistä yli.

 

["milka"]

Minulla ja miehelläni on yhteinen 1 vuotias lapsi.
Arki on tietenkin väsyttävää, niinkuin varmaan kaikilla pienen lapsen vanhemmilla.

Riitelemme mieheni kanssa joka päivä. Rakastamme toisiamme, mutta päivittäinen riitely vie voimat ja alan miettiin...miksi tämä on tällästä?
Onko tälläsellä suhteella tulevaisuutta ja korjaantuuko tämä ikinä`?

Riidat syntyy ihan arkisista asioista. ollaan päivittäin puhuttu että ei riideltäis enään, mutta parhaillaan menee 2-3 tuntia, niin tilanne taas räjähtää.

onko kellään muulla tällästä :O?!

no teillä purkaantuu lapsen tuoma väsymys tuolla tavalla,ei ole mitenkään erityinen tilanne. Kyllä se siitä lutviintuu parissa vuodessa kun alkaa helpottaa..

eikä se riitely oo se mikä erottaa vaan se jos eio saa sopia,lisäksi se jos ei osaa ajtella että tämä on väliaikaista ja jos pitää eroa vaihtoehtona niin samalla tekee itse valintoja niin että petaa tietä eroon. Eli mitäs jos eroajatusten sijaan alkaisit ajattelemaan sitä miten tämän ongelman kanssa eletään..

Sitten jos riitelyssä on kyse muustakin kuin lapsen aiheuttamasta väsymyksestä,niin suosittelen ev.lut seurakunnan pariterapiaa(on ilmaista ja terapeutit on koulutettuja) eivät tyrkytä uskontoa vaan ohjaavat paria aitoon vuorovaikutukseen. nimittäin miehellä ja naisella tarpeet voivat olla samanlaisia mutta sukset menee ristiin koska viestitääne ritavalla.Eli siis jos kys eon siitä että toinen tai molemmat tuntee että toinen ei kuuntele,ei arvosta,ei ymmärrä niin menkää lapsenne takia pariterapiaan niin välttyy yhdeltä turhalta erolta

 

[Cerine]

Olisi hirveän oleellista tietää minkälaista yhteiselonne muuten on. Koetteko jakavanne arjen ja lapsenhoidon tasapuolisesti? Anna esimerkkejä mistä riitelette? Miten riitelette - huudatte, mökötätte, tiuskitte? Saatteko riitanne sovittua vai jäävätkö asiat hampaankoloon?

Oleellisinta on yrittää miettiä kertooko riitely jostain syvemmistä ja perustavaalaatua olevista erimielisyyksistä suhteessa, jotka nyt ovat lapsen myötä nousseet esille vai onko kyse vauva-arjen mukanaan tuomasta väsymyksestä ja stressistä.

Itse elin vuosia parisuhteessa, jossa riitelimme paljon ja yksi asia mitä opin tuosta suhteesta oli, että en halua elää sellaisessa parisuhteessa. Eroon johtivat toki muutkin syyt, mutta yksi tärkeimmistä oli, että emme sopineet toisillemme ja erilaiset näkemyksemme ja toiveemme purkautuivat riitoina, joista jäi pahamieli. Meillä ei ollut lapsia, joten lopulta oli 'helppoa' todeta, että emme vain ole onnellisia yhdessä ja erota. Nykyisen mieheni kanssa riitelemme todella harvoin. Meillä on hieman yli vuoden ikäinen lapsi ja en ole kokenut vauva-arkea mitenkään raskaaksi. Tuemme ja autamme mieheni kanssa toisiamme, jaamme kotityöt ja lapsenhoidon ja pystymme puhumaan vaikeistakin asioista.

Ongelmanratkaisukyky on pitkälti luonnekysymys. Jos kaksi räjähdysherkkää ihmistä seurustelee yhdessä (kuten minä ja exäni) lopputulos on helposti syntyvä riita. Nykyinen mieheni on todella rauhallinen ja tasapainottaa minua. Itse taas riitaisan suhteen eläneenä olen oppinut hillitsemään tempperamenttiani ja nielemään kiukun pikkuasioissa, ilman että lähden rakentamaan siitä riitaa. Ja silloin joskus kun en itseäni saa hillittyä mieheni ei lähde mukaan kiukutteluuni ja hyvin nopeasti ymmärrän oman hölmöyteni ja pyydän anteeksi.

Riitelemiseen tarvitaan aina kaksi. Joten lähtisin pohtimaan riitoihin johtavia syitä ja mitä omassa käytöksessään voisi muuttaa ja mitkä ne asiat ovat, jotka toisen käytöksessä ärsyttävät. Usein ihmiset ovat sokeita omille puutteilleen ja rakentavakin keskustelu voi muuttua syyttelyksi, tässä ammattiauttajat usein voivat olla apuna ja tarjota sen neutraalin näkökulman tilanteeseen.