Olen raskaana rv 11. Onko kihomadoista haittaa raskaana ollessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja voihan kihomato
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

voihan kihomato

Vieras
Mitenkään eivät ole minua häirinneet, mutta aamusella huomasin ulosteessa kaksi luikertelevaan mönkiäistä.
Lapsia meillä on kolme, josta kaksi nuorinta päiväkodissa vielä tämän vuoden loppuun. Helmikuussa muutto ulkomaille.
Päiväkodista tuli noin 2kk sitten lappu, että siellä on ollut kihomatoja, eli sieltä kai se on meillekin tullut.:-/

Eli kannattaisiko nyt kaikki hoitaa Pyrvinillä?
Myös minut, vaikka olen raskaana. Uskaltaako sitä käyttää.
Toden näköisesti lapsillakin on matosia, koska mulla ja sieltä päiväkodista varmaan on meille nuo ällöttävät oliot tulleet.

Onko noista madoista ylipäätään ihmiselle haittaa, jos eivät mitenkään vaivaa?
Onko haittaa kasvavalle pienelle ihmiselle kohdussa, jos äidillä on matoja.
Mietityttää tuo lääkekin, että uskaltaako sitä ottaa.
KAhden perättäisen keskenmenon ja yhden kohtukuoleman jälkeen ei oikeen uskaltas ottaa mitään riskejä.
 
No jos et itseäsi hoida, niin levität ne madot lapsiin uudelleen ja uudelleen. Sun pitää hoidon yhteydessä pestä kaikki lakanatkin ja leikata lapsien kynnet jne. Kysy neuvolasta asiasta. Mun mielestä se pitää hoitaa raskausaikana. Sähän levität ne ulkomaille asti jos et hoida...
 
saattaa aiheutta virtsatietulehduksia kun luikertelevat virtsaputken suulle.Tyyöllä oli tuon takia virtsis.Uskoisin että saattavat luikerrella emättimestä sisään ja aiheutaa sielläkin tulehduksen.
 
http://www.tartuntatautiliitto.fi/kihomato.html
Tuolta lueskelin tuosta lääkityksestä
Kihomatojen häätäminen vaatii aina lääkehoitoa. Koska madon munat tarttuvat helposti henkilöstä toiseen, perhepiirissä kaikki perheenjäsenet hoidetaan. Sen sijaan suuremmissa yksiköissä kuten päiväkodeissa ja kouluissa kaikkien altistuneiden ihmisten hoitamista tulee harkita tapauskohtaisesti. Lääkevalmisteet eivät imeydy merkittävästi elimistöön, vaan ne kulkevat läpi suoliston. Tämän johdosta niiden mahdolliset haittavaikutuksetkin liittyvät lähinnä maha-suolistokanavaan (ripuli, ummetus, vatsakivut). Lääkkeet ovat kuitenkin hyvin siedettyjä, joten haittavaikutuksetkin ovat harvinaisia. Vaikutusta raskaana oleviin naisiin ei ole riittävästi tutkittu, joten heille lääkevalmisteiden käyttöä ei yleisesti ottaen suositella. Imetys ei kuitenkaan ole vasta-aihe

Ääh... Mulla on ensi viikon tiistaina lääkärineuvola. Siellä voisin jutella lääkärin kanssa asiasta.

Piti just tämmönenkin iskeä tähän kaiken rumban keskelle.
 
käytin pyrviniä raskaana ollenssa, ja raskaudessa oli ongelmia..vauva ei kasvanut ja syntyi keskosena. ongelmat eivät varmaankaan johtuneet siitä pyrvinistä kuitenkaan? mutta luin että on olemassa luontaistuotteita ja kihomatojen häätöön luontaisia menetelmiä (luontaistuotekaupasta tai tietyistä apteekeista), kun taas monissa ei länsimaissa, esim. pietarissa kuulemma lähes kaikilla on kihomatoja ja ovat vaarattomia. kuulemma kihomadot elävät tärkkeyspitoisessa suolistossa, joten sokeri ja valkoinen vehnä on kasvualustaa niille, ja ne lisääntyvät.
 
lisäys vielä, nämä kihomadot ovat jonkun mielestä jopa hyödyllisiä suolistolle ja terveydelle vähentäen (muka) allegioita. en käyttänyt luontaistuotevalmisteita tms. itse vaan pyrvin kuurit (2 kpl)
 
en kyllä suosittele luontaistuotteita raskaana olevile,niitä ei ole tutkittu ovatko turvallisia.Soita teratologiseen ja kysy sieltä..ne ovat tuon alan asiantuntijoita.
 

Yhteistyössä