Olen tässä yrittänyt kartoittaa ongelmiani...

[minäitse]

ja tullut siihen tulokseen että olen sitoutumiskammoinen. Haaveilen isosta perheestä, jossa mies ja nainen elävät tiiviissä symbioosissa, mutta viimeisen miesystäväni mukaan minusta ei siihen ole, koska hän tunsi itsensä arvottomaksi ja jätti minut sitten sanoen että enhän minä ketään tarvitse kun kaikki hoidan itse ja tunsi itsensä ulkopuoliseksi minun ja poikani kodissa ja elämässä.
Mikä neuvoksi, miten muutun?

Tosin olen pohtinut tätä vielä pidemmälle aina lapsuuteeni saakka, ja alkoholistivanhempien lapsena en ole heiltä mitään apua koskaan saanut kun sitä olen tarvinut. Katto oli kyllä pää päällä ja ruokaa sai eli kaikki välttämätön ok, mutta muu sitten puuttuikin. Olen vissiin oppinut liiankin itsenäiseksi

Lähden nyt töihin, mutta palaan lukemaan diagnoosejanne iltapäivällä.

 

[ap]

Haluaisin siis tasapainoisen ja -arvoisen parisuhteen, uskallusta antautua siihen ,että minun ei tarvitse itse hoitaa kaikkea, se on vaan niin pirun hankalaa kaikkien näiden vuosien jälkeen.