Odotusaikana yksin jääneet

["Elina"]

Onko kohtalotovereita ja kuinka olette selvinneet?

Itselläni nyt tilanne että olimme uusperhe, kummallakin lapsia edellisistä suhteista. Yhteistä lasta toivottiin ja yritettiin pari vuotta. Useampi keskenmeno ehti tulla tässä ajassa. Lääkäri ehdotti tutkimuksia asian tiimoilta ja mies niihin menoa toivoi. Ennen tutkimusten alkamista tulin kuitenkin raskaaksi ja raskaus on jatkunut jo varsin pitkälle ongelmitta.

Nyt mies kuitenkin yllättäen ilmoitti ettei halua lasta. Olen hajalla. Raskaus on jo niin pitkällä ettei keskeyttäminen ole mahdollista. Ajatus tässä tilanteessa uudesta lapsesta yksin ahdistaa.
Ajatus adoptiostakin käynyt mielessä. Mutta en haluaisi koskaan kenellekään siitä kertoa ja nyt mietinkin vain kuinka pystyisin asian salaamaan.

Raskaudesta en ole vielä kenellekään kertonut, neuvolaa lukuunottamatta. Kova tarve on purkautua, koska tuntuu että yksin näitä miettiessä pää hajoaa.

 

["Ellistiina"]

Hei ja halaus! Meillä kävi vähän samalla tavalla. Lasta yritettiin kauan ja hartaasti, ja plussan jälkeen mies ilmoitti, ettei tämä olekaan hänen juttu. Olen itkenyt, huutanut ja raivonnut, mutta mies pysyy päätöksessään. Kun ei tunnu siltä, hän sanoo. Olen käynyt varmaan kaikki tunteet läpi, mutta nyt tuntuu, että olen löytänyt rauhan: tämä on minun ja vauvan elämä, paras mahdollinen. Raskausviikkoja nyt yli 30.
Ehkä sun mies vielä tulee takaisin ja järkiinsä? Munkn on ollut vaikea kertoa ihmisille raskaudesta, tai siitä ett mies lähti. Töissä ei kukaan tiedä ett odotan yksin eikä kavereistakaan kuin harva.
Yksi asia, mikä mua on helpottanut, on se, että ajattelen odottavani minun vauvaani, en meidän.
Luin ett joka vuosi 2000 naista odottaa yksin, eli kyllä meitä on aika paljon.
Sori pomppivat ajatukset, on myöhä jo

 

[Tammityttö]

Elina :hug:
et ihan täysin avannut tilannetta, onko mies siis jo lähtenyt/sanonut suoraan/pakotttanut jne..?
Suoraan omaa kokemusta ei ole mutta tavallaan ohi hipoen voisin jotain ajatuksia kirjoittaa.
Voisiko olla että mies on vain "shokissa", siis hämmentynyt että lapsi onkin nyt sitten tulossa? Voisiko olla että jos jotenkin kaivelisi pohjimmaisia tunteita mies ei ehkä olisikaan noin jyrkkä ajatuksissaan vaan kaikki vain näyttäytyy nyt pahempana kuin onkaan?
Omasta puolisostani olen vasta lapsettomuusongelmien, jännituksen ja kaiken pelon ja paineen alla löytänyt tavallaan uusia puolia jotka ensin (hormoneissa) satutti ja itketti mutta kun tajusin mistä oli kyse kaikki avautuiki eri valossa. Yritimme ekaa lasta vuosia. Kun plussa tuli tikkuun mies tuntui vaan hymähtävän ja jatkpi touhujaan. Ei mitään ilon kyyneleitä ei tasajalkahyppyjä. Tein testin jos toisenkin ja aina tuntui että mies ohitti asian "joojoo" - tyylillä. Ei kysynyt laskettua aikaa, ei oloja ei mitään oikein missään vaiheessa raskautta. Olin murtunut, pettynyt ja kaikkea. Kunnes tässä muiden raskauksien/menetyksien yhteydessä törmäsin samaan ja tajusin miten paljon tollanen juro suomimies pelkäsi menetystä eikä uskaltanut heittäytyä eikä kiintyä. Isänä mies on äärettömän ihana ja lapsia rakastava, läsnä 100%.
Tämä nyt oli kaukaa haettu esimerkki mutta mietin voisiko kyse kuitenkin olla jostain " vastaavasta"? Siis jos mies yks kaks pelkääkin miten parisuhde muuttuu, muistaa aikaisemmat vauva-ajat ja panikoitui? Luuletko että voisit jotenkin kaivella vielä fiiliksiä?
:hug: rankkoja juttuja ja toivon sydämestä että kaikki selviää parhaiten.

