Olen pian ex-sh ja onnellinen, että älysin lähteä vaihtamaan alaa ajoissa!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ex-sh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ex-sh

Vieras
Syitä alanvaihtoon oli oli PALJON: a) vuorotyö oli aivan mahdotonta sovittaa yhteen mieheni työn kanssa
b) lapselle olisi pitänyt JONOTTAA vuorohoitopaikka eli niitä ei niin vaan saakkaan
c) lapselle olisi tullut valtavan pitkiä hoitopäiviä
d) viikonloput olisin ollut töissä 3/4 samoin mieheni ja olettettavasti todella harvoin olisi osunut yhteinen vapaa viikonloppu!!!! Juhlapyhistä puhumattakaan!
e) työ viimeaikoina alkanut käymään fyysisesti ja psyykkisesti niin raskaaksi, että väsymyksestäni olisi kärsinyt koko perhe
f) olisiko ollut mitään järkeä elää tuollaista rumbaa lapsen hyvinvoinnin kustannuksella
g) lapsen ja oman perheen etu on minun arvojärjestyksessäni ensimmäisenä.
Vuorotyö (varsinkin terveydenhuollossa!!!) sopii vain sinkkunaisille tai miehille tai heille joilla jo isommat lapset.
h) työssäni vaadittiin lisäksi (siis pakollinen) varallaolo(= oltava puhelimitse tavoitettavissa jos töihin soitetaan) yhtenä viikonloppuna kahdessa listassa
i) ylitöitä lähes pääsääntöisesti (miten lapsen hoidosta haku!!!???)
j) velvoite tehdä toinen työvuoro perään jos sijaista ei saatu (heh heh, perheelliselle todella mahdollista!!!)
k) palkkaus todella häpeällisen alhainen!!!

KANNATTAA todellakin miettiä ennen kuin terveydenhuoltoalalle kouluttautuu!!! Jos perhe on vielä perustamatta ja sen haluaa...suositteleen opiskelemaan jotain ihan muuta alaa!!!
 
Mitäs sä sit rupesit duunailemaan? Itse olen ( luojan kiitos ) äippiksellä ja hoitovapaalla vielä koko ens vuoden, mutta sitten tarvis joko palata tai vaihtaa duunia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ex-sh:
KANNATTAA todellakin miettiä ennen kuin terveydenhuoltoalalle kouluttautuu!!! !!

Siis nimenomaan ennen on mietittävä. Nyt tuntuu siltä, että ensin luvataan pelastaa henkiä huonolla palkalla ja sitten sanotaan, että kuolkaa pois, kun palkka on huono.

Jos huomattuaan yhtälön mahdottomuuden olisivat koulutetut ihmiset lähteneet muille aloille tai ulkomaille, ehkä työolojen epäinhimillisyyteenkin olis herätty aiemmin... Nyt tulee kallista, Onko kukaan laskenut hintaa lakolle ja ihmishengille?

*olen sitä mieltä, että hoitohenkilökunta ansaitsee parempaa, mutta nyt taitaa kolahtaa omaan nilkaan*
 
Hoitoalalla on niin pyllystä nuo vuorot kyllä, kun sairaanhoitajana joudut tekemään aamu-ilta-aamu-ilta-aamu-ilta ja öitä aina johonki väliin :/ En tajua miks suomessa tehään näin? Muualla tehään muutama aamu peräkkäin ja taas muutama ilta peräkkäin jne, eikä harrasteta tuommosta erittäin kuluttavaa aamu-ilta-aamu systeemiä.
 
