Meillä oli koira kaksi vuotta vielä senkin jälkeen kun sain allergia ja astma"tuomion". Oli todella vaikea tilanne, koira oli nimenomaan lapsille tärkeä. Mutta koti löytyi, ei ehkä niin läheltä kuin olisi toivonut, jälkeenpäin ajatellen se oli ihan hyvä. Laitoimme tutuille sanaa kiertämään, että koira tarviis uuden kodin, koirarakkaan kodin. Ja vihdoin meille soitettiin, että "saako tulla katsomaa". Koira oli tosiaan kolme vuotias, ja teimme sopimuksen niin, että koiran tulevalla omistajalla on mahdollisuus kuukauden koeaikaan. Eli hän saisi tuoda koiran takaisin, mikäli näyttäisi siltä, ettei koira sopeudu uuteen kotiinsa. Mutta ei toisin päin, koska itse en olisi varmaan päästänyt koiraa edes autoon asti, saatikka lähtemään uuteen kotiinsa. Tunnelma oli kuin hautajaisissa, minä ja lapset märsyttiin. Minä jatkoin märsyämistä vielä puolitoista viikkoa (joku hana aukesi kait) ja jälkeenpäin on vieläkin hetkiä kun kaipaa. Mutta lähinnä enää sellaisissa tilanteissa, missä koira oli vahvasti läsnä, kuten keväthangilla, oven aukaistessa odottaa haukuntaa ja niitä nappisilmiä...Huoh, noh mun pointti taisi tässä vuodatuksessa olla se, että mua on helpottanut ihan hirveästi. Ei ole tarvinut syödä enää kortisonia tabletteina, sain lääkärin luvalla myös kokeilla, josko voisin jättää montelukastit pois. Ja histeciä on mennyt puolet siitä mitä viime vuonna. Nenäsumutteetkaan ei ole päivittäisessä käytössä. Lasten kanssa aina toisinaa muistellaan koiraa yhdessä

Ajattelin naivisti, että kyllä mie nyt yhden 15vuotta pystyn, mutta se paheni niin nopeeta, että ei puhettakaan. Tsemppiä teille! Ei se helppoa ole, teki minkä tahansa päätöksen. Itse nössöilin ja pitkitin, kun en halunnut lapsille mielipahaa.