Oidipuskompleksi ei ollutkaan totta?

[Oidipus]

Tein työn puolesta tässä hakuja artikkeleista, joissa käsiteltiin Oidipus-kompleksia, ja yllättävän monessa sanottiin, että siitä ei löytynyt todisteita psykologian tutkimuksissa. Freudhan esitti teoriansa 1900-luvun alussa ja omien tunteidensa pohjalta. Ilmeisesti on niin, että Freudin ihastus omaan äitiin juonti juurensa syyhyn, että Freudia imetti eri nainen kuin tämän oma äiti ja tästä johtuen äitiin ei syntynyt tavallista äiti-lapsi-suhdetta vaan seksuaalisväritteinen viehätys, joka syntyy aina, kun geneettisesti läheiset ihmiset eivät ole fyysisesti samassa tilassa tai asu yhdessä lapsuudessa (ns. Westermarck-effekti).

Oidipuksen mukaanhan tytöt rakastuvat isään ja pojat äitiin ja sitten kilpailevan vastakkaista sukupuolta olevan huomiosta. Myöskään ns. peniskateutta ei nykytiedon mukaan tytöillä ole.

Mietin vain, että kuinkahan monen perheen elämän tähänkin teoriaan uskominen on ns. "pilannut". Puhutaan äidin pojista ja isin tytöistä, ja sitten ikään kuin oikeutetaan puolueellinen käytös ja toisen lapsen suosiminen.

Mites teillä, joilla on lapsia - eri tai samaakin sukupuolta useampia - tämä Oidipus-kompleksi näkyy ja oletteko itse uskoneet siihen tai pistäneet sen piikkiin asioita?

Itse luettuani noita artikkeleita päädyin siihen, että tosiasiassa moni poika on ns. äidin poika ehkä siksi, että äiti itse käyttäytyy sallivammin poikaansa kohtaan, jolloin poika hakee äidistään enemmän turvaa. Isi taas sallii enemmän tyttärelleen ja siksi tytär helposti hakeutuu isin seuraan, pitää isää mukavampana jne. Uskaltaisin jopa ajatella, että mitä huonompi itsetunto ja itsearvostus vanhemmalla on, sitä herkemmin toista sukupuolta oleva lapsi on läheisempi. Tämä selittäisi, miksi varsinkin ennen oli paljon mammanpoikia, kun äidit eivät juurikaan arvostaneet itseään ja omaa sukupuoltaan ja korostivat miehen ylivertaisuutta.

 

[Millipidetär]

Olen kanssa lukenut samasta kuin sinä. Minä ja mieheni oltiin jossain vaiheessa kyllä sitä mieltä että lapsellamme se kompleksi on kun käytös oli sitä luokkaa että isää ihaltiin ylikaiken ja häneltä haetiin hyväksyntää ja hellyyttää jatkuvast oikein korostuneestii.

 

[PaulKohelo]

no, minusta se on niin, että on AINA jotenkin kyse omista traumoista (tiedostetuista tai tiedostomattomista) , jos ei osaa toista ihmistä arvostaa. Näin myös tässä asiassa. Samoin kuin lapsen huono itsetunto on tulosta vanhemman omista traumoista ja huonosta itsetunnosta = kyvyttömyydestä tukea lasta lapsen kehityksessä. Tietenkään usein vanhemmat eivät tilaansa tiedosta ja vain "siirtävät" peikkonsa lapseen ja kohtelevat lasta väärin, syyttä. Lapsi purkaa tätä sitten terapiassa aikanaan.

Mutta minusta tästä pitää erottaa se vaihe, kun vastakkainen sukupuoli sokeasti ihailee toista = tyttö isäänsä, poika äitiään ja haluaa tämän kanssa jopa naimisiin. Tämä kuuluu mielestäni normaaliin kehitykseen.

 

[Oidipus]

Olen kanssa lukenut samasta kuin sinä. Minä ja mieheni oltiin jossain vaiheessa kyllä sitä mieltä että lapsellamme se kompleksi on kun käytös oli sitä luokkaa että isää ihaltiin ylikaiken ja häneltä haetiin hyväksyntää ja hellyyttää jatkuvast oikein korostuneestii.

Tästä oli sellainen uusi teoria, että lapsi ei varsinaisesti ihaile vastakkaista sukupuolta, vaan tuossa iässä hän matkii muutenkin kaikkea ja tiedostettuaan oman sukupuolensa matkii äitiään (jos on tyttö) tai isää (poika) ja leikkii parisuhdetta. Kyse olisi siis matkimisesta, yhdistettynä vast. sukupuolta olevan vanhemman usein hieman löysempiin rajoihin.

 

[Oidipus]

Mutta minusta tästä pitää erottaa se vaihe, kun vastakkainen sukupuoli sokeasti ihailee toista = tyttö isäänsä, poika äitiään ja haluaa tämän kanssa jopa naimisiin. Tämä kuuluu mielestäni normaaliin kehitykseen.

Siksi yllätyinkin, että uusimmissa meta-analyyseissä ei löytynyt todistetta kompleksille. Koulupsykahan opettaa, että tällainen vaihe on olemassa, mutta tieto näyttää olevan vanhaa. Samoin tyttöjen peniskateus, josta mm. Sinkkonen on todennut, ettei lapsen mielen kehitys voi perustua koskaan minkään PUUTTEEN varaan, vaan siihen, mitä on olemassa.

 

[PaulKohelo]

Siksi yllätyinkin, että uusimmissa meta-analyyseissä ei löytynyt todistetta kompleksille. Koulupsykahan opettaa, että tällainen vaihe on olemassa, mutta tieto näyttää olevan vanhaa. Samoin tyttöjen peniskateus, josta mm. Sinkkonen on todennut, ettei lapsen mielen kehitys voi perustua koskaan minkään PUUTTEEN varaan, vaan siihen, mitä on olemassa.

Tuohon peniskateuden puutteeseen olen ihan aulis uskomaan, mutta minusta puolustaa paikkaansa tuollainen kehitysvaihe lapsen elämässä, että isää/äitiä ihaillaan eli vastakkaista sukupuolta. Hyväksynnän saaminen tältä vanhemmalta on tietyssä ikävaiheessa merkityksellisempää.

 

[homemami]

Kyllä pojat rakastuu äitiin! Äiti on AINA pojalle läheisin nainen. Ja muutenkin läheisin ihminen pojalle koko elämän.

 

[Oidipus]

Kyllä pojat rakastuu äitiin! Äiti on AINA pojalle läheisin nainen. Ja muutenkin läheisin ihminen pojalle koko elämän.

Perustelut? Tiettyyn ikään asti äiti on läheisin tytölle ja pojalle, äiti on Sinkkosen mukaan molempien eka rakkaus mutta myös vihan kohde. Rakkain ihminen aikuiselle miehelle on käsittääkseni kuitenkin oma lapsi, kuten naisellekin. Näin yleistäen.

 

[Mummeliisa]

Kyllä pojat rakastuu äitiin! Äiti on AINA pojalle läheisin nainen. Ja muutenkin läheisin ihminen pojalle koko elämän.

Toivottavasti ei.
Monen pojan äitinä kuvottaisi ajatus, ettei pojat koskaan kasvaisi puolisoiksi ja isiksi.

 

[elektrako]

Toivottavasti ei.
Monen pojan äitinä kuvottaisi ajatus, ettei pojat koskaan kasvaisi puolisoiksi ja isiksi.

Samaa ajattelen minäkin.

Käsittääkseni lapsi ei ymmärrä seksuaalisuutta, joten hän ei voi sillä tavalla rakastua vanhempaansa. Miksi muuten me muistamme ensirakkauden viisitoistakesäisenä, emmekä samaa hetkeä kolmevuotiaana? Koska hormonit tekevät tehtävänsä paljon myöhemmin.

Itse muistan hyvin ihailleeni isää kerran tuossa iässä, mutta tarkemmin kun ajattelen asiaa, niin ihailin samalla tavalla siskoani ja äitiäni - tunne on samantyylinen kuin vaikkapa suhteessa omaan lemmikkieläimeen - kiintymystä ja ihastusta.

Niin, ja onhan se äiti tytöllekin läheisin nainen.

 

[vierailijana]

Toivottavasti ei.
Monen pojan äitinä kuvottaisi ajatus, ettei pojat koskaan kasvaisi puolisoiksi ja isiksi.

*tykkää*

 

["vieras"]

No kaikki kai sen on tienny jo vaikka kuinka kauan, että hyvin suuri osa Freudin teorioista on täyttä potaskaa.

 

[Elektrako]

*tykkää*

Totta. Yhdysvaltalainen perheterapeutti Michael Gurian on kirjoittanut aiheesta lähespä pioneerina. Se, että äiti olisi The Woman poikien elämässä on osin kulttuurinen tuotos, ja sitä ruokitaan elokuvissa ja taiteessa, kaikkialla.

