olenko ainoa, jonka lapset EI valvota?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
olen tullut siihen tulokseen tuttavapiirissäni, että muilla lapset laasuaa yöllä, valvottavat vaikka eivät ole kipeinä. ei meillä kukaan neljästä valvota jos eivät ole todella rankasti kipeänä. en minä kehtaa edes sanoa kellekään, että meillä ei valvota...
 
vieras
Ei valvo kukaan meidänkään kolmesta, edes kipeinä. Ovat tietenkin heräilleet, mut sammuneet saman tien, kun on tutti/pullo suussa. Mutta eivät siis rupee mitään huutokonserttia pitämään tmv.
 
ap
mulla on vanhin 15 v ja en voi sanoa joutuneeni lasten takia oikeastaan koskaan valvomaan. tästä en vain uskalla ääneen kellekään puhua, koska mua pidetään outona. lisäksi en ole koskaan ketään nukuttanutkaan.
 
Ei nyt reilua vuotta pidempää kokemusta vielä ole mutta ei tuo tähän saakka ole juurikaan valvottanut. Vähän oli alussa jotain "koliikin"poikasta ja jokunen tunti piti illalla (=yöllä ) huutaa, mutta siihen se jäi. Sen jälkeen heräsi aina kiltisti syömään ja nukahti samantien ja yösyöttöjen loppumisen jälkeen on nukahtaminen ollut välillä hammaskipujen takia vaikeaa, mutta ei todellakaan ole valvottanut kuin ehkä kolmena yönä kun on ollut kipeä.

Muiden mielestä mä kyllä tunnun vähättelevän sitä miten "helppo" tuo tyttö tuossa suhteessa on ollut. Enhän mä sitä itse tiedä millainen se on, ulkopuoliset osaa sanoa paremmin :)
 
Sleepy Hollow
Et ole ainoa :). Meilläkin on aina nukuttu hyvin, pikkuvauvasta lähtien. Mutta väsyneiden äitien seurassa sitä ei usein tule toitottaneeksi, on vähän kun sirottaisi suolaa haavoihin...siksi niitä helppojuttuja ei usein kuule.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Sleepy Hollow:
Et ole ainoa :). Meilläkin on aina nukuttu hyvin, pikkuvauvasta lähtien. Mutta väsyneiden äitien seurassa sitä ei usein tule toitottaneeksi, on vähän kun sirottaisi suolaa haavoihin...siksi niitä helppojuttuja ei usein kuule.
näin se varmaan on. kuvittelin vain jo olevani ainoa, jolla on näin helpot lapset. olen joskus ekaa odottaville maininnut, ettei kaikkien lapset valvota, koska kaikki aina vaan toitottaa, miten raskasta se lasten kanssa on.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Ei meillä ole valvottu yhdenkään lapsen kanssa. Pisimmilleen meni yösyötöt pojan kanssa ja nekin loppuivat siinä 5 kk:n iässä.
meillä ollaan alettu nukkumaan ilman yösyöntiä 6 vkon - 3kk iässä. ja kerran yössä vain söivät sitä ennen ja sitten nukhativat taas heti.
 
Lalaa
Meillä aina lapset nukkuneet hyvin. Noin puolen vuoden ikään asti yösyötöt kolmen tunnin välein, mutta ei ole minun nukkumista häirinneet. Lapsi viereen, tissi suuhun, tissi suusta, nukkuva lapsi pinnikseen (laita alhaalla) sängyn viereen ja unta palloon itsellekin.
 
Täälläkin kolme hyvin nukkuvaa lasta. Joskus tottakai ollut levottomampia öitä, mutta ei mitenkään niin paljon, että valittamaan pääsisi. Mutta totta, eipä tuota kauheasti huvita elvistellä, kun muut valittavat, että eivät ole kolmeen vuoteen nukkuneet yhtään yötä putkeen.
Puhumattakaan, että jatkaisi siitä, että kaikki ottavat vielä päiväunet yöunien päälle, eikä lapsia tarvitse nukuttaa ollenkaan, vaan nukahtavat itsekseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Ei meillä ole valvottu yhdenkään lapsen kanssa. Pisimmilleen meni yösyötöt pojan kanssa ja nekin loppuivat siinä 5 kk:n iässä.
meillä ollaan alettu nukkumaan ilman yösyöntiä 6 vkon - 3kk iässä. ja kerran yössä vain söivät sitä ennen ja sitten nukhativat taas heti.
Eikä yösyöttöjen pitkällekään jatkuminen tarkoita että lapsi valvottaisi. Meidän likka vieroitettiin yösyötöistä vasta 9kk iässä ja siihen saakka nukkui mun kainalossa eikä kumpikaan juuri herännyt syönteihin :)

Tällä hetkellä on ihan kamalaa kun raskaus valvottaa ja mies ja tyttö nukkuu tyytyväisinä vieressä.. Valitan väsymystä niin heti voivotellaan että tollasta se lasten kanssa on ja odotas vaan kun alkaa se ja se ja se.. Yritä siinä sitten sanoa että tyttö kyllä nukkuu hyvin, minä vaan en :D
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Tilli:

no en tietenkään kehtaa valvoville asiasta puhua. lähinnä ajattelin, että valvooko tosiaan muitten lapset kaikki, kun tuttavapiirissä näin näyttää olevan. kiva, että muitakin onnellisia löytyy, ettemme oo niin outoja.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Chala:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Timppa:
Ei meillä ole valvottu yhdenkään lapsen kanssa. Pisimmilleen meni yösyötöt pojan kanssa ja nekin loppuivat siinä 5 kk:n iässä.
meillä ollaan alettu nukkumaan ilman yösyöntiä 6 vkon - 3kk iässä. ja kerran yössä vain söivät sitä ennen ja sitten nukhativat taas heti.
Eikä yösyöttöjen pitkällekään jatkuminen tarkoita että lapsi valvottaisi. Meidän likka vieroitettiin yösyötöistä vasta 9kk iässä ja siihen saakka nukkui mun kainalossa eikä kumpikaan juuri herännyt syönteihin :)

Tällä hetkellä on ihan kamalaa kun raskaus valvottaa ja mies ja tyttö nukkuu tyytyväisinä vieressä.. Valitan väsymystä niin heti voivotellaan että tollasta se lasten kanssa on ja odotas vaan kun alkaa se ja se ja se.. Yritä siinä sitten sanoa että tyttö kyllä nukkuu hyvin, minä vaan en :D
on mulla itsellä ollu unettomuutta, mutta se ei johdu lapsista ollenkaan, työressi valvottanu lähinnä ajoittain ja lähisukulaisten kuolemat. minusta suomalaiset osaa ton valituksen kyllä hyvin mutta kellekään ei saa sanoa, että helppoakin voi olla.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Tallu -:
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Vauva-aikaa ... siis yösyötöt... lukuunottamatta meillä on lapset nukkuneet öisin. Paitsi sairaana ollessaan. Ja teini-ikään tultuaan.
Jep :D Esikoinen 14v ja hankalampi saada nukkumaan kuin pienemmät sisaruksensa.
minä menen nukkumaan klo 21 ja teinit valvoo minne valvoo. ei mun tartte niitä peitellä. esikoinen siis 15.
 
Yhteistyössä