 

["Elina"]

Mies kyllä on kuvioissa vielä, mutta nyt ei mitenkään ota kantaa raskauteen, on kuin asiaa ei olisi olemassakaan.
Alkuun sanoi että jos keskeytettäisiin tämä raskaus kun hän tunsi ettei aika ollut hyvä ja yritettäisiin uudelleen myöhemmin. Vastasin etten suostu nyt hyvin alkanutta raskautta keskeyttämään, varsinkin kun ei kovin helpolla ole onnistunut ja ikääkin on jo niin paljon ettei kovin kauaa ole mahdollista yrittää. En tiedä mikä tähän ajatukseen on pohjimmiltaan syynä. Epäilen jotenkin että miehellä on ollut kinaa ex-vaimon kanssa lasten asioista ja nyt uusi vauva pahentaisi tilannetta.
Ultrassa mies ei ollut mukana ja ultrakuvia vilkaisi mutta ei kommentoinut sen enempää. Suhteen lopettamisestakaan ei ole kyllä puhunut.
Itselläni nyt vain sellainen tunne etten halua tuollaista miestä elämääni

 

[viipulainen]

Sinuna lopettaisin spekuloinnin ja nostaisin kissan nopeasti pöydälle. Nyt on kyseessä kuitenkin "hieman" suurempi asia, kuin peruuttaa vaikkapa koiranpennun ostovaraus.
Joko mies kaivaa oman päänsä syövereistä sen mikä tässä lapsen tulossa nyt kiikastaa ja voi todeta sen joko olevan hölmöä tai sitten hänestä täysin perusteltua, mutta lopputulema jokatapauksessa on se, että te molemmat, painotan sanaa molemmat, olette olleet yhdessä tietoisesti lasta hankkimassa, joten jos lapsen haluat saattaa maailmaan niin miehelläsi on vain kaksi vaihtoehtoa, joko hyväksyä asia ja jäädä tai niellä asia ja jatkaa elämäänsä toisaalla.

Harvoin syljen näin raadollisen oloista tekstiä enkä tykkää asettaa vaakakuppiin yleensä toista toisen edelle, mutta nyt tuntuu hieman kohtuuttomalta miehesi toiminta, mikäli todella on sisimmässään sitä mieltä, ettei lasta yhtäkkiä halua.

Toivon että saatte asian puitua mahdollisimman pian, vaikea tilanne.

 

["Elina"]

Kun se olisikin niin helppoa. Mies ei puhu! Olen todella yrittänyt. Ja sehän tässä mättääkin. Olen itse ihminen joka haluaa purkaa asioita puhumalla mutta vaikea tilanne kun toinen ei laisinkaan osallistu. Myönnän kyllä että ehkä juuri tämän puhumattomuuden vuoksi spekuloin asioita sitten yksinäni. Mutta kun minulla on niin kova tarve tästä pahasta olosta jollekin puhua. Juuri siksi tännekin kirjoitin kun kukaan ei tästä raskaudesta tiedä eikä ole kerään kenelle purkautua

 

[viipulainen]

Saatan kuulostaa kauhealta tiukkikselta, mutta kun teillä tilanne on nyt tämä, että odotat yhteistä lastanne, niin miehellä ei ole paljoa vaihtoehtoja kuin puhua asiasta.
Itse kyllä spekuloisin sen verran sitten siinä vaiheessa, jos ei halua siltikään puhua, että homma on sillä selvä ja varmaan itse kyllä erota haluaisin itse, sen myös toisin hyvin selvästi esille.
Ymmärtäisin vielä miehen reaktion, jos lapsi olisi täysin ja totaalinen yllätys, jota ei missään vaiheessa teidän tämänhetkistä elämäntilannetta olisi edes hitustakaan ajateltu tai suuniteltu, mutta tämähän ei ole teillä ollut tilanne piiruakaan.

Joskus ainoa keino on kova kovaa vastaan ja mitä näin viesteistäsi päätellä voi, niin se on varmaan ainoa keino saada mies edes kuuntelemaan, vaikka pakkokeskustelu aikuisten kesken tuntuukin aika hassulta, kun sitä joutuu yleensä tekemään lasten kanssa kun mieluumin luikkisivat takavasemmalle kuin kohtaisivat asiat niinkuin ne ovat.

Voi toki olla hyvin mahdollista, että teidän toteunut haave on saanut miehen säikähtämään sen lopullisuutta ja tokeneekin, kunhan nyt vain saisitte juteltua ja mies myös mieltään sinulle avattua.