Tosiasiassa myös miehillä on tarve irtautua äideistään ja löytää oma persoonansa sekä oman sukupolvensa vaatima tila, jonka sisällä he rakastuvat ja ystävystyvät. Miehet eivät ole perinteisesti voineet eivätkä uskaltaneet osoittaa ärtymystään äitejään kohtaan, mutta asia on muuttumassa, varsinkin, kun naisten asema paranee ja heitä ei ole tarpeen asettaa jalustalle vain äiteinä.

 

[homemami]

Kyllä minun esinoispoikani joka on aikuinen käy vieläkin usein minun luona vaikka on sillä avo"vaimo"... ja tulee heti kun soitan ja tarvitsen apua. Kyllä mä olen poikani Äiti aina.

 

[iso aihe]

mä taidan olla taipuvainen uskomaan, että on löydetty mitä on haluttu. oidipusteoria on ollut jotenkin epämuodikkaan deterministinen jo pitkään, ja vapautta ihannoivana aikana sitten yritetään kehittää jotain kivempaa tilalle.

tuo matkimisteoria kuulostaa jotenkin säälittävältä. harva nainen kun kai nykyään edes teeskentelee suhtautuvansa ihailevasti tytön isään. entä idolikäyttäytyminen myöhemmin? onko sekin vain runsaampaa suuntautumista sallivampaan kohteeseen ja parisuhteen harjoittelua?

lisäksi valtavasti näkee ihmisillä käytöstä, joka on vaikea selittää muuten kuin erilaisilla syvätason tunnerakenteilla. ja aika usein siellä näkyy nimenomaan se omaan sukupuoleen kohdistuvaa auktoriteettia kohtaan tunnettu kateus, jonka tulisuutta on vaikea selittää muuten kuin keskenjääneellä oidipuskompleksilla. niinkuin nyt vaikka näissä säännöllisissä avauksissa, joissa työtoveriin tms ihastunut nuorehko nainen kokee olevansa oikeutetulla asialla pelastamassa miestä tämän kamalalta harppuvaimolta.


kevytpsykologisessa suuntauksessa jotenkin haisee vanha behaviorismi. ollaanhan me eläimiä enemmän kuin yleensä viitsitään myöntää, ja etsiydytään pienimmän pahan suuntaan eikä toimita ilman palkkiota. ja usein se raskas psykologia saattaa olla hyttysen ampumista tykillä, ja joku nykyaikaisempi täsmäterapia toimii paremmin. mutta ihminen kuitenkin on otus, jolle psyykkisen tason ongelmien säätelyyn kehitettyjen konstien toistaminen on jopa tärkeämpää kuin mikään muu. tarkoittaako se, että ihmiset ovat kaikki neurootikkoja, ja ne syvät tunneilmiöt on kuvitelmaa tai ainakin sivuutettavissa?

Meidän kaksivuotias poika on niin pitkään kuin muistan toljottanut naisia sillä silmällä. Ehkä se oli tissivetoista aluksi kun häntä imetin vuoden ikään, mutta ei se ole mielestäni rajoittunut niihin. Naiset on olleet jotenkin aivan häkellyttävän ihana näky telkkarissa, muutaman kuukauden ikäinen pysähtyi tuijottamaan vaikkei muuten piitannut ruudusta, ja minua on katsottu ihan eri tavalla kuin isää. En oikein osaa kuvata, mutta alun jälkeen siinä tuntuisi olleen paljon muustakin kysymys kuin tisseistä. Samaten joku tietty nolous ja itsesäätelytarve ilmenivät jo varmaan jonkin aikaa ennen vuoden ikää, poika alkoi katsoa poispäin ja kuikuilla häkeltyneenä. Ja jossain vuoden jälkeen poika katseli minua muutaman viikon ajan järkyttyneen oloisena, kun minulta selvästi puuttui alhaalta jotain. Kunnes sitten tottui asiaan. Ehkä kysymys on alunperinkin enemmän peniksettömyyssäälistä kuin tyttöjen kateudesta. Freud on sitten ekstrapoloinut omasta säälistään... Ja varmasti on naisia ollut potilaina, jotka ovat peniskateutta poteneet, kuka mistäkin syystä.

En tiedä katselisiko tyttölapsi isänsä vartaloa jotenkin hartaasti kun meillä ei sellaista ole. Mutta vaikka minä olen meillä se kurinpitäjä ja isä menee usein lohduttajana minun ohi ja niillä on keskenään poikien juttuja jotka ovat aina olleet todella tärkeitä, niin silti poika halii ja pusii minua eri tavalla kuin isää. Ja hyvin pienestä on ollut pientä oiretta, että isä ei ole niihin sessioihin tervetullut kahta metriä lähemmäs.

