Olen yllättänyt siitä, kuinka oma lapsi on niin eriluonteinen kuin vanhemmat

[QUOTE="lilian";28887256]No eikö väärintekemisestä kuulu jäädä trauma? Se on ihan normaalia, en ymmärrä miksi tartut siihen. Jos taas tarkoitat, että olen katkera ja se jotenkin vaikuttaisi minun toimintaani tai ajatukseeni negatiivisesti, niin voin kyllä kertoa, että en ole katkera asiasta.
Hyvä, ettei ole kyse mistään arvottamisesta. Tosi paljon näkee ihmisten arvostelua pelkkien luonteenpiirteiden perusteella. Tosin se voi johtua, siitä että suomalaiset ovat tyypillisesti juuri melankolinen kansa. Melankolikon heikkouksiin kuuluu juuri tuo toisten arvosteleminen.[/QUOTE]

Siksi sanoin, kun tuntui että ajattelet asiasta heti kovin negatiivisesti, tuon oman kokemuksen vuoksi. Itse en arvostele lastani enkä edes itseäni. Olen hyväksynyt omat luonteenpiirteet ja hyväksyn myös lapsen sellaisena kuin hän on. Minusta on ainoastaan kiehtovaa seurata lapseni toimintaa ja käyttäytymistä, reagoimista jne.

 

[QUOTE="Vieras";28887386]Tiedän kyllä paljon ihmisiä, jotka itse kuvittelevat itsensä toisenlaisiksi, eivätkä näe itseään ulkopuolisin silmin. Helppo testi, että mitkä ovat kolme ärsyttävintä luonteenpiirrettä ja yleensä nuo kolme on sinussa itsessäsi.[/QUOTE]

Sitä kaikkein ärsyttävintä en kyllä tunnista itsessäni oikeastaan olenkaan, en kyllä lapsissanikaan, kahta muuta kyllä löytyy ainakin jossain määrin myös itsestäni.

 

[QUOTE="esikoisen äiti";28887403]Minusta on ainoastaan kiehtovaa seurata lapseni toimintaa ja käyttäytymistä, reagoimista jne.[/QUOTE]

Tässä jaan tuntemuksesi kyllä täysin.

 

Ei kukaan voi tuntea itseään täysin objektiivisesti eikä pidäkkään.

 

Mun mielestä lapsen luonnetta on aika vaikea määrittää. Menee niin paljon kaikkien maailman kehityvaiheiden yms. mukaan.
Vanhin lapseni nyt aikuisena onkin yllättäen hyvin samanlainen kuin minä.