Nyt kaikki turvaistuimet ja vaunut vaihtoon. Tilalle pitäis ostaa uudet ja tarvin apua teiltä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kaikkiuusiksi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kaikkiuusiksi

Vieras
Meillä siis kymmenen vuotta vanhat turvaistuimet jokaisella lapsella sekä yli kymmen vuotta vanhat rattaat käytössä. Nyt kuitenkin olemme päättäneet ryhdistäytyä ja ajatella lapsien turvallisuutta. Eli kaikki turvaistuimet kaatopaikalle ja kauppaan ostamaan uudet. Lisäksi rattaatkin ovat tosi kuluneet ja vetelee viimisiä, eli nekin pitäis ostaa uudet. Ostoslista on siis seuraavanlainen
-turvakaukalo tulevalle vauvalle
-selkä menosuuntaa turvaistuin 1 vuotiaalle
-kasvot menosuuntaan turvaistuin 3 vuotiaalle
-turvavyöistuin 4 vuotiaalle
-sisarusrattaat kääntyvillä etupyörillä/etupyörällä, joilla pitää päästä maastossa
-matkasisarusrattaat
-yhdelle lapselle olevat rattaat, joilla pitää päästä maastossa
(-kuomurattaat)

Nyt emme välitä hinnoista, maksakoon vaikka useemman tonnin ostokset.
Eli teidän apua kaipaisimme. Ehdotelkaa hyviä vaunuvaihtoehtoja ja sanokaa myös huonot puolet. Kertokaa, mitä ei ehdottomasti kannata hankkia.
 
Riippuu kyllä aika paljon myös autosta millaiset istuimet mahtuu, mutta jos tilaa on ja autosta löytyy kiinnitysraudat, niin kannattaa varmaan ostaa sellaiset istuimet jotka saa rautoihin kiinni eli isofix istuimet. Meillä ei ole isofixia tilan puutteen takia ja Gracon vyöistuin löytyy ja tyytyväisiä ollaan oltu.
 
Vauvapop verkkokauppa (fi)

Ja Britaxin Secura, selkä menosuuntaan istuin. Miinuksena että vaatii tilansa, mutta niin ne taitaa muutkin noin päin laitettavat vaatia. Plussaa että meillä on testattu 6 erilaiseen autoon (citroenia, fordia, volvoa, jeeppiä, uutta ja vanhaa) ja jokaisessa saatu tukevasti kiinnitettyä, takapenkin malli/muotoilu ei ole vaikuttanut siihen mitenkään.
 
Jos kaiken ei tarvitse olla uutta niin katsohan tästä linkistä, saat vaunupaketin edullisesti, sopii hyvin vauvalle ja 1-vuotiaalle, sekä maastolenkkiin että kauppareissuille, kantokoppakin mukana vauvalle.
Turvallisuus on valttia turvaistuimissa, vaunuissa taas pitää olla komforttia.
http://www.huuto.net/kohteet/teutonia-teamalu-s4-07-tuplavaunut_-rattaat-kantokopalla/196157213?published
http://www.huuto.net/kohteet/graco-duosport-rinnakkain-istuttavat-matkarattaat/196159769?published
 
Meillä on ollut erilaisia turvaistuimia ja rattaita käytössä ja laitan nyt tähän sellaisia, jotka voisi olla teille hyviä.

-turvakaukalo tulevalle vauvalle
Britax tai maxi-cosi. Meillä ollut molemmat käytössä ja molemmista tykätty hirveästi. Molemmat myös testeissä pärjänneet erittäin hyvin. Britaxiin laps mahtui paljon pitempään (reippaasti yli 1 vuotiaaksi asti), mutta maxi-cosi käy niin monen eri merkkisien vaunujen runkoon kiinni. Gracoa en taasen suosittele painon takia ja käy pieneksi nopeasti lapselle.
-selkä menosuuntaa turvaistuin 1 vuotiaalle
Britax hi-way. Mielestäni paras pelkkä selkä menosuuntaan istuin. Minä ainaki suosittelen pelkkä selkä menosuuntaan istuinta, kuin sellaista, joka menee myös kasvot menosuuntaan. hi-wayn tyyliset istuimet on pärjännyt hyvin testeissä.
-kasvot menosuuntaan turvaistuin 3 vuotiaalle
Ehdottomasti palkki-istuin. Tämä istuin käy sitten koko loppu ajan, ku laps istuu turvaistuimessa. Katsoppa cybexin istuinta
-turvavyöistuin 4 vuotiaalle
Meillä britaxin turvavyöistuin isofixeillä ja tykätty ollaan tästäkin. Todella hyvät sivutuet ja lapsen pää ei pääse roikkumaan. Meillä istuu istuimessa 7 vuotias ja vielä säätövaraa on reippaasti jäljellä.
-sisarusrattaat kääntyvillä etupyörillä/etupyörällä, joilla pitää päästä maastossa
Easywalker duo, mountain buggy duet tai bugaboo donkey. Meillä easywalkerit ja aivan ihanat rattaat. Menee kaupungissakin kaikista porteista läpi. Pääsee maastossa kuin maastossa. Itseä on kuitenkin alkanut kiinnostaa nuo uudet mountain buggy duet ja bugaboo donkeyt. Haluisin ehdottomasti tutustua niihin paremmin.
-matkasisarusrattaat
Näistä en osaa sanoa mitään, kun ei ole itsellä ollut käytössä. Ystävä kuitenkin kovasti haukkui gracon matkarattaita sisaruksille. Kuulemma todella kankeat ja raskaat työntää, lisäksi vie äärettömän paljon tilaa kasattuna. Ei suositellut. Omaa silmää mielyttää cosaton matkarattaat.
-yhdelle lapselle olevat rattaat, joilla pitää päästä maastossa
Meillä brio happyt ja älyttömän hyvät kyllä ovat olleet. Suositteln suuresti. Isoilla renkailla pääsee hyvin eteenpäin vähän kinkkisemmässäkin maastossa.
(-kuomurattaat)
Meillä brio spin ja ovat meillä matkaratas käytössä. Tosi ketterät kaupungilla ja näillä pääsee hyvin hiekkateilläkin eteenpäin. Loskasta ei ole kyllä kokemuksia, kun ostimme keväällä nämä. Mutta jos tuleva vauva näissä kuomurattaissa pitäis köllötellä, niin ehdottomasti sitten teutonia junior vaunut.

Toivottavