Olen ihan surkea kaveri

[masentunut]

Oon ihan masentunu ja yksinäinen. Mulla on mies ja lapsi ja kavereita, mutta ne on kaikki "tuttavia". Ei sydänystävää, eikä edes sellaista vähän parempaa kaveria. Voi noita tuttavia pyytää, muttei se ole sama asia lähteä esim. toiseen kaupunkiin konserttiin jonkun tutun kanssa. Oon muuttanu monesti kaupunkia tai sitten ystävä on muuttanut toiseen kaupunkiin, just kun ollaan alettua ystävystyä. Tai sitten olen alkanut ystävystyä aivan ihme tyyppien kanssa, jotka käyttää vaan hyväksi, käyttää ilmaisena psykologina.

Joo mulla on paljon vikoja, en ole ollut hyvä pitämään yhteyksiä aikaisemmin, olen muuttanut liian usein ja liian usein vaihtanut opiskelupaikkaa. Enkä osaa sanoa tarpeeksi suoraan hyväksikäyttäjille. Mulla on ollut eristyneisyyden kausia, jolloin olen ollut vain yksin kirjojen tai elokuvien parissa. Minulla ei ole ollut pelisilmää ystävystyä oikeiden ihmisten kanssa tai lopettaa ystävystymistä, kun toinen on pikkuhiljaa alkanut käyttämään minua vain likasankona. Lisäksi jos olen ystävystynyt yhden ihmisen kanssa, olen käyttänyt energiani vain häneen.

Miksi teen jatkuvasti virheitä. Miksi aina tutustun vääriin ihmisiin. Miksi haluan vain miellyttää kaikkia, ja petyn jos muut ei halua aina miellyttää mua. En osaa luottaa enää ihmisiin. Oon nyt kyllä tosi masentunu, yhtäkkiä oonkin kauhea ongelmakimppu.

 

[rintti]

mä oon kuule ihan samanlainen!!!
oon nyt enempi kun ennen alkanut ystävystyyn muiden kanssa, jopa aika helposti.
Se oli aluksi hämmentävää ,kun joku äiti-lapsipari ehdotti että vaihdetaanko numeroita jos mennään joksus perhekahvilaan tms.
Siitä se alkoi, jotenkin olen tullut positiivisemmaksi ja alkanut arvostaa itseäni ihan tavallisen ihmisenä puutteineen päivineen, se varmaan välittyy ympäristöön muillekin.
Sulle käy vielä samoin, ole rauhallisin mielin vaan : )

 

[masentunut]

On mullaki rintti noita äiti-lapsikavereita ja muita kavereita, joihin oon pintapuolisesti tutustunu. Mutta sellaisia ystäviä mulla ei oo, niinku sellaista jonka kanssa juhlia kolmikymppisiä tai pyytää kaasoksi. Masentaa niin etten voi kunnolla ajatella.

 

[rintti]

On mullaki rintti noita äiti-lapsikavereita ja muita kavereita, joihin oon pintapuolisesti tutustunu. Mutta sellaisia ystäviä mulla ei oo, niinku sellaista jonka kanssa juhlia kolmikymppisiä tai pyytää kaasoksi. Masentaa niin etten voi kunnolla ajatella.

minkälaisten ihmisten kanssa haluasit juhlia kolmekymppisiä?
voithan pitää 3kymppiset "äitikavereille", vai jännitätkö mitä he ajattelee? : )

 

[masentunut]

Joo rintti, ne varmaan ajattelee, että miten tuolla ei ole parempia ystäviä kuin me, jotka se on tuntenu vasta puoli vuotta. Kun asun vielä nykyään siinä kaupungissa, missä olen syntynyt ja käynyt ala-asteen-lukion ja ammattikoulun. Olis vaan niin helppoa sanoa, että kun oon vasta muuttanu tähän kaupunkiin, mut oon asunu täällä takas jo melkeen 10 vuotta. Voi ei ku oon surkee.

