Nyt riittää perhekerhossa käyminen! Voi *** mitä porukkaa!

Miten siellä voikin olla niin epäsosiaalisia ihmisiä?? Kukaan ei tuu juttelemaan. Kun meen ekana hakemaan kahvia, ja istun pöytään, joita on kolme kpl, niin kaikki muut äidit hakee kahvinsa ja menee niihin muihin pöytiin istumaan. Ohjaajat ja 1muu äiti tulee sitten mun pöytään, kun muissa ei enää ole niin paljoa tilaa. Ja se 1äiti vielä kysyi pojaltaan siinä mun pöydän kohdalla että mihinkäs pöytään mennään: tähän vai tuohon kun oli 2paikkaa valittavana. No poika sitten valitsi onneksi mun pöydän etten ollut lapseni kanssa yksin siinä...

Yhden äidin kanss sitten vaihdoin muutaman lauseen kun lapset leikki, mutta kun mun oli mentävä paimentamaan taaperoani kauemmas, niin hän ei tullut mun perässä huoneen toiselle reunalle, vaikka olisi voinut kun sillä oli vain vauva sylissä. Mun taapero kun ei todellakaan olisi suostunut jättämään leikkiään kesken jos olisin raahannut sen huoneen toiseen reunaan. Niinpä sekin keskustelu jäi kesken...

Lähdin sitten aika huonoissa fiiliksissä kotiin, ja eipä kiinnosta hetkeen mennä uudeestaan.

 

Kuulostaapa kurjalta

Mee vaan rohkeesti uudelleen ja alotat itse juttelemaan muille.

 

Muut on jo tuttuja keskenään. Mene ihmeessä uudelleen ja tutustu muihin äiteihin.
Onhan se hankalaa mennä uutena vanhaan porukkaan, mutta kyllä se siitä. Rohkeutta vaan!

 

Huomasin aikoinaan ihan saman...Sisäpiirit on joihin muilla ei ole mitään asiaa.

 

Ehkä se vauvan äiti aattelee että olipas ikävä ihminen se nainen kun häipyi toiselle puolelle huonetta kesken jutun eikä palannut edes takasin juttua jatkamaan.

 

minäkin olin ns. vieraalla maalla eli vieraan alueen perhekerhossa, eikä kukaan jutellut mun kanssa..ei edes mun kaveri..mutta ei mua haitannut,kun mä juttelin mun tyttöni kanssa..ja hörpin ihan tyytyväisenä kahviani vaikka kukaan ei jutellutkaan..

..sellasta se on..ehkäpä ensi kerralla ?

 

Joo, kuulostaa tutulta! Ittellä ihan samanlaisia kokemuksia!
Se ongelma on siinä, että sä tuut sinne YKSIN lapsesi kanssa. Suomalaisille se on selvä merkki siitä, että sua pitää kierrellä ja kaarrella ja mielellään karttaa. Ittelle kävi just noin. Sit kun menin (toiseen vastaavanlaiseen kerhoon) tutun äidin kanssa, niin muiden asenne oli heti jotenkin suopeempi.
Mutta joo, on ärsyttävää!

 

Musta kuulostaa, että olet itse vähän epäsosiaalinen. Siis odotat aika paljon toisilta ajatuksenlukua ja sun huomioimista, kuin sun pitäisi olla keskipiste, ja vaikutat nyrpeältä. Väärä asenne. Ei millään pahalla siis mutta peiliin voisi olla hyvä katsoa.

 

Meillä oli kiva perhekerho aikoinaan, askarreltiin, tehtiin kimpassa upea maalaus (mulla se on tallessa), retkeiltiin ja tehtiin kerhossa yhdessä ruokaa, neulottiin ja ommeltiin...
Toivottavasti tuo tuosta muuttuu.

 

olen käynyt siellä syksystä saakka joka kerta...
siellä on noin5-10 äitiä ja joka krt vähän eri sakki. Yhteensä varmaan 15äitiä aina eri kokoonpanolla...

Ja mä sanoin sille yhdelle että mun pitää mennä ottamaan tuo mun lapsi pois pöydältä ettei se tipu, kun leikki pöydän luona. Luulisin että se tajusi tilanteen, että miksi lähdin.

