Heippa!
Ensimmäiseksi sanon; kaikki samanlaiset oireet ei aina tarkota sitä että sulla on samalla tavalla, kuin mulla. Eli ei saa liikaa stressata siitä, mitä muut sanoo. Mä olen meinaan juuri sellainen, ja kun mä plussasin, en voinut ollenkaan käydä lukemassa mitään odottajien sivuja, jossa oli ihmisiä alkuraskauden aikana kirjoittanut, koska siellä saattoi olla jollekin tullut keskenmeno, ja tottahan siitä itsellekin tuli juuri niitä oireita.
No, mulla todettiin kohdunulkoinen raskaus vajaa 2 viikkoa sitten. Oireina oli umpisuolen/munasarjan kohdalla tuntuva "jomotus/vihlonta". Jos en olisi tiennyt olevani raskaana, en olisi siitä kivusta huolestunut, ei ollut niin kova kipu. Alkoi tiistai-iltana. Soitin ke-aamuna neuvolaan, ja kerroin mistä koskee, ja kuinka kovin. Neuvolatäti sanoi, että hän ei hirmuisesti huolestuisi vielä tuollaisesta, mutta jos tuntuu ettei itse saa mielenrauhaa, niin aina voi mennä yksityiselle ultraan. No mä mietin varmaan pari tuntia, että mitä tehdä, soitin sit sinne ja varasin ultran samaksi illaksi.
Onneksi luotin omaan vaistooni, joka sanoi, ettei kaikki ole hyvin, ja menin sinne. Siellä todettiin, että mitään ei ole kohdussa, munanjohtimessa/torvessa oli. Sain lähetteen Tyksiin. Ei lähdetty leikkaamaan, koska oli niin pienikokoinen, eikä munanjohdin ollut repeytynyt. Katsottiin raskausarvot ja kun ei lähtenyt seuraavana päivänä vielä laskuun, annettiin sellainen meta-joku niminen solumyrkky, joka auttaa suurimmassa osassa (90% ?!?) tapauksia. No eihän se mun kohdalla tietenkään voinut mennä niin helposti; viime torstaina menin kontrolliin, jossa todettiin raskausarvojen kohonneen edelleen, ultralla katsottiin, niin se juttu siellä torvessa/johtimessa ei ollut kuitenkaan kasvanut kokoa. Eli eikun uusi piikityshoito, tällä kertaa 3 piikkiä joka toinen päivä, tänään kävin hakemassa viimeisen. Ja nyt toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että ensi torstaina voitaisiin jo todeta että se möykky on lähtenyt kokonaan pois, ja voin alkaa elää taas normaalia elämää.
Anteeksi nyt kun tungin koko sairaskertomuksen tähän ketjuun, mutta ajattelin että vois auttaa muita. Ja se myös on tärkeää, että luottaa omaan vaistoon, mäkin ajattelin ensin, että olenko liian hätäinen, kun tuolleen yhden päivän kipuilun takia menen ultraa varaamaan, mutta jos en olisi ollut niin hätäinen, niin olis voinut käydä hullusti, eli olisi voinut päästä kasvamaan kokoa lisää, jolloin olisi todennäköisesti munatorvi päässyt repeämään, ja silloin se olisi ollut menetetty. Ja tulevaisuudessa meinaan heti olla niin hätäinen, että varaan sen ultran heti, kun on mahdollista nähdä, onko sikiö kohdussa vai ei.
Toivotaan että sun kohdalla on kyse vaan tavallisesta kipuilusta, eikä suinkaan samanlaisesta kuin mulla. :hug:
