nyt saa neuvoa ja auttaa.. hoitopaikka asiaa kun äiti sairastaa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minna
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

minna

Vieras
Meillä on 1v6kk ikänen poika. Mä sairastuin melko voimia vievään sairauteen tuossa vähän aikaan sitten. parenpia jaksoja toki tulee olemaan(voihan olla että seuraavan kerran oireilee vasta 2-3vuoden päästä). Nyt ollaan eletty oireiden kanssa jo tovi ja mä oon täysin vuoteen oma. Miehellä onneksi kesälomaa joten hoitaa pojan.

Mutta kun miehen töihin paluu koittaa(2vuorotyö) niin voidaanko me hakea pojalle hoitopaikkaa sillä periaatteella että poika on hoidossa vain sillon ku mä sairastan? Terveina ja oireettomina aikoina pystyn pojan kyllä hoitamaan ja haluankin hoitaa. Kysyttiin jo kunnalta mutta niillä ei ole resurseja antaa esim. perhetyöntekiää kotiin kun en ole yh,alkkis enkä mielenterveys häiriöinen =/

 
meillä ainakin onnistuu siten että on esim. 6pv kuukaudessa hoidossa ja sitten kun enenmmän tarvetta niin kokonaan. Eli toi hoitopaikka on siis koko ajan, lapsellekin kiva kun on tuttu paikka. Nämä järjestelyt on siis pätkätyöläisille.
 

Yhteistyössä