 

[yksinäinen]

Voi mulla täsmälleen samankaltaisia ajatuksia, sillä erolla, että minä olen aina ollut se, joka on pitänyt niitä ystävyys-suhteita yllä enkä enää jaksa olla se ainoa, joka ottaa yhteyttä ja haluaa nähdä. Ja muutama tapaus on oikeasti käyttänyt hyväksi, joko ihan kirjaimellisesti psykologina ja palveluksina (itse antamatta mitään takaisin) tai sitten minua on pidetty "ystävänä" paremman puutteessa, eli heti kun on parempaa seuraa löytynyt, on minut hylätty sen kummempia selittelemättä.. Masentaa pelkkä ajatuskin siitä, jos nyt menisin naimisiin, ei minun puoleltani olisi kuin minun perhe ja miehen sata kaveria Saatikka todellakaan ketään, ketä voisi kaasoksi pyytää

 

[Kukkahattu]

Toivotaan, että se sydänystävä vielä löytyy. Eihän siinä tarvitse muuta kuin, jotkut teistä ihanista ihmisistä törmäävät jossain toisiinsa!
Itse menetin joitain vuosia sitten parhaan ystäväni. Nyt vuosia myöhemmin minulla on vihdoin taas keskustelukumppani, jonka kanssa voin puhua KAIKESTA.
On osin onnekasta sattumaa, että löytää ympärilleen ihmisiä, joihin todella voi luottaa. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että pitää uskaltaa luottaa.
Kukkaterveiset ja onnea teille:
Scilla peruviana
http://www.topwalks.net/plants/blue/scilla_peruviana_more.htm

Kukat kasvavat klikkaamalla!

 

[rintti]

Joo rintti, ne varmaan ajattelee, että miten tuolla ei ole parempia ystäviä kuin me, jotka se on tuntenu vasta puoli vuotta. Kun asun vielä nykyään siinä kaupungissa, missä olen syntynyt ja käynyt ala-asteen-lukion ja ammattikoulun. Olis vaan niin helppoa sanoa, että kun oon vasta muuttanu tähän kaupunkiin, mut oon asunu täällä takas jo melkeen 10 vuotta. Voi ei ku oon surkee.

Mä ARVASIN että sanot ton, koska sama juttu mullakin on ollu : )
mutta sä voit sanoo, että haluat pitää omat 3kymppiset erikseen "äitikavereille".
Ei oo pakko kertoo ettet oo muita pitänyt tai sitten voit sanoa että olet juhlinut pienesti muutoinkin. Ei ole pakko selittää mitään muista juhlista tai vieraista.
Monet kyllä pitää erikseen juhlia esim työkavereille, eikä kukaan ihmettele mitään.
Munkin mies oli juuri työkaverinsa kotona jossain bileissä johon oli kutsuttu vaan työkavereita, enkä edes mä pitänyt sitä mitenkään outona.
Sun työkavereita ikäänkun on ne muut äidit, ootko sitä aatellut!?
Luonnollista, ettei työkavereita välttämättä kkutsuta esim sukulaisten kanssa samoihin juhliin, onhan tarkoitus kuitenkin hauskanpito, vai mitä ; )

Ja mulla on paljon muuttoja takana, hyvin paljon.
Voit kertoa, että sun bestikset ja kaverit on muuttaneet kaupungista pois, kuka minkäkin takia. Näinhän se hyvin monesti menee vaikka itse olisikn se joka vielä paikkakunnalla asuu.

Sinuna järjestäisin 3kymppisbileet äitikavereilleni : )

 

[masentunut]

Kiitos Kukkahattu ystävällisistä sanoistasi :flower:

Ja kiitos rintti tuosta 3kymppisbileet ideasta!

Joo yksinäinen, mulla on ollu ihan samanlaisia ongelmia "ystävien" kanssa. Että seura on kelvannu vaan, jos muuta tekemistä ei ole ollut Enkä oo kelvannu koskaan kenenkään kaasoksi, saati että voisin pyytää ketään kaasoksi sitten aikanaan Varmaan ei sitten koskaan pidetä edes isoja häitä tän takia.

 

[yksinäinen]

Ja mulla on nykyään entistä hankalampi edes yrittää ystävystyä, kun pelkään että samat tilanteet toistuvat, onhan niin käynyt jo niin usein! Jo pelkästään sosiaalinen kanssakäyminen tuntuu mahdottomalta nykyään, ennen olin todella sosiaalinen ja tutustuin helposti uusiin ihmisiin. Ilmeisesti näitten "pettureiden" takia itsetunto on niin nollissa, ettei uskalla edes yrittää. Huoh.
Sitten tuntuu pahalta esim. facebookissa katsoa näitten entisten "ystävien" yhteisiä juttuja ja bileitä yms. joihin itseä ei ole kutsuttu. Ja nämä kun näkyvät monesti siinä etusivulla itsellä ku ovat kommentoineet toistensa kuvia jne. Laittavat keskenään "ikävä"- kommentteja, ovat ystävystyneet minun kauttani ja minulle ei koskaan näitä tule, vaikka olen luullut, että ystäviä ollaan.
Onneksi sentään on ihana mies, joka yrittää kannustaa ja auttaa

 

[darkstarmama]

:hug: Oletkohan sinä ap minä kun tuntuu niin tutulta tuo sun teksti.