Mussa on varmaan jotain vikaa

 

olipas epäkohteliasta tekstiä..Mä olen aikas avoin..iloinen..sosiaalinen..ja kovin puhelias..mutta silti sain saman kohtelun..se ei vaan haitannut mua yhtään..

 

olipas epäkohteliasta tekstiä..Mä olen aikas avoin..iloinen..sosiaalinen..ja kovin puhelias..mutta silti sain saman kohtelun..se ei vaan haitannut mua yhtään..

 

olipas epäkohteliasta tekstiä..Mä olen aikas avoin..iloinen..sosiaalinen..ja kovin puhelias..mutta silti sain saman kohtelun..se ei vaan haitannut mua yhtään..

 

Joo, kuulostaa tutulta! Ittellä ihan samanlaisia kokemuksia!
Se ongelma on siinä, että sä tuut sinne YKSIN lapsesi kanssa. Suomalaisille se on selvä merkki siitä, että sua pitää kierrellä ja kaarrella ja mielellään karttaa. Ittelle kävi just noin. Sit kun menin (toiseen vastaavanlaiseen kerhoon) tutun äidin kanssa, niin muiden asenne oli heti jotenkin suopeempi.
Mutta joo, on ärsyttävää!

Tämä on suomalaisissa kumma piirre. JOs joku lapsi ei tunne ketään ja on yksin esim. koulussa tai päiväkodissa, sitähänpitää karttaa. Ja naapureissa sellaiset, joilla on paljon tuttuja (asuneet samalla alueella koko ikänsä) ja vilkas sosiaalinen elämä, näyttää vetävän puoleensa ihmisiä.

Ihminen on jännä laumasielu.

 

asun ulkomailla ja kokemukset ihan painvastaisia: kerhossa uusi otettiin aina vastaan hyvin ja seka ohjaaja etta muut aidit tekivat parhaansa tutustuakseen uuteen aitiin. kaikki tekevat parhaansa saadakseen jokaisen tuntemaan olonsa tervetulleeksi. sen jalkeen aiti voi itsekin rohkaista mielensa ja alkaa jutella muiden kanssa.

 

.

 

asun ulkomailla ja kokemukset ihan painvastaisia: kerhossa uusi otettiin aina vastaan hyvin ja seka ohjaaja etta muut aidit tekivat parhaansa tutustuakseen uuteen aitiin. kaikki tekevat parhaansa saadakseen jokaisen tuntemaan olonsa tervetulleeksi. sen jalkeen aiti voi itsekin rohkaista mielensa ja alkaa jutella muiden kanssa.

Miksihän suomalaiset tekee täysin päinvastoin? Esim puistoissa jne?

 

En mie odota, että keskustelukumppani seuraa minua kun itse menen taaperon perässä. Meidän kerho on tiloissa joissa on kolem erillsitä huonetta ja tuo poika aina seilaa huoneesta toiseen ja minä perässä. Samalla jää moni keskustelu kesken, mutta seuraavassa huoneessa voi aina aloittaa uuden seuraavan äidin kanssa tai jatkaa joskus kesken jäänyttä Samaten muut äidit seurailee omia lapsiaan ja vaihtavat keskustelukumppania.

Aluksi vaikeaa minunkin oli aloittaa keskusteluja tai mennä mukaan, mutta vähitellen kun alkoi tulla lapset ensin tutuiksi niin alkoi äitienkin kanssa olemaan enempi juttua, muustakin kuin vain lapsista.

Oletko itse kokeillut aloittaa keskusteluja?

 

Tiedän tunteen.

Muutettiin kaupungista maalle, ajateltiin, että täällä on mukavaa ja luultiin, että ihmiset on sellaisia seurallisia ja naapurit jutustavat keskenään ja olisi ihan kivaa asua täällä korvessa kahden tällaisen kaupunkilaisen.

Käytiin töissä kaupungissa ja tultiin kotiin illalla ja elämä meni omaa rataansa. Naapureiden kanssa vaihdettiin aina nähdessä muutama sana, mutta muuten ei kyläläisiin päästy tutustumaan.

Sitten saimme lapsen ja jäin hänen kanssaan kotiin.
Oli tosi yksinäistä ja ainut mitä kylällä perheille järjestetään on seurakunna perhekerho. Muutaman tunnin kerran viikossa.

