Odottamaton orgasmi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ulla-Maarit
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

Ulla-Maarit

Vieras
Tänään, kun kiertelin asioillani kaupungilla, niin koko ajan kaikki liikkeet ja hankaukset tuntuivat pillussani. Ja mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän tuntui. Pillu kostui ja pikkuhousut myös. Onneksi oli hame. En ajatellut seksiä ainakaan aluksi, mutta sitä mukaa, kun housut kostuivat, ajattelin seksiä. Menin kadulta eräseen tavarataloon ja kiertelin vaatetankojen välissä ja yritin rauhottua, mutta en onnistunut, vaan sain orgasmin ja nesteet valuivat pitkin jalkojani. Menin vessaan ja huuhtelin housut ja laitoin kassiini ja jatkoin ilman pikkuhousuja. Ei ole ennen tällaista tapahtunut.
 
Ajelin polkupyörällä ja yhtäkkiä alkoi kuumotta kiveksissä. Munakaan ei seissyt, mutta silti tuli hirveä tunne, että nyt lentää housuun.
Pysähdyin ja kaivoin peniksen ulos ja samalla roiskin spermat kadulle. Yksi nainen bussipysäkillä näki ja kyllä jäi eukko suu auki ihmettelemään kun mähnälammikko ilmestyi eteen.
 
Eräs nyt jo markkinoilta vedetty särkylääke aiheutti minulle s-syöksyjä, jotka tulivat 10 sek. varoitusajalla. Oli se aika hurjaa, kun esim. bussin tärinä sai sellaista aikaan, eikä voinut mitään.
 
Juuri tärinä sen aikaansai. Satulan kova etuosa varmaan sattui sopivaan paikkaan, epätasaisella tiellä jyristäessä. Ehkä turauhaseen. Samalla kun ajatus liittää jonkun ihanan naisen jalkovälissä, tuollainen fyysinen "hieronta" sai aikaan erittäin nopean reaktion. Muna ei ehtinyt edes puolitankoon kun kuuma polte alkoi jo työntää spermaa ulos. Ensimmäinen ajatus oli yrttää jotenkin estää laukeaminen, muta ei siitä mitään tullut. Pakokauhu valtasi mielen ja ajattelin shortseja, jotka limaantuisivat hetken kuluttua. Siispä enempää miettimättä pyörä seis, kalu äkkiä ulos ja samalla spermaa jo ruiskahti vielä veltosta kalusta. Vasta sen jälkeen tajusin, että tapauksella oli todistaja läheisellä bussipysäkillä.
Nainen varmaan luuli, että esiinnyin hänelle. Onneksi spermaa ei tullut paljon, joten ravistin viime roiskeen pois ja äkkiä kalu housuun ja pyörän selkään. Sen jälkeen kalu kyllä nousi täyteen seisokkiin, vähän niinkuin jälkijunassa.
Jälkeenpäin on tapaus naurattanut, mutta ei silloin.
 

Yhteistyössä