 

[Data]

Minulla ei ole ikinä ollut sydänystävää. Tosin ehkä perheen jäsenet voidaan laskea sellaisiksi? En oikein ystävysty ei-sukulaisten kanssa.

 

[masentunut]

Voi ei yksinäinen miten inhottavaa. Mä kans pelkään, että tilanteet toistuvat. Ja just vasta toistuikin, onnistuin tutustumaan yhteen ihmiseen, joka on tosi negatiivinen ja on jo tarvinnut mua psykologina. Eikä muuten seura ole kelvannut. Miks aina käy näin. Ei musta oo muuhun.
Ja tuo facebook on tässä tilanteessa vaan masennusta lisäävä. Mulla siellä on vaan tuttuja. Ja oon huomannu, että jotku entiset ystävät on laittanut mut "banniin" sieltä asetuksista, kun mulle ei tule niiden seinäkirjoituksia enään Sulla sentään näkyy ne siinä etusivulla, mä saan selville siitä, kun joku on unohtanu laittaa mut asetuksista banniin.

 

[masentunut]

darkstarmama hali sullekin. Mikä sua auttaa tässä tilanteessa?

Data kyllä mun mielestä perheenjäsenet voi olla aivan hyvin sydänystäviä. Mulla on sisaruksia, mutta niillä on omat kaverit ja kiinnostuksen kohteet.
Muistan kun mulla oli lapsena sydänystävä, mutta vuosien ystävyyden jälkeen hän alkoi kaveeraamaan toisen kanssa, joka oli samanikäinen baarireissuihin ja samassa koulussa (itse olin eri koulussa). Joillakin lapsuudenystävät on kaasoina ja ite oon aina niille kateellinen.

 

[yksinäinen]

Miten noita banneja saa tehtyä? Itellä tekis mieli muutaman eks- ystävän kohalle laittaa ku ei niilläkää kaikkia minun juttuja tarvi nähä...
Joo, tuo todellakin masentaa välillä tuo FB vähän liikaaki, mut jotenki sairaalla tavalla siinä on koukussa, eikä sitä osaa olla käyttämättäkään.
Ootko masentunut mistä päin ja minkä ikäinen? Minä oon 25 ja Helsinkiin oon monen mutkan kautta päätynyt ja täällä tosiaan noita kavereita niin vähän..

 

[helminkäinen]

:hug: Oletkohan sinä ap minä kun tuntuu niin tutulta tuo sun teksti.

Ei mullakaan ole sitä sydänystävää ja kaikennäköistä huomiota on omissa ns kavereista huomattu :kieh:

 

[masentunut]

Yksinäinen, ne bannit saa tehtyä jostain asetuksista, en ole vielä ehtiny tutustua, kun just huomasin tuo asian. Ja ite oon kans koukussa facebookkiin, siellä on niitä tuttuja, ja kai mä kuvittelen, että ne olis parempiakin kavereita, kun sieltä nään niiden kuulumisia Säälittävää. Oon Oulun seudulta ja 33 v, olis ollu kyllä muuten kiva tutustua.

helminkäinen, tervetuloa joukkoon. Miks jotku on niin inhottavia ihmisiä, että luulee voivansa käyttää muita hyväksi. (no joo, onhan se mustakin kiinni. Mut miten muuten kukaan haluaisi olla mun kaveri)

 

[helminkäinen]

Yksinäinen, ne bannit saa tehtyä jostain asetuksista, en ole vielä ehtiny tutustua, kun just huomasin tuo asian. Ja ite oon kans koukussa facebookkiin, siellä on niitä tuttuja, ja kai mä kuvittelen, että ne olis parempiakin kavereita, kun sieltä nään niiden kuulumisia Säälittävää. Oon Oulun seudulta ja 33 v, olis ollu kyllä muuten kiva tutustua.

helminkäinen, tervetuloa joukkoon. Miks jotku on niin inhottavia ihmisiä, että luulee voivansa käyttää muita hyväksi. (no joo, onhan se mustakin kiinni. Mut miten muuten kukaan haluaisi olla mun kaveri)

No oon huomannut että tuolla facebookissa jotkut haalii vain kavereita että olisi mahdollisimman paljon niitä. Ei välttämättä koskaan kirjoittele tai muuta sen jälkeen kun hyväksyt sen pyynnön.