Alkaa kyllä kiinnostaa, että mitä noissa tutkimuksissa sitten on etsitty...

 

[laputsilmillä]

Meidän kaksivuotias poika on niin pitkään kuin muistan toljottanut naisia sillä silmällä. Ehkä se oli tissivetoista aluksi kun häntä imetin vuoden ikään, mutta ei se ole mielestäni rajoittunut niihin. Naiset on olleet jotenkin aivan häkellyttävän ihana näky telkkarissa, muutaman kuukauden ikäinen pysähtyi tuijottamaan vaikkei muuten piitannut ruudusta, ja minua on katsottu ihan eri tavalla kuin isää. En oikein osaa kuvata, mutta alun jälkeen siinä tuntuisi olleen paljon muustakin kysymys kuin tisseistä. Samaten joku tietty nolous ja itsesäätelytarve ilmenivät jo varmaan jonkin aikaa ennen vuoden ikää, poika alkoi katsoa poispäin ja kuikuilla häkeltyneenä.

Kuulostaa minun korvaan aika erikoisen "voimakkaalta" ilmiöltä teidän perheessä, tarkoitan, että en itse ole huomannut omien lasten kohdalla tuollaista "aivan häkellyttävän ihanaa näkyä" teeveessä. Sen vain, että sekä tytöt että pojat vierastavat miespuolisia ihmisiä enemmän kuin naisia. Myös se, että poika katsoisi "aivan eri tavalla" äitiä kuin isää - tuotakaan en ole meillä huomannut.

 

[iso aihe]

Perustelut? Tiettyyn ikään asti äiti on läheisin tytölle ja pojalle, äiti on Sinkkosen mukaan molempien eka rakkaus mutta myös vihan kohde. Rakkain ihminen aikuiselle miehelle on käsittääkseni kuitenkin oma lapsi, kuten naisellekin. Näin yleistäen.

No niinhän se oidipusteoriankin mukaan pitäisi mennä. Jos siis se kehitysvaihe on selvitetty onnistuneesti, niin löytyy se tila kasvaa aikuiseksi, ja rakastua riittävän luottavaisesti muihin naisiin. Ja jos taas syystä tai toisesta tuohon ei päästä, niin ne äitiin kohdistuvat ristiriitaiset tunteet sitten tuottavat kaikennäköistä keskenkasvuista touhua.

Mutta jos mietitään noita eroasioita, ja miten usein ne eroisät hyljeksivät lapsiaan, niin... tai ehkä hylkääjät eivät rakasta kauheasti ketään? Epäilen vain, että lapsen tasolle jäänyt aikuinen edelleen ripustautuu keneen tahansa, jota onnistuu pitämään vanhemmankorvikkeena. Lapsiinsa taas tuollainen suhtautuu viime kädessä kilpailijoina.

 

[kysyjäraadilta]

No niinhän se oidipusteoriankin mukaan pitäisi mennä. Jos siis se kehitysvaihe on selvitetty onnistuneesti, niin löytyy se tila kasvaa aikuiseksi, ja rakastua riittävän luottavaisesti muihin naisiin. Ja jos taas syystä tai toisesta tuohon ei päästä, niin ne äitiin kohdistuvat ristiriitaiset tunteet sitten tuottavat kaikennäköistä keskenkasvuista touhua.

Mutta jos mietitään noita eroasioita, ja miten usein ne eroisät hyljeksivät lapsiaan, niin... tai ehkä hylkääjät eivät rakasta kauheasti ketään? Epäilen vain, että lapsen tasolle jäänyt aikuinen edelleen ripustautuu keneen tahansa, jota onnistuu pitämään vanhemmankorvikkeena. Lapsiinsa taas tuollainen suhtautuu viime kädessä kilpailijoina.

Pakko kysyä jos "iso aihe" olet vielä paikalla, että onko tuo äitien poikia suosiva asenne ja isien tyttäriä suosiva asenne selitettävissä oidipusteorialla? Tunnut tietävän psykasta jotain, siksi kysyn.

 

[iso aihe]

Kuulostaa minun korvaan aika erikoisen "voimakkaalta" ilmiöltä teidän perheessä, tarkoitan, että en itse ole huomannut omien lasten kohdalla tuollaista "aivan häkellyttävän ihanaa näkyä" teeveessä. Sen vain, että sekä tytöt että pojat vierastavat miespuolisia ihmisiä enemmän kuin naisia. Myös se, että poika katsoisi "aivan eri tavalla" äitiä kuin isää - tuotakaan en ole meillä huomannut.

Joo, täytyy sanoa että mulla loksahti monttu auki. Eipä tartte miettiä, tuleeko tuosta homo jos sillä pitää punaista paitaa. Tykkää kyllä kukista ja perhosista ja eläimistä muutenkin, eikä juuri piittaa autoista. Koneita sentään palvoo. Mutta on herkkä ja luultavasti myös taiteellinen, erilaiset äänet on tosi tärkeitä sekä hyvässä että pahassa. Eli jotenkin silleen hiljaisesti intensiivinen tyyppi muutenkin. Uppoutuva. Huonekasveja ei ole retuuttanut juuri ollenkaan, ja kukkia hiplaa ja tutkii.

Mutta tuli mieleen se leffa, don juan de marco taisi olla nimeltään, missä se pikkumuksu tiiraa siinä kohtauksessa äitiään, tai miten se nyt sitten onkaan tehty. Vaikutti hyvin tutulta se pätkä.

 

[iso aihe]

Pakko kysyä jos "iso aihe" olet vielä paikalla, että onko tuo äitien poikia suosiva asenne ja isien tyttäriä suosiva asenne selitettävissä oidipusteorialla? Tunnut tietävän psykasta jotain, siksi kysyn.

Joo jotain tiedänkin, mutta en täysin systemaattisesti. En tässäkään aiheessa ole erityisen lukenut. Mulla on kuitenkin semmoinen käsitys, että se teoria itsessään enemmänkin lähtee nimenomaan siitä lapsesta, että mitä pitäisi tapahtua, ja miten vanhemmat auttavat lasta selviämään surustaan, kun heidän väliinsä ei lopulta kuitenkaan pääse. Eli se on kehitysteoria sillälailla yleisellä tasolla, mutta se on tietysti kehitetty potilastyön tueksi alunperin, jos oikein ymmärrän.

Ja sitten taas on enemmänkin terapiapuolen mielenkiinnon kohde paremminkin sitten selittää miten asiat voivat mennä pieleen, jos aikuiset eivät osaa suhtautua oikein - viettelevyyttä, torjuvuutta, salaliittoutumista tai yletöntä mustasukkaisuutta ja tuomitsevaa paheksuntaa... Kun vain pitäisi hyväksyä lapsen tunteet ja toisaalta hienovaraisesti osoittaa, että vanhemmat ovat kuitenkin viime kädessä pariskunta ihan keskenään. Eli ei ylensyötetä lapsen kasvulle fantasioita, muttei tärvelläkään niitä. Ja kun ei ole tehty hallaa, niin lapsi kasvaa oikeastaan ihan itsellään sen vaiheen yli, ja alkaa suuntautua ulkomaailmaan.

Kun onhan se sinänsä selvä, että vastakkaista sukupuolta olevan lapsen ihailu kutkuttaa egoa vielä enemmän kuin samanpuolisen. Jos vanhemmalla on kova hyväksynnän ja arvostuksen nälkä ja parisuhde lukkiutuneena valtataisteluksi ja siksi puoliso ei niitä osoita - aijai. Voi mennä siihen, että aletaan pelaamaan sitä aikuista kilpailijaa yhteistyönä ulos. Nykyisin ei ehkä vieläkään puhuta tarpeeksi siitä, miten turmiollisia peliasetelmia perheissä joskus syntyy. Että harvoin kysymys on pelkästään kahden henkilön suhteesta, vaan siinä reagoidaan ja toimitaan yhdessä suhteessa siihen kolmanteen, ja nostetaan omia asemia sillä tapaa.

Eli se hoidollinen näkökulma sitten keskittyisi siihen, miten ne mielenterveyden vaikeudet sitten kulkevat suvuissa. Ja siinä työssä joudutaan sitten hyvin paljon kai miettimään sitä, että miten se vanhempi on tullutkaan reagoineeksi.

 

[Yölliselle jatkoa]

nostelenpa tätä kun kiinnostaa minuakin, miten perheissä on koettu tai onko koettu ollenkaan tätä. Musta on tosi vaikea sanoa, onko meidän lapsilla ollut koko kompleksia koska suosikkivanhempi on vaihtunut puolen vuoden välein moneen otteeseen.