Jos nyt töihin menisin niin aivan samankaltaisia ongelmia olisi mullakin. Vuoropäivähoitopaikka mekin tarvittaisiin, kun mies välillä kokonaan viikot kotoa pois. Aika rankkaa olisi 3-vuoroa tehdä ja yksin usein lasta hoitaa. Koira vielä kaupanpäälle ulos vietävänä. Tällä hetkellä me ollaan asia ratkaistu niin, että teen töitä vain silloin, kun mies on vapaalla/lomalla. Lapsi on vasta 1v ja 5kk eikä tarvi sille sitten vielä hoitopaikkaa. Ihan mukavan lisäansion saa tekemällä viikonloppuja ja töitä kyllä riittää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hömppö:
Hoitoalalla on niin pyllystä nuo vuorot kyllä, kun sairaanhoitajana joudut tekemään aamu-ilta-aamu-ilta-aamu-ilta ja öitä aina johonki väliin :/ En tajua miks suomessa tehään näin? Muualla tehään muutama aamu peräkkäin ja taas muutama ilta peräkkäin jne, eikä harrasteta tuommosta erittäin kuluttavaa aamu-ilta-aamu systeemiä.

Hoidon jatkuvuuden takia.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Jonsered:
Alkuperäinen kirjoittaja ex-sh:
KANNATTAA todellakin miettiä ennen kuin terveydenhuoltoalalle kouluttautuu!!! !!

Siis nimenomaan ennen on mietittävä. Nyt tuntuu siltä, että ensin luvataan pelastaa henkiä huonolla palkalla ja sitten sanotaan, että kuolkaa pois, kun palkka on huono.

Jos huomattuaan yhtälön mahdottomuuden olisivat koulutetut ihmiset lähteneet muille aloille tai ulkomaille, ehkä työolojen epäinhimillisyyteenkin olis herätty aiemmin... Nyt tulee kallista, Onko kukaan laskenut hintaa lakolle ja ihmishengille?

*olen sitä mieltä, että hoitohenkilökunta ansaitsee parempaa, mutta nyt taitaa kolahtaa omaan nilkaan*

HÖPÖN HÖPÖN!!!!!
Tuo nyt on NAURETTAVA AJATUS!!!Kasva Jonsu aikuiseksi!

 
Alkuperäinen kirjoittaja höh:
HÖPÖN HÖPÖN!!!!!
Tuo nyt on NAURETTAVA AJATUS!!!Kasva Jonsu aikuiseksi!

Sinä tulit taas! Kiva :flower:

Kannattaa lukea spekulaatio spekulaationa ja jos on eri mieltä, keskustella ja perustella mielipiteensä.
 
no kylläkait jokainen joka terveydenhuoltoalalle kouluttautuu TAJUAA että mitä se työ vaatii? eikait kukaan rupee lukemaan sairaanhoitajaksi (esimerkiksi) tietämättä mitä työ tuo tulleessaan? semmonenhan on typerää touhua! :o
 
Ap kirjoitus on niin totta!! Olen myös onnellinen ex hoitsu!! :D
Mielenkiinnolla seuraan nyt meneillään olevaa palkkakiistaa.
Itseni kohdalla alalle palaaminen on ainoastaan mahdollista yhdistämällä entisen ja nykyisen ammattini. Mutta silloin työskentelen yksityisellä puolella ja palkka on onneksi jotain muuta.
 
kun on vielä nuori ja opiskelupaikka miettii EI ihan ensimmäiseksi ainakaan minä silloin 20 vuotta sitten miettinyt työaikoja siltä kannalta,että miten työ sopii perheelliselle!!!

KYLLÄPÄ vaan nykyään sanon jokaiselle nuorelle joka opiskelupaikkaa miettii, ettei terveydenhuoltopuolelle kannata opiskella!!!

IHMETYTTÄÄ suuresti miksei työvuorojen suunnittelussa voitaisi huomioida työntekijöiden erilaisia elämäntilanteita....se on mielestäni vain tahdosta ja suunnittelusta kiinni!!!!

TAI sitten alalle on saatava lisää miehiä, että systeemi pyörii!!
 
Kyllähän jossain työpaikoissa otetaan huomioon työvuoroissa perheelliset ym. Mun kaveri on yh-äiti ja hänen ei tarvi tehdä öitä ollenkaan, tekee enimmäkseen aamuja ja illan jälkeen on vapaata.
 

Yhteistyössä