 

[Keittiönoita]

Tuskin sä mikään surkea kaveri olet =) Muuttaminen usein paikkakunnalta toiselle on tietenkin aina riski siihen, että vanhat ystävät jää ja uusia ei kovin nopeasti löydy. Mitä vikaa on puoli vuotta vanhassa kaverisuhteessa? Jostainhan aina uudet ihmissuhteet on aloitettava =) Ja yleensä se kaverista ystäväksi vie useamman vuoden. Pitää vaan jaksaa olla kärsivällinen.

Mutta sen kyllä sanon, että jos ihmisen itsetunto on huono ja jatkuvasti itseään vähättelee, sellaisen ihmisen kanssa on hirveän raskasta olla kaveri - ystävyydestä puhumattakaan. Helposti ajautuu tilanteeseen, jossa huomaakin olevansa kaverilleen terapeutti eikä kaveri. Toki kaverin ja ystävän murheita kuunnellaan, mutta ei niin, että se alkaa "käydä työstä".

 

[masentunut]

Joo helminkäinen, se facebookin friend-pyyntö ei tosiaan tarkoita, että oltaisiin jotain parempiakin kavereita, valitettavasti Kunhan oon nostattamassa vaan muitten friend-määriä.

Kiitos Keittiönoita ystävällisistä sanoistasi :flower:
Joo mulla on surkee itsetunto. Mutta oon mestari peittämään sen. Kukaan mun tuttu ei arvaisi, että kirjoittelen täällä. Ulospäin näytän sosiaaliselta ja iloiselta, mutta oikeesti oon vaan epätoivoinen tutustumaan. Tästä ongelmasta en oo kertonu kellekään livenä. Tai varmaan joku niistä hyväksikäyttäjistä on huomannu mun surkeen itsetunnon ja siksi käyttänyt mua hyväkseen.
Mut kiitos tosiaan lohdutuksesta. Koitan pitää kiinni niistä ei-hyväksikäyttäjäkavereista, jospa niistä vuosien päästä joku olis ystävä. Tää on yllättävän lohduttava ajatus. Ehkä mä joskus kelpaan joskus jollekin.

 

[Orion-]

Eipä oo oikeen ystäviä mullakaan näkyny. Yks ainut kaveri, sen kanssa kyllä pystyy puhuun monenlaisesta, mutta jotenki ei tuu silti pidettyä yhteyttä, elämäntilanteet aika erilaiset ja no, en tiedä.

Oon asunu tällä paikkakunnalla pian 2,5 vuotta, enkä tunne oikeastaan ketään! Paitsi miehen sisaruksia ja sit mun setä perheineen asuu myös täälä. Mut ei siis ketään jonka kanssa viettäis aikaa... Kovasti toivon, että sitte ku tää lapsi saadaan ulos ja joskus pääsis jossain äiti-lapsikerhoissa käymään (jos täälä semmosia on) ni tutustuis ja ystävystyis.

Mä en osaa ottaa kontaktia, enkä luota. Aina pelkään, että ne näkee minussa vaan jotain negatiivista. Oon liian monta kertaa saanu olla "varakaveri" joskus yläaste-lukioaikoina.

 

[idunnor]

Eipä mullakaan ystäviä ole kuin yksi, häntä nään ehkä kerran 3 kuukaudessa, välillä menee puolikin vuotta että ei nähdä, ei soitella juuri koskaan jne. Olen tuntenut hänet yli 10 vuotta mutta nykyään elämäntilanteet ovat niin eri että olemme vieraantuneet toisistamme, kummallakaan ei ole enää aikaa niinkuin ennen.
Ei tuttujakaan enää löydy, sellaisia kyllä joita tervehtii jos jossain näkee, saattaa ehkä vaihtaa muutaman sanan mutta tuskin.
Masennuksen myötä moni jäi matkan varrelle kun ei ollut jaksamista pitää yhteyttä, ja lapsen myötä niitä katosi lisää...
Se että olen todella ujo vaikeuttaa tutustumista paljon, en koskaan juttele ensin, ja harvoin kukaan juttelee minullekkaan ensin. On liikaa kokemusta siitä että minut "hylätään" jotta vaivautuisin sitten itsekään yrittämään.
Onneksi on mies ja tyttö niin en ole ihan yksin kuitenkaan.