Oikeastaan ihan sama heräänkö huomenna

[Mietinpähän vaan]

Enpä tiedä. Jotenkin kuvittelin että masennus on sitä että maataan sohvalla aamusta iltaan tukka rasvasena suunnittelemassa ranteiden viiltämistä auki.

Mutta aina oppii uutta. Ehkä se on sitä, että joka aamu nousee ylös, käy suihkussa, meikkaa, pukee, menee töihin, tekee työnsä, palaa kaupan kautta kotiin, laittaa ruuan, syö sen, tuijottaa tyhjyyteen, käy pesulla, menee nukkumaan ja pohtimaan että oisko se nyt lopultakaan niin kamalaa ettei enää herää seuraavana aamuna.

Oon tässä pitempään miettiny että mikä siinä oikeestaan ois niin huono asia. Mitä väliä herääkö enää ikinä? Mitä siinä menettää?

Ainoa haittapuoli jonka oon keksiny on se että mun isä on vanha ja sairas ja se suris kovasti. Ja kuka sitä hoitais muutaman vuoden päästä jos mua ei ois.

En tiiä. Lopulta eiköhän se isäkin ny jotenkin selviäis?

 

[UniikkiKukka]

Vois sinua :hug: Oletko käynyt juttelemassa ammattilaisella tai muuten hakenut apua? Elämässä on hyviä asioita kun ne vaan huomaa =)

 

[Voimia]

Ei isäs selviä, oman lapsen kuolema liian raskas isku...Hae apua itsellesi.

 

[TULKINNANVARAINEN]

hae apua. aurinko voi paistaa sinullekkin :hug:

 

[ap]

Mä en kyllä näe mitään järkeä avun hakemisessa. Mitä se tois mun elämään? "Säkin oot tärkee, ja voit olla vaikka tosi ilonen siitä kun sulla on koti"? Mitä väliä? Mitä se muuttais?

En muista miltä tuntuu olla onnellinen tai nauttia olostaan, edes muutaman minuutin ajan. Se tässä kummastuttaa. Kun miettii vaikka että oispa kiva jos keksis jotain tekemistä joka tuntuis mukavalta. Ois muutaman minuutin hyvä mieli. Jos vaikka jaksais löytää iloa siitä että istuu auringossa juomassa kahvia. Muistelisin että joskus se tuntui joltain. Ehkä muistan väärin.

No, kaipa se on tehtävä niin etten ota itteeni hengiltä niin kauan kun isä on vielä hengissä. Sittenhän sillä ei oo enää mitään väliä.

 

[v]

kyllä sua ap joku muukin kaipailis kuin isäsi.

 

[x]

Mä en kyllä näe mitään järkeä avun hakemisessa. Mitä se tois mun elämään? "Säkin oot tärkee, ja voit olla vaikka tosi ilonen siitä kun sulla on koti"? Mitä väliä? Mitä se muuttais?

En muista miltä tuntuu olla onnellinen tai nauttia olostaan, edes muutaman minuutin ajan. Se tässä kummastuttaa. Kun miettii vaikka että oispa kiva jos keksis jotain tekemistä joka tuntuis mukavalta. Ois muutaman minuutin hyvä mieli. Jos vaikka jaksais löytää iloa siitä että istuu auringossa juomassa kahvia. Muistelisin että joskus se tuntui joltain. Ehkä muistan väärin.

No, kaipa se on tehtävä niin etten ota itteeni hengiltä niin kauan kun isä on vielä hengissä. Sittenhän sillä ei oo enää mitään väliä.

Sulla on hukassa elämänilo. Mulla oli hukassa sama ilo. Oli töissä, avoliitossa, perusasioiden puolesta kaikki kunnossa. Mikään vaan ei tuntunut missään. En ajatellut, että siihen mikään auttaisi. eikä kyllä puhettakaan, että olisin mennyt mihinkään terapiaan. MUtta, menin kuitenkin lääkäriin ja sain masennuslääkityksen. Nyt jo pidemmän käytön jälkeen koen taas ilon tunteita ja olen unohtanut masennuksen jonnekin taka-alalle. Minulla on taas virtaa tehdä asioita, jaksan olla taas sosiaalinen ja elämänlaatu on parantunut hurjasti. Ja niin sen lopulta teki 20mg tapletti päivässä. Joskus pienillä asioilla voi olla iso merkitys.

 

[ap]

Mä en kyllä näe mitään järkeä avun hakemisessa. Mitä se tois mun elämään? "Säkin oot tärkee, ja voit olla vaikka tosi ilonen siitä kun sulla on koti"? Mitä väliä? Mitä se muuttais?

En muista miltä tuntuu olla onnellinen tai nauttia olostaan, edes muutaman minuutin ajan. Se tässä kummastuttaa. Kun miettii vaikka että oispa kiva jos keksis jotain tekemistä joka tuntuis mukavalta. Ois muutaman minuutin hyvä mieli. Jos vaikka jaksais löytää iloa siitä että istuu auringossa juomassa kahvia. Muistelisin että joskus se tuntui joltain. Ehkä muistan väärin.

No, kaipa se on tehtävä niin etten ota itteeni hengiltä niin kauan kun isä on vielä hengissä. Sittenhän sillä ei oo enää mitään väliä.

Sulla on hukassa elämänilo. Mulla oli hukassa sama ilo. Oli töissä, avoliitossa, perusasioiden puolesta kaikki kunnossa. Mikään vaan ei tuntunut missään. En ajatellut, että siihen mikään auttaisi. eikä kyllä puhettakaan, että olisin mennyt mihinkään terapiaan. MUtta, menin kuitenkin lääkäriin ja sain masennuslääkityksen. Nyt jo pidemmän käytön jälkeen koen taas ilon tunteita ja olen unohtanut masennuksen jonnekin taka-alalle. Minulla on taas virtaa tehdä asioita, jaksan olla taas sosiaalinen ja elämänlaatu on parantunut hurjasti. Ja niin sen lopulta teki 20mg tapletti päivässä. Joskus pienillä asioilla voi olla iso merkitys.

Hyvin kuvailit kieltämättä. Ei minkäänlaista elämäniloa mistään. En oo soittanu kavereille vuoteen - kahteen. Tosin voiko sanoo enään että ne ois ees kavereita? En oo soittanu sukulaisillekaan. Isä on ainoo sukulainen.

Mikään ruoka ei oo hyvää, mikään leffa ei oo kiinnostava, mitään kirjaa ei jaksa, minnekään en halua reissata.

Suurin toive lomalta ois saada olla kotona, ei tarvis lähtä mihkään. Varsinkaan johonkin lomalle, missä pitäis teeskennellä nauttivansa olostaan....

Huoh. Säälittävä ruikuttaja.

 

[onnea etsinnälle]

halit, ota itsees niskasta kii, elämässä on ihania asioita!