ohjetta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja taustalla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tälläistäkö kaipailit


Saaristolaisleipä

1 l Piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja
Voiteluun siirappivettä 1/3
Lämmitä piimä ja sekoita joukkoon hiiva, siirappi, maltaat, vehnäleseet, ruisjauhot,
suola ja vehnäjauhot. Anna taikinan nousta 1½ tuntia.
Voitele kaksi kahden litran vuokaa ja jaa taikina vuokiin.
Paista leipiä uunin alimmalla ritilätasolla 175 asteessa 2 tuntia. Kun leivät ovat
kypsyneet1½ tuntia valele siirappivedellä.
Kumoa kypsät leivät vuoista ritilälle liinan alle jäähtymään.
Anna leipien tekeytyä viileässä pari - kolme päivää niin leivät on parhaimmillaan.

Anna leivän tekeytyä pari - kolme päivää niin se on parhaimmillaan.
 
Teen muuten samalla ohjeella, mutta vehnäleseen tilalla olen käyttänyt kauraleseitä ja siirappivedellä en ole valellut missään vaiheessa. Kaikki aineet sekoitan kuten edelläkin, taikinaa ei saa vaivata, kun aineet sekaisin, jaan taikinan voideltuihin vuokiin, annan kohota 2 h jonka jälkeen paistan uunissa 3 h 150 asteessa.

Leipä säilyy hyvin, mikäli säilyy syöjiltä =) =) =)
 

Uusimmat

Yhteistyössä