Odottajat Turku + lähialueet!

Tervetuloa uusille!

Epa Itselläni on sama ongelma. Tai siis määräaikainen soppari on voimassa 31.12.2011 asti ja suullinen sopimus siitä että sitten siirryn kyseisen firman palvelukseen. Nyt kun olen henkilöstövuokrauksen kautta.
Millä alalla olet? Onko vaarana saada koeaikapurku? Riippuu ihan pomosta. Osa ottaa raskauden hyvin ja osa tekee koeaikapurun.

M1n1 ja Toivo 8+5
 
Tämmöisen nappasin tuolta SAK:n sivuilta: "Jos työnantaja irtisanoo raskaana olevan työntekijän, työnantajan on näytettävä, että irtisanominen ei johdu raskaudesta. Tätä lainkohtaa sovelletaan myös työsuhteen koeajalla tapahtuneeseen purkamiseen." Eli ton perusteella kannattaisi kertoa heti ja mielellään "todisteellisesti", niin pomo joutuisi ainakin jonkun syyn keksimään työsuhteen purkamiseen koeajalla.

ja kannattaa kuulua liittoon, niin sieltä saa tarvittaessa kanssa apua. Itse kerroin muistaakseni jo viikolla 13 pomolle, ettei kuule muualta. Pomo sanoikin, että hän on niin tottunut tähän, kun on yrittäjänä naisvaltaisella alalla. Ja jos häntä jotenkin ottaisi äitiyslomat päähän, niin hänen pitäisi vaihtaa itse alaa :) Eli ihan kivasti otti asian, vaikka olin juuri siirtynyt uusiin tehtäviin ja siihen piti sitten taas etsiä sijainen.
 
Eipä ole tullut pitkään aikaan lueskeltua teidän muiden kuulumisia ja kiva huomata, että
kaikille kuuluu pääasiassa hyvää =)

maisapaisa kyselit, että minkä ikäsenä voi laittaa vauvan rattaisiin. Meidän neiti on syntynyt 6.7. eli on nyt noin 2,5 kk ja mä olen häntä jo rattaissa pitänyt. En tietenkään istuma-asennossa vaan maakuasennosta seuraavassa pykälässä ja hän viihtyy niissä tosi hyvin kun on hiukan pystymmässä ja saan hänet siten mukaan kun esikoisen (2,5-v.) kanssa on kuitenkin pakko olla päivällä ulkona, jotta saisi hänet edes jotenkin viihtymään kotona. Useasti pikkuiselle unikin tulee ihan vahingossa niissä rattaissa. Ei paha juttu ollenkaan =)
 
Täälläkin menee ihan mukavasti.

Tyttö on nyt reilut 5 kk ja lähti juuri ryömimään :O Ei ihan vielä olis tarttenut... Toisaalta se olen-turhautunut-kun-en-pääse-mihinkään-kirkuminen loppui siihen.

Kiinteitä maistellaan sormiruokaillen. Siis todellakin maistellaan, alas ei vielä mene juuri mitään, mutta pääasia että se on mukavaa touhua.

Haluisko joku alkaa puuhata live-treffejä?
 
Minä voisin haluta ihan livenä treffata! Kun nyt ollaan aika hyvin opittu jo julkisillakin paikoilla olemaan :) Mä pääsen hyvin kulkemaan jalan keskustaan jos jossain muualla halutaan tavata ni sit täytyy autosta neuvotella, mutta eiköhän sekin järjesty :)

Nyt sudenmarjalla sitten riittääkin puuhaa, kun ei voi enää jättää vauvaa hetkeksi lattialle ja olettaa että hän on vielä siinä samassa paikassa 2min päästä :)
 
Oi että ne vauvat sitten kasvaa nopeasti jos sudenmarjalla vauva lähti jo ryömimään! :)

Kyllä minäkin olen live-treffeistä kiinnostunut vaikkakin ehkä teillä joilla on jo vauva olisi ehkä enemmän yhteistä puhuttavaa.

Täällä poksutaan, Epa ja Töpsykkä 15+0
 
Mielellään osallistun livetreffeille jos sellaiset järjestetään ja vielä masua kasvattelevatkin saa tulla! Varsinkin jos lupaatte kertoa vielä synnytyskertomuksia livenä ;) Millaisessa paikassa olisi helpoin treffata jos otatte bebet mukaan?

Täällä menee ihan mukavasti myös. Olen saikkuillut jo muutaman viikon kun hemoglobiini laski niin alhaalle ettei ollut voimia mihinkään. Nyt olo on jo vähän pirteämpi. Liikkuminen onnistuu vain pieninä annoksina, tai seurauksena on selkä-, maha- ja päänsärky, mutta kun malttaa ottaa rauhassa, on kaikki vallan mainiosti :)

Leeniliini 34+5.
 
Voin kyllä tulla vauvan kanssa melkein minne tahansa. Tuo on nyt kuitenkin vielä sen verran pieni, ettei kaipaa mitään leikkipaikkoja tms lapsiviihdettä. Olisko joku keskustan kahvila hyvä? Voin kyllä autoilla tai ajella bussilla muuallekin.
 
Kaikki mukaan vaan :) Mulle kävis ens viikolla oikeestaan mikä päivä vaan. Tämä viikko on vähän huono kun lähden keskiviikkona äitin luona käymään. Mutta ens viikon keskiviikkona vaikkapa kahdentoista pintaan?? Pääseeköhän työssäkäyvät muuten tuohon aikaan, vai pitäiskö illemmalla nähdä?
 
Pitkästä aikaa taas tännekin kuulumisia. Minä en töiden takia pääse päiväsaikaan ja oikeastaan varmaan muutenkaan koska tenavan haku hoidosta täytyy tapahtua klo 16 ja yleensä en jaksa sen jälkeen enää lähteä Turun suuntaan. Sitten kun jään äippälomalle 22.11, niin sen jälkeen sitten ehkä paremmin.

Olikos täällä muita odottajia, joiden isommat lapset hoidossa? Meinaatteko ottaa pois hoidosta? Meidän poju on 2,5 kakkosen syntyessä ja aion ottaa pois hoidosta kyllä. Niin pieni vielä on eikä hirveän hyvin minusta näytä edes viihtyvän hoidossa.

Tänään mulla on 28+1, mutta oikeasti se on vähemmän. Niistä ultrista kun juteltiin niin taisin lopulta käydä Tyksissä yhteensä 4 kertaa. Aina oli lapsi joko väärinpäin/huonossa asennossa tai liian pieni (ei saatu katottua kaikkia rakenteita). Ja sekään ei tietty asiaa helpota, että äidillä on tätä rasvakerrosta ympärillä myös... Mietin vaan jälkeenpäin, että Savonlahti hoisi koko homman esikoisen kohdalla kerralla ja tässä Tyksissä reissaamisessa oli kyllä oma työnsä. Aina sai järjestellä työasioita jne.

Tänään kävin vihdoin sitten sokerirasituksessa, otettiin kilpparit samalla. Nyt mua vähän jännittää, meinaan olen mykoplasman takia ollut aika kipeänä jo monta kk ja kipeänähän sitä tunnetusti nannaa menee normaalia enemmän, kun ei mikään muu ruoka maistu. Ja kuulemma flunssa voi muutenkin vaikuttaa sokeriarvoihin. Esikoisesta ei kyllä ollut mitään häikkä sokereiden kanssa, mutta nyt on paino noussut luvattoman nopsaa joten jotain voi ollakin.

42 päivää olis vielä ennen äippäloman alkua, ja niistä työpäiviä vissiin 30. Näyttää kyllä siltä, etten taida selvitä ihan loppuun asti. Toi mykoplasma tosiaan on vienyt pahasti voimat, samoin jatkuva öinen heräily. Aika zombiena siis.

Vatsa on aika hurja. Näköjään kakkosta odottaessa se kasvaa ja leviää ihan eri tahtiin ja nyt on jo vaikea kääntyä sängyssä yöllä ja istua töissä tuolilla monta tuntia samassa asennossa. Oikealla puolella yks kylkiluukin vähän kipuilee, liekö tenava jo sitä potkaissut:)

Ja synnytys alkaa lähestymään - jännittämään! Mites muut??? Ei tässä vuodenvaihteeseen enää niin pitkä aika ole.

Oli upea se viimeöinen syysmyrsky. Muistelin, kuinka ennen tenavia aina läksin myrskyilmalla ulos kävelemään. Hienointa oli mennä merenrannassa, siinä oli niin lähellä sitä uhmaavaa luontoa! Toivottavasti tulee lisää vielä näitä luonnon taidonnäytteitä, ennenkuin räntäkausi alkaa:)
 
iiris-77 Tuosta esikoisen hoidossa olemisesta kyselit... Meillä esikoinen myöskin 2,5 kun vauva syntyi heinäkuussa ja oli sitten heinäkuun ja elokuun kotona ja ajattelin, että hän jäisi kotiin, mutta en ollut (onneksi) antanut hänen hoitopaikkaansa pois, koska mä koin arjen aika raskaaksi pienen vauvan ja touhukkaan 2,5-vuotiaan kanssa. Nyt esikoinen on viikossa 3 päivää hoidossa ja kaksi kotona ja kaikki on tyytyväisiä :) Esikoinen saa päivät leikkiä ikäistensä kanssa ja on siten myös kotona paljon rauhallisempi ja mä pystyn keskittymään vauvan kanssa oleiluun paljon paremmin. Kaikki tietty tekee miten parhaaksi näkee ja itsehän sitä parhaiten oman lapsen tuntee, mutta näin meillä :)
 
Herbertiina: kiitos vastauksesta! Meidän poika on vielä jotenkin niin lapsekas ja vaikka on perhepäivähoidossakin, niin jotenkin tuntuu että viihtyy paljon paremmin kotona. Kaikki lomat ja viikonloput on tyytyväinen ja iloinen ja hoitopäivinä sitten illat on taas aina yhtä huutoa. Tuntuu, että moni tämän ikäinen on jo paljon kypsempi ja reippaampi ja siten viihtyykin tarhassa paljon paremmin.
 

Yhteistyössä