Nyt sitten saakin alkaa jännittämään synnytystä, mutta sainpa tänään tietää edellisen sektion syyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "shihtzu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"shihtzu"

Vieras
Nyt on käyty synnytystapa-arviossa ja tarkoitus olisi yrittää alatiesynnytystä, mitään estettä sille ei pitäisi olla. Edellinen synnytys päättyi ihan loppumetreillä kiireelliseen sektioon, joka mulla tehtiin nukutuksessa ja tähän päivään mennessä olen ollut tietämätön, mikä oli lopullinen syy sydänäänten romahtamiseen. Nyt sekin selvisi, vauvalla oli ollut napanuora olkapään ympäri ja 2 kertaa jalan ympäri.

Nyt sitten pidetään koko lähisuku jännityksessä, että milloin tulee lähtö laitokselle, sillä tällä kertaa saakin sitten lähteä ihan vauhdilla ja kun sitä ei koskaan tiedä kuka minua sinne lähtee kuskaamaan.
 
Öö.. Miks pitää lähteä vauhdilla kun lähtö tulee? Miksi ei tiedä kuka lähtee kuskaamaan?
..Ja mikset ole aiemmin kysynyt noista sydänäänistä?

No eka synnytys kesti vajaa 6,5 tuntia, että nyt mennä vauhdikkaammin, kun kuitenkin siinä vaiheessa kun leikkaukseen lähdettiin, niin olin jo 9cm auki, joten ihan loppumetreillä oltiin. Minä kun olen yh, niin se joka vie minut laitokselle on joko veljeni, tätini mies, exä tai exän äiti, kuka nyt sattuu olemaan vapaana ja sitten vielä tätini tulee tuota esikoista hoitamaan.

No mulle ei koskaan kukaan tullut laitoksella kertomaan mitään tuosta sektiosta, ei kätilö eikä lääkäri, enkä minä osannut sitä kysyäkään silloin. Vasta näin toisen raskauden myötä se alkoi vähän mietityttää että mikäköhän oli syy, mutta nythän se selvisi.
 
Hyvä että selvisi näin jälkikäteen sektion syy, mutta on todella ikävää että sun kanssa ei silloin aikoinaan sektion jälkeen keskusteltu sektiotasta ja sen syistä. Oman hätäsektioni jälkeen leikannut lääkäri tuli käymään tapahtumat läpi ja se oli tosi tärkeää henkisen toipumisen kannalta. Enne kotiuttamista kätilö kävi leikkauskertomuksenkin läpi ja kertoi selkokielellä mitä oli tehty.
 
[QUOTE="vieras";22285317]Hyvä että selvisi näin jälkikäteen sektion syy, mutta on todella ikävää että sun kanssa ei silloin aikoinaan sektion jälkeen keskusteltu sektiotasta ja sen syistä. Oman hätäsektioni jälkeen leikannut lääkäri tuli käymään tapahtumat läpi ja se oli tosi tärkeää henkisen toipumisen kannalta. Enne kotiuttamista kätilö kävi leikkauskertomuksenkin läpi ja kertoi selkokielellä mitä oli tehty.[/QUOTE]
Mulla myös kätilö kävi osastolla kertomassa tapahtumat ja kysyi onko mulla jääny kysymyksiä tai mitään mielenpäälle tapahtuneesta. Tuli tosi hyvä olo siitä, että hän välitti..
 

Yhteistyössä