Menin sinne iloisin mielin vauvan kanssa. Ajattelin, että saan jutella muiden äitien kanssa. Vaikka en ystäviä saisi niin jutusteluseuraa, lapsi ei siinä iässä leikkikavereista välittänyt.
Siellä huomasin kuinka sisäsiittoinen paikka tämä on.
Huone täynnä äitejä rupattelemassa omissa ryhmissään, tunteneet toisensa jo kouluiältä asti.
Ei muutamaa sanaa ja tuijotusta enempää vaivauduttu meihin kiinnittämään huomiota vaikka iloisesti sanoin hei ovella.
Istuimme sitten lattialla ja näyttelin lapsille leluja.
Sitten pyydettiin puurolle ja kahville.
Kaikki menivät saliin ja siellä oli jokaiselle tuttu paikka jossa aina ovat istuneet. Istuin sitten yhdelle vapaalle paikalle ja siinä siten kuuntelin muiden jutustelua.
Urheasti kävin muutaman kerran, mutta sitten luovutin.

Onneksi olen jo työelämässä ja lapsi on nyt kylällä päiväkodissa. Siellä hän leikkii onneksi muiden lasten kanssa.
Oli aika yksinäiset päivät lapsen kanssa kotona. onneksi pääsin kerran viikossa kaupunkiin ja aloitin siellä vauvan kanssa muskarin, jotta saisin edes jotain muuta päiviini.

Nyt olemme päättäneet muuttaa takaisin kaupunkiin parin vuoden päästä. Lapsi tuntuu viihtyvän tuossa pienessä kylän päiväkodissa ja hoitajat ovat mukavia, joten ollaan täällä nyt pari vuotta niin on vähän isompi kun muutetaan.

Mutta ei ole helppo muuttaa pieneen kylään. Kantapään kautta tämäkin opittiin.

 

suomalainen pelkokerroin ohjelma: Tehtävät on tosi hurjia. Lentävästä helikopterista roikkuminen ei ole mitään siihen verrattuna kun viimeisessä tehtävässä suomalaisen ihmisen pitää mennä hissillä kolmanteen kerrokseen ja aloittaa keskustelu siellä toisen ihmisen kanssa
Ei ollu mun keksimä, mutta tuli vaan mieleen tästä asiasta...

 

asun ulkomailla ja kokemukset ihan painvastaisia: kerhossa uusi otettiin aina vastaan hyvin ja seka ohjaaja etta muut aidit tekivat parhaansa tutustuakseen uuteen aitiin. kaikki tekevat parhaansa saadakseen jokaisen tuntemaan olonsa tervetulleeksi. sen jalkeen aiti voi itsekin rohkaista mielensa ja alkaa jutella muiden kanssa.

Miksihän suomalaiset tekee täysin päinvastoin? Esim puistoissa jne?

Onko suomalaiset niin metsäläistä kansaa, että ollaan täysin juntteja, eikä oteta muita huomionon mitenkään, kun on saatu asua yksin metsässä, asutus harvaa?
Suomalainen on tyytyväinen kun itsellä on jutteluseuraa ja ei ollenkaaan oteta vastuuta muiden viihtymisestä, aina oma napa pelkästään. Ei siis mennä juttelemaan jos joku on yksin, vaan sitä päinvastoin kartetaan ja sama opetetaan omille lapsille. Kummallista.

 

Riippuu aika paljon paikkakunnasta. Toiset osaa olla sitten niiiin sisäänlämpiävää sakkia... :kieh:

 

asun ulkomailla ja kokemukset ihan painvastaisia: kerhossa uusi otettiin aina vastaan hyvin ja seka ohjaaja etta muut aidit tekivat parhaansa tutustuakseen uuteen aitiin. kaikki tekevat parhaansa saadakseen jokaisen tuntemaan olonsa tervetulleeksi. sen jalkeen aiti voi itsekin rohkaista mielensa ja alkaa jutella muiden kanssa.

Miksihän suomalaiset tekee täysin päinvastoin? Esim puistoissa jne?

