Olen tosi yksinäinen!

["Kirsi"]

kun kävin töissä, niin ei sitä siinä huomannut. Nyt kun jäin kuopuksen kanssa kotiin, niin nyt sen huomaa. Sukulaiset ( kaikki ) asuu kaukana, niin kaukana, että sinne ei pariksi päiväksi lähdetä. Vanhin lapsi on eskarilainen, joten ei sieltäkään voi aina pois olla. Olen keskimmäisen ja nuorimmaisen kanssa kotona.

Käydään kerhoissa, erilaisissa, 3 viikossa, mutta siltikään ei sellaista hyvää lenkkikaveria tai tuttavaa ole löytynyt. Ollaan asuttu täällä 7v ja töissä ollessa tuttavia riitti ja kaikki sanoi pitävänsä yhteyttä vauvan syntymän jälkeen, mutta ei. Itse olen yrittänyt. Kutsunut kylään, lenkille koiran kanssa jne. Lapsia en mihinkään saa, joten he kulkevat mukana lähes aina. Mies tekee pitkää päivää töissä.

Teen kaiken lasten kanssa. Harrastuksia ei ole. Toisen koiran haluaisin, mutta siihen mies ei suostu. Voisin harrastaa niiden kanssa edes

Mies sanoo, että tämä on minusta itsestäni kiinni. Niin varmaan sitten.

Onko kohtalotovereita?

 

["Kirsi"]

Ei kyllä ole miehenkään kanssa aikaa toisillemme yhtään, joten taitaa avioliittokin mennä ihan perseelleen rahaa on, mutta mitä sillä tekee kun kaikki on päin sitä itseään

 

["höh"]

Olet naapurit pyydellyt kaveriksi, niitä kerhoäitejä kahville ja yrittänyt ystävystyä vähän iäkkäämpienkin kanssa?

Ja minusta miehesi on osaltaan oikeassa. Se on sinusta itsestäsi kiinni.

 

["vieras"]

Itse aikalailla samanlaisessa tilanteessa. Muutin reilu 10-vuotta sitten tänne ja kuinkas ollakaan ne kavereiden yhteydenpidot sitten lopahti. Olen huono tutustumaan kehenkään. Kaipaan sinne kotikonnuilleni takaisin. Itselläkin lapset kulkevat aina mukana ja vanhin on eskarissa. Sosiaalinen elämäni on netti

 

["vieras"]

Menkää mukaan paikallisiin yhdistyksiin, tarjoutukaa avainäidiksi perhekahvilaan, lähtekää tekemään itse asioita ja tutustumaan ihmisiin.

Ja jos hokee itselleen, että on huono tutustamaan ihmisiin ja kaikki hyvät kaverit ovat toisaalla, niin varmasti näin sitten pysyykin asioidentilana. Eli pieni asennemuutos, pliiiiiiis.

 

["Kirsi"]

[QUOTE="vieras";26081402]Itse aikalailla samanlaisessa tilanteessa. Muutin reilu 10-vuotta sitten tänne ja kuinkas ollakaan ne kavereiden yhteydenpidot sitten lopahti. Olen huono tutustumaan kehenkään. Kaipaan sinne kotikonnuilleni takaisin. Itselläkin lapset kulkevat aina mukana ja vanhin on eskarissa. Sosiaalinen elämäni on netti[/QUOTE]

kuulostaa hyvin tutulta.

 

["Kirsi"]

[QUOTE="vieras";26081410]Menkää mukaan paikallisiin yhdistyksiin, tarjoutukaa avainäidiksi perhekahvilaan, lähtekää tekemään itse asioita ja tutustumaan ihmisiin.

Ja jos hokee itselleen, että on huono tutustamaan ihmisiin ja kaikki hyvät kaverit ovat toisaalla, niin varmasti näin sitten pysyykin asioidentilana. Eli pieni asennemuutos, pliiiiiiis.[/QUOTE]

Olen MLL:n toiminnassa mukana. Ei vaan joku loksahda.

 

["Kirsi"]

[QUOTE="höh";26081401]Olet naapurit pyydellyt kaveriksi, niitä kerhoäitejä kahville ja yrittänyt ystävystyä vähän iäkkäämpienkin kanssa?

Ja minusta miehesi on osaltaan oikeassa. Se on sinusta itsestäsi kiinni.[/QUOTE]

Kyllä, kyllä ja kyllä. Olen sosiaalinen ihminen ja iällä ei ole mitään väliä, kunhan olisi seuraa.

Täällä vaan kaikilla muilla on niin paljon kavereita. Useat asuneet täällä koko ikänsä ja tietysti suku ja tuttavapiiri sen mukainen.

 

[jrgbr]

Minulla sama tilanne. Mietin vaan pois muuttoa.