K
KesäMamma10
Vieras
Tiedän että tänne tulee asiattomia kommentteja vaikka nyt pyydänkin että pitäisitte ne itsellänne.
Olen 25-vuotias ja perjantaina sain tietää olevani raskaana. Ajatus on ihana, kuitenkin vaikea ja kovin lopullinen. Olen nyt miettinyt pari päivää ja olen päättänyt pitää lapsen. Minulla on suuri tukiverkosto ympärilläni, vakituinen työ josta jäädä äippälomalle, enkä epäile ettenkö pärjäisi lapsen kanssa. Mutta olen kauhusta kankeana kun edes ajattelen, että tulevalle isälle pitää kertoa. Olemme seurustelleet mielestäni ns. "liian vähän aikaa" lapsen tekemiselle, mutta silti uskon ettei lapsia vain tehdä vaan he ovat suuri lahja josta ei kieltäydytä.
Minulle on viime syksynä asennettu ehkäisykapseleita kaksin kappalein, ja sen jälkeen kun olimme molemmat käyneet testeissä uskalsimme jättää kondomin pois, luottaen kapseliin. Noh, ei tarvitse saarnata siitä ettei sekään ole 100% varma, minä tiedän sen, ja tiesin silloinkin. Nyt kuitenkin myönnän että ajattelin ettei se sattuisi omalle kohdalleni, kuten kaikki muutkin varmasti ajattelevat. Mutta minulleppa sattui. Ja olen innoissani! Oma virheeni jättää kondomi pois, mutta silti tämä lapsi tulee olemaan tervetullut, eikä abortti ole edes ajatus.
Olen miettinyt vastuuta, kaikkea sitä mikä jää elämästäni pois lapsen myötä, mutta silti uskon saavani nyt enemmän. Mutta pelkään, että menetän lapsen isän.. näinkin lyhyessä ajassa olen oppinut rakastamaan häntä melkoisesti. En rakastu palavasti kuten monet naiset, vaan opin luottamaan ja yhtäkkiä vain huomaan rakastavani ihmistä vierelläni. Tulevaisuuteni oli mielessäni hänelle luvattu jos asiat jatkavat vanhaa rataa ja kaikki oli hyvin.
Mutta nyt.. Entä jos/kun hän suuttuu tai lähtee? Ei minua oma oloni niin kauheasti huoleta, mutta lapsi.. en ole pitänyt itseäni kovin perinteisenä ihmisenä, mutta kyllä nyt huomaan huolestuvani siitä ettei lapsellani olisi isää. Toinen vanhempi poissa kuvioista on puolet vähemmän lapselle, ja jossain kohtaa tämä ymmärtäisi sen. Entä miltä tilanne tuntuisi isästä? Aion antaa ihan koko sydämelläni hänelle kaikki vaihtoehdot harkittavaksi ja toimimme sen mukaan. Hän saa lähteä ja unohtaa meidät jos haluaa, lähteä minun luotani ja silti tavata lasta, tai jäädä tähän mitä meillä on nyt, ja rakentaa tästä eteenpäin yhteistä tulevaisuutta. Ja yritän olla valmis kaikkiin vastauksiin.
Mutta miten minä kerron isälle? Miten te naimisissa olevat tai sinkut olette kertoneet tulevalle isälle/pelätyille tuleville isovanhemmille, että olette raskaana, ja että tämän lapsen syntymä ei tule olemaan kiinni muiden mielipiteistä? Kuulostaa kauhealta, mutta näin se on.. tämä lapsi tulee syntymään jos elämä niin haluaa.
Voinko esittää asiani muodossa "mitä mieltä olet JOS synnyttäisin lapsen?", vaikka tiedän että tästä lapsesta en luovu. Toisaalta se olisi valehtelua antaa ymmärtää että toinen vaihtoehto on, mutta toisaalta saisin tietää haluaako hän koko lasta. Jos hän ehdottaisi aborttia niin minun olisi ehkä helpompi tukea häntä päätöksessä lähteä kokonaan ja lopullisesti, sillä se ei varmasti olisi helppo päätös hänellekään tehtäväksi.
VAIKEETA. Auttakaa..älkää raivotko, olen liian loppu sellaiseen. Jos ei muuta niin laittakaa vaikka voimia ja haleja tulemaan, sekin lohduttaa..
Olen 25-vuotias ja perjantaina sain tietää olevani raskaana. Ajatus on ihana, kuitenkin vaikea ja kovin lopullinen. Olen nyt miettinyt pari päivää ja olen päättänyt pitää lapsen. Minulla on suuri tukiverkosto ympärilläni, vakituinen työ josta jäädä äippälomalle, enkä epäile ettenkö pärjäisi lapsen kanssa. Mutta olen kauhusta kankeana kun edes ajattelen, että tulevalle isälle pitää kertoa. Olemme seurustelleet mielestäni ns. "liian vähän aikaa" lapsen tekemiselle, mutta silti uskon ettei lapsia vain tehdä vaan he ovat suuri lahja josta ei kieltäydytä.
Minulle on viime syksynä asennettu ehkäisykapseleita kaksin kappalein, ja sen jälkeen kun olimme molemmat käyneet testeissä uskalsimme jättää kondomin pois, luottaen kapseliin. Noh, ei tarvitse saarnata siitä ettei sekään ole 100% varma, minä tiedän sen, ja tiesin silloinkin. Nyt kuitenkin myönnän että ajattelin ettei se sattuisi omalle kohdalleni, kuten kaikki muutkin varmasti ajattelevat. Mutta minulleppa sattui. Ja olen innoissani! Oma virheeni jättää kondomi pois, mutta silti tämä lapsi tulee olemaan tervetullut, eikä abortti ole edes ajatus.
Olen miettinyt vastuuta, kaikkea sitä mikä jää elämästäni pois lapsen myötä, mutta silti uskon saavani nyt enemmän. Mutta pelkään, että menetän lapsen isän.. näinkin lyhyessä ajassa olen oppinut rakastamaan häntä melkoisesti. En rakastu palavasti kuten monet naiset, vaan opin luottamaan ja yhtäkkiä vain huomaan rakastavani ihmistä vierelläni. Tulevaisuuteni oli mielessäni hänelle luvattu jos asiat jatkavat vanhaa rataa ja kaikki oli hyvin.
Mutta nyt.. Entä jos/kun hän suuttuu tai lähtee? Ei minua oma oloni niin kauheasti huoleta, mutta lapsi.. en ole pitänyt itseäni kovin perinteisenä ihmisenä, mutta kyllä nyt huomaan huolestuvani siitä ettei lapsellani olisi isää. Toinen vanhempi poissa kuvioista on puolet vähemmän lapselle, ja jossain kohtaa tämä ymmärtäisi sen. Entä miltä tilanne tuntuisi isästä? Aion antaa ihan koko sydämelläni hänelle kaikki vaihtoehdot harkittavaksi ja toimimme sen mukaan. Hän saa lähteä ja unohtaa meidät jos haluaa, lähteä minun luotani ja silti tavata lasta, tai jäädä tähän mitä meillä on nyt, ja rakentaa tästä eteenpäin yhteistä tulevaisuutta. Ja yritän olla valmis kaikkiin vastauksiin.
Mutta miten minä kerron isälle? Miten te naimisissa olevat tai sinkut olette kertoneet tulevalle isälle/pelätyille tuleville isovanhemmille, että olette raskaana, ja että tämän lapsen syntymä ei tule olemaan kiinni muiden mielipiteistä? Kuulostaa kauhealta, mutta näin se on.. tämä lapsi tulee syntymään jos elämä niin haluaa.
Voinko esittää asiani muodossa "mitä mieltä olet JOS synnyttäisin lapsen?", vaikka tiedän että tästä lapsesta en luovu. Toisaalta se olisi valehtelua antaa ymmärtää että toinen vaihtoehto on, mutta toisaalta saisin tietää haluaako hän koko lasta. Jos hän ehdottaisi aborttia niin minun olisi ehkä helpompi tukea häntä päätöksessä lähteä kokonaan ja lopullisesti, sillä se ei varmasti olisi helppo päätös hänellekään tehtäväksi.
VAIKEETA. Auttakaa..älkää raivotko, olen liian loppu sellaiseen. Jos ei muuta niin laittakaa vaikka voimia ja haleja tulemaan, sekin lohduttaa..
