Olen alkanut pelätä outoa asiaa

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Olen aina (lapsesta asti) pelännyt kaikkia sairauksia ja sairastumista. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Nykyisin pelko kohdistuu myös lapsiini ja välillä pelkään kaikenlaisia muita juttujakin kuin vain sairauksia. Ylipäätään, että jotain kauheaa tapahtuisi.

Nyt on alkanut hyppiä lehdistä silmiini kauheasti varoituksia siitä mitä nettiin kannattaa kirjoittaa. Tuntuu, että joka puolella varoitellaan ja tuntuu suorastaan siltä, että uskaltaako koko nettiä enää käyttää, kun se voi ns. räjähtää käsiin koska tahansa. TÄnäänkin luin jostain lehdestä Facebookista jotain varoituksia siitä mitä sinne kannattaa kirjoittaa.

Välillä tulee hetkiä, kun alan mielessäni kuvitella miten joku nostaa jonkun syytteen minua kohtaan ja saan hirveät sakot tai joudun vankilaan sen takia, että olen kirjoittanut nettiin jotain niin, että en itse ole edes tajunnut tehneeni väärin.

Ja sitten kun tätä alkaa kelata niin se okein paisuu päässä ja kuvittelen vaikka mitä ja tulee sellainen tunne, että en enää ikinä kirjoita nettiin mitään.

Ja oikeasti siis en ole koskaan kirjoittanut mitään ihmeellistä enkä koskaan puhu ihmisistä nimillä, en edes etunimillä.

Mutta kuuluuko nämä ajatukset tähän luulosairauteen ja muihin ns. pakkoajatuksiin. :( ONko muilla tälläistä peikkoa päässä?
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja hannamaria:
puhu vaan omista asioistasi, ja vaan semmosta juttua minkä voisit sanoa "päin naamaakin". ei varmasti tuu polliisit ovelle
No minä en nyt tarkoitakaan ettenkö tietäisi tuota vaan sitä, että perusteettomasti olen alkanut miettiä tuotakin, kun joka tuutista koko ajan varoitellaan. Olenko vain alkanut huomata nejutut jostain syystä nyt vai onko niitä nyt vain ollut enemmän?
 
hieman sinnepäin
siis itse en halua olla edes missään vakiketjussa mukana, kun en halua että minut itseni mitenkään voitaisiin tunnistaa. en uskaltaisi kertoa omia juttujani totuudenmukaisesti, eli ei siitä kirjoittelusta sitten niin kamalasti hyötyä olisi. joskus ihmetyttää miten ihmiset uskaltaa laittaa kaikki asiansa, kuvansa ym niin vapaasti kaikkien ihmeteltäväksi. niin, ja olen itsekin epäluuloisuuteen taipuvainen, mitään diagnoosia ei kuitenkaan ole. sairauksia pelkään kyllä "hullun lailla". rajoittavat elämää nämä oireet.
 
ap
Nostelen vielä, jos sattuisi olemaan muitakin. Itse en mieti tätä asiaa normaalisti hiukkaakaan, mutta sitten välillä tulee ahdistavampia kausia, kun pelkään enemmän kaikenlaista ja ne pulpahtaa pintaan.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Olet neuroottinen.

ootko miettinyt, oliko omalla äidilläsi samantyyppistä tai muilla sun perheessä?
Joo kyllä jossain määrin sisaruksillanikin ainakin on samaa, mutta he eivät jää niihin ihan yhtä pahasti kiinni kuin minä.
 
rauhoitu vaan:)
jos itsekkin tiedät ettet nettiin mitään laittomuuksia kirjoita, niin voit olla ihan rauhassa. jos tulee jotain semmosia pelkoja mieleen niin ajattele vaan että, kaikki ok, tuhannet ihmiset kirjottaa nettiin päivittäin, ja aniharvalle niistä mitään seuraamuksia tulee! jos sun nettikäyttäytymisesi on kuvatun kaltaista niin ei sulla oo mitään hätää:)
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja rauhoitu vaan:):
jos itsekkin tiedät ettet nettiin mitään laittomuuksia kirjoita, niin voit olla ihan rauhassa. jos tulee jotain semmosia pelkoja mieleen niin ajattele vaan että, kaikki ok, tuhannet ihmiset kirjottaa nettiin päivittäin, ja aniharvalle niistä mitään seuraamuksia tulee! jos sun nettikäyttäytymisesi on kuvatun kaltaista niin ei sulla oo mitään hätää:)
Joo näinhän se tietysti onkin. Sitten vain kun alkaa ahdistaa niin tälläinenkin voi hypätä mieleen. :)

Ja ihmiset kirjoittaa kuitenkin niin monenmoista päivittäin tänne, että sinne massaanhan ne hukkuu.
 
Rukoilijasirkka
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Olet neuroottinen.

ootko miettinyt, oliko omalla äidilläsi samantyyppistä tai muilla sun perheessä?
Joo kyllä jossain määrin sisaruksillanikin ainakin on samaa, mutta he eivät jää niihin ihan yhtä pahasti kiinni kuin minä.
No neuroosin kehittymiseen kai tarvitaan semmosta tietynlaista luonnetta. Toi vois helpottaa, jos menisit siitä kertomaan lääkärille. Kandee varmaan mennä ennenku alkaa kauheesti haitata elämää, eli mahd. pian.
 
No niin varmaan sitten. :/
 
Yhteistyössä