Nyt ku näitä lapsi asioita on tässä ollut ni kertokaa mulle miksi minä,

[PinkLily]

en "uskalla" koittaa kolmatta lasta.
Siis mua pelottaa ne reaktiot, mitä sukulaisilta tulee.
Kerran tai kaksi oon surkutellut, kun ei lapsia meinaa saada edes muutamaksi tunniksi hoitoon ja sekin on ollut joskus kauan sitten, mutta tiedän, että näihin tilanteisiin palataa samalla sekunnilla jos menen kertomaan olevani raskaana, siksi siis en edes hankkiudu hetkeen raskaaksi.

Eräs kaveri kertoi, että ystävyys loppuu siihen jos vielä tulen raskaaksi.

Ja kyllä mä sen tiedän jo, ettei lapsia saa mihinkään hoitoon ja olen siihen jo tottunut, eikä se minua haittaa.
Mutta sitten saa kuulla että "ei sitten kannata tänne tulla valittamaan" ja muuta...

Surkeaa on tiedän. Ei pitäis kuunnella mutta kyllä mä itteeni otan aina siitä Pelkään jääväni suvun ulkopuolelle jos vielä tulen joskus raskaaksi.

Eikä siis lapsen tulo ole ajankohtainen, mutta tuleva pelottaa.

 

[Mummeliisa]

Ensimmäinen ajatus oli, että "Ei voi olla totta!"
Enkä minä edes ollenkaan epäile kertomustasi vaan tajuan että noinkin oikeasti voi olla... kyse siis lähinnä "kauhistuneesta" puuskahduksesta.

Seuraavaksi tulee mieleen, että turvaverkkoja pitäisi alkaa jo kovasti rakentamaan, tuli se kolmas lapsi sitten joskus tai ei. Parisuhde vaatii myös kahdenkeskistä aikaa. Samoin tarvitsee jokainen joskus yksinoloakin (myös äidit). Ja on lapsillekin turvallisempaa jos elämässä on useampi läheinen, läsnäoleva luotettu aikuinen kuin vain biovanhemmat.

"Pitäisi" on kuitenkin helppo sana. Toteutus vaikeampaa.
Miten olisi jonkinlainen äitirinki? Hoitovastuuvaihtoja?
"Adoptoituja" isovanhempia, ellei osallistuvia biologisia ole?
Tukiperhe?

Entä missä kummit?