Oisko sun mielestä kamalaa tulla mummoksi 32-36 vuotiaana??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tällaisia ajatuksia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tällaisia ajatuksia

Vieras
Mä oon nyt 27v ja lapseni on 11v

Vaikka hän tekisi lapsen 20 vuotiaana niin olisin silloin vasta 36v mummo

Mitäpä jos tekeekin aikaisemmin kuten äitinsä? 16 vuotiaana kuten minä, niin olisin vasta 32v, sehän on jo 5 vuoden päästä :o Tai jospa tekeekin 22 vuotiaana mikä on jo aika normaali ikä tehdä, olisin siltikin vain 38v mummo
 
Ei ollenkaan vaikka en sitä nyt ihan toivoisikaan. Olen nyt 30 ja lapseni on 13. Toivon lapseni olevan fiksumpi kuin minä aikoinaan ja kannustan/avustan opiskelussa mahdollisuuksieni mukaan.
 
Sinänsä olisi, että olisin itse joutunut tulemaan äidiksi liian aikaisin ja olisin menettänyt ihanan vapaan nuoruuteni. Olisin lisäksi nyt yh.

Toivoisin myös, että tyttäreni eläisi elämänsä ainoan ajan, jolloin voi elää itselleen, täysillä, jotta ei tarvitsisi sitten myöhemmin haikailla menetettyä nuoruutta.
 
Mä olen 35 ja tyttäreni 7, joten en missään nimessä haluaisi vielä mummoksi (eikä olisi käytännössä mahdollistakaan). Mutta kuten joku tuolla aiemmin sanoi, ei kai se sen kamalampaa olisi kuin tulla nuorena äidiksikään. Mä toivoisin olevani päälle viidenkymmenen ennen kuin musta tulee mummi.
 
  • Tykkää
Reactions: No'One
No jos mä oisin päälle 50 niin lapseni pitäis tehdä lapsi vasta 34 vuotiaana tai sen jälkeen. Aika myöhäinen ikä nykyään

Lisäks mulla on toinenkin lapsi jonka oon saanut alle 20 vuotiaana
 
Eli mun kohdalla taitaa olla väistämätöntä tuo nuorena mummoksi tuleminen

Jompi kumpi lapsista varmaan tekee lapsia ennen 30 vuoden ikää.

No kivaahan se on, mut voisin kyl halua olla vanhempi :)
 
Kyllä vähän ahdistaa ajatus, jos vanhemmat lapset tekevät nuorina lapsia. Ei se ikä kauhistuta, mutta esikoisen ja nuorimman ikäero on 8vuotta. haluaisin hetki nauttia siitä että omat lapset isoja. Jaksaisi olla parempi mamma sitten ja nauttia lapsenlapsista =)
 
[QUOTE="A.p";27115614]Eli mun kohdalla taitaa olla väistämätöntä tuo nuorena mummoksi tuleminen

Jompi kumpi lapsista varmaan tekee lapsia ennen 30 vuoden ikää.

No kivaahan se on, mut voisin kyl halua olla vanhempi :)[/QUOTE]

No teidän kohdalla se on ihan loogistakin, että susta tulis nuorena mummo, kun olet tullut nuorena äidiksikin. Onhan se ihan eri asia, jos lapset syntyy alle kakskymppiselle äidille kuin että alkaa tehdä lapsia vasta lähempänä neljääkymppiä. Silloinhan tämä nelikymppisenä synyttänyt tulee väkisinkin mummoksi vanhempana.
 
No teidän kohdalla se on ihan loogistakin, että susta tulis nuorena mummo, kun olet tullut nuorena äidiksikin. Onhan se ihan eri asia, jos lapset syntyy alle kakskymppiselle äidille kuin että alkaa tehdä lapsia vasta lähempänä neljääkymppiä. Silloinhan tämä nelikymppisenä synyttänyt tulee väkisinkin mummoksi vanhempana.

Monissa perheissä tuo ns. teiniäitiys kyllä periytyy. Erityisesti alemman sosiaaliluokan keskuudessa ( en viittaa aloittajaan).
 
Kamaluudesta en tiedä, mutta olisi ollut ehkä vähän outoa tulla mummoksi ennen kuin olisi tullut äidiksikään. Toisaalta olisi ainakin osannut olla tuputtamatta vanhentuneita neuvojaan.
 
Ensimmäistä odottelen 42-vuotiaana. Lapseni voisi tulla vanhemmaksi ekaa kertaa hieman minua nuorempana.

Jotekin soisi, että teinit saisivat olla teineinä mahdollisimman pitkään.
 

Yhteistyössä