Koska toisen lapsella on hienompi haalari tai sillä on aivan vääränlaiset vaatteet päällä. Äitikin näyttää liian teiniltä tai liian vanhalta tai kulahtaneelta kotiäidiltä tai ahdistuneelta yksinhuoltajalta. Lapsetkin kehtaa leikkiä muiden leluilla, eikö ne tuo omia ikinä mukana, että pysyisivät omissa leikeissään eivätkä häiritsisi muita? Ja liukumäessä ei saa kiivetä, eikö kakaroilla ole mitään kuria?

 

Tiedän tunteen.

Muutettiin kaupungista maalle, ajateltiin, että täällä on mukavaa ja luultiin, että ihmiset on sellaisia seurallisia ja naapurit jutustavat keskenään ja olisi ihan kivaa asua täällä korvessa kahden tällaisen kaupunkilaisen.

Käytiin töissä kaupungissa ja tultiin kotiin illalla ja elämä meni omaa rataansa. Naapureiden kanssa vaihdettiin aina nähdessä muutama sana, mutta muuten ei kyläläisiin päästy tutustumaan.

Sitten saimme lapsen ja jäin hänen kanssaan kotiin.
Oli tosi yksinäistä ja ainut mitä kylällä perheille järjestetään on seurakunna perhekerho. Muutaman tunnin kerran viikossa.

Menin sinne iloisin mielin vauvan kanssa. Ajattelin, että saan jutella muiden äitien kanssa. Vaikka en ystäviä saisi niin jutusteluseuraa, lapsi ei siinä iässä leikkikavereista välittänyt.
Siellä huomasin kuinka sisäsiittoinen paikka tämä on.
Huone täynnä äitejä rupattelemassa omissa ryhmissään, tunteneet toisensa jo kouluiältä asti.
Ei muutamaa sanaa ja tuijotusta enempää vaivauduttu meihin kiinnittämään huomiota vaikka iloisesti sanoin hei ovella.
Istuimme sitten lattialla ja näyttelin lapsille leluja.
Sitten pyydettiin puurolle ja kahville.
Kaikki menivät saliin ja siellä oli jokaiselle tuttu paikka jossa aina ovat istuneet. Istuin sitten yhdelle vapaalle paikalle ja siinä siten kuuntelin muiden jutustelua.
Urheasti kävin muutaman kerran, mutta sitten luovutin.

Onneksi olen jo työelämässä ja lapsi on nyt kylällä päiväkodissa. Siellä hän leikkii onneksi muiden lasten kanssa.
Oli aika yksinäiset päivät lapsen kanssa kotona. onneksi pääsin kerran viikossa kaupunkiin ja aloitin siellä vauvan kanssa muskarin, jotta saisin edes jotain muuta päiviini.

Nyt olemme päättäneet muuttaa takaisin kaupunkiin parin vuoden päästä. Lapsi tuntuu viihtyvän tuossa pienessä kylän päiväkodissa ja hoitajat ovat mukavia, joten ollaan täällä nyt pari vuotta niin on vähän isompi kun muutetaan.

Mutta ei ole helppo muuttaa pieneen kylään. Kantapään kautta tämäkin opittiin.

Mulla päinvastoin, että maalla naapurik utsui kylään lasteni kanssa (vaika oli ihan eri ikäinen ihminen kuin minä), kun muutin maalle. Kaupungissa taas ei. Kaupungeissakin on alueita, joissa asuu pääasiassa saman maakunnan väkeä, ja heillä on jo omat kaverit.

 

:hug: ap:lle, tutulta kuulostaa!! Aivan totta,että kun menee jonkun tutun äidin kanssa tollaseen kerhoon, niin ne muutkin hyväksyy sut joukkoonsa ihan eri lailla. Kai se on se impivaaramyytti vielä 2000-luvunkin suomalaisissa
Mutta oon sit vastaavasti yrittänyt itte ottaa huomioon kerhoissa/avoimessa pk:ssa näitä orvon näköisiä äitejä ja tuppautua juttelemaan edes jotain. Aina ei tietenkään kemiat vaan pelaa yhteen mutta ainahan voi jotain yleistä diipadaapaa jutella lapsista tai lastenvaatteista
*muoks* voi annoinpa mä nyt ittestäni jalon kuvan :saint: