Oleko mielestäsi empaattinen?

[poutis]

Jos jollain on vaikeaa ja elämä kolhii inhottavasti, alatko paasaamaan positiivisen ajattelun tärkeydestä ja siitä miten turha ruikutus on typerää ja elämä on valintoja? Että pitää osata vaikeuksien keskelläkin olla vaan iloinen ja hyväntuulinen koko ajan? Oletko mielestäsi oikeutettu sanomaan, kenen murheet ja vaikeudet ovat mitättömiä?

 

[tarkennus]

Miten tuo otsikko liittyy viestin kysymyksiin?

 

[Lispetti]

Olen vähän turhankin empaattinen.

 

[Data]

Olen mielestäni empaattinen enkä väheksy toisten vaikeuksia. Elämä on silti valintoja ja positiivinen ajattelu tekee siitä helpompaa.

 

[astrolabe]

Kyllä kykenen sympatiaaan, mutta empatia mulle hankalaa. Ikä on pehmentänyt ainakin joitain arvojani, mutten todellakaan ole kuten Tuulen viemää -leffan Melanie.

 

[Data]

Kyllä kykenen sympatiaaan, mutta empatia mulle hankalaa. Ikä on pehmentänyt ainakin joitain arvojani, mutten todellakaan ole kuten Tuulen viemää -leffan Melanie.

Melanie olikin paras hahmo siitä, kunpa kaikki olisivat sellaisia.

 

["vieras."]

Olen

 

[Happygirl-91]

Olen, liiankin. Mielestäni ihmisen tärkein ominaisuus.

 

[Freiya]

Kyllä kykenen sympatiaaan, mutta empatia mulle hankalaa. Ikä on pehmentänyt ainakin joitain arvojani, mutten todellakaan ole kuten Tuulen viemää -leffan Melanie.

Mä sitten taas olen liiankin usein aivan kuin Melanie, vaikka kovasti haluaisin olla enemmän niinkuin Scarlett....

 

[minnee]

No siinä mielessä joo, että jos joku mulle puhuu vaikeasta tilanteestaan, en ala moralisoida tai tuputtaa positiivista ajattelua. Kahdenkeskisessä keskustelussa paras on ennemmin kysellä kysymyksiä (siis ihan oikeita kysymyksiä, ei kysymyksen muotoon väännettyjä ohjeita tai väitteitä) ja osoittaa ymmärtävänsä toisen tunteet. Siis oikeasti vain kuunnella. Joskus, jos on ollut tai on samassa tilanteessa, jotkin erittäin konkreettiset ohjeet voivat auttaa. Siis tyyliin masentuneelle hyvän psykiatrin nimi tai rahapulassa painivalle vinkkejä, mistä voisi saada apua. Sellainen opettaminen, että "ajattele näin ja näin" ja oivallusten pakottaminen toiselle ei auta mitään.

Yleensä ottaen olen kypsynyt pikkuisen enemmän siihen suuntaan, että osaan iloita iloitsevan ja surra surevan kanssa. Siis kokea jotain noista tunteista, enkä vain ymmärtää niitä älyllisellä tasolla. Mulla on paljon kasvamista edessä tuossa suhteessa.

 

[viieras]

En sitten lainkaan. Jos joku muu kuin ihan lähimpään piiriin kuuluva tulee tilittämään asioitaan, tunnen lähinnä pakokauhua. Läheistenikin ongelmien vatvominen tuntuu minusta vaikealta. Omaan ehkä enemmän sellaisen "miesten" ongelmanratkaisu-ehdotus- metodin, en jaksa kuunnella valitusta kovin pitkään, vaikka aiheellista olisikin.

Olen tätä monesti miettinyt, että miten ihmeessä musta on tullut näin empatiakyvytön ihminen- kyse ei ole siitä ettenkö välittäisi. En omia ongelmianikaan tykkää vatvoa kenekään kanssa.

 

[Elisa Day]

Olen valikoivan empaattinen. Osaan samaistua niihin asioihin jotka ovat itselle tärkeitä, esim. lapset. En kyllä ala paasaamaan normielämässä mitään, vaan saatan esittää kiinnostunutta. En ole kovinkaan empaattinen siis, ja ahdistun enemmän jos minulle tullaan avautumaan enkä aina edes osaa esittää kiinnostunutta.

 

[Wieruus]

Näin minulle on väitetty useammalta eritaholta.

 

[Rähinä-Reetta]

En mä mitätöisi kenenkään murheita. Tiedän niistä paljon.

 

[Vaimo-Rakas]

Olen empaattinen silloin kun siihen on aihetta. Olipa kyseessä vieras tai tuttu.
Mutta jos ongelmat on suurimmaksi osaksi itse aiheutettuja, en nykyään enää jaksa kuunnella ruikutuksia. Riippuu hyvin paljon asiasta.

 

[Data]

Mä sitten taas olen liiankin usein aivan kuin Melanie, vaikka kovasti haluaisin olla enemmän niinkuin Scarlett....

Jo elokuvaa katsellessa mietin miksi kukaan haluaisi olla kuin Scarlett.

 

[ephiny]

Olen todella empaattinen. Toivoisin, etten olisi, koska se tekee elämästä vaikeaa. Huomaan jatkuvasti kuinka epäempaattisia muut ovat, kuinka voimakkaasti koen asiat ja välitän muista elävistä olennoista. En ala pillittämään kesken työpalaverin tai mitään sellaista, osaan siis useinmiten pitää yllä vahvaa ulkokuorta, enkä ole liian herkkähipiäinen, olen koittanut kasvattaa itseni paksunahkaiseksi (vaihtelevalla menestyksellä). Eläydyn helposti, liikutun helposti, kykenen helposti menemään toisen ihmisen asemaan. Voitte varmaan kuvitella kunka rankkaa elämä välillä on. Mies ja ystävät onneksi tykkäävät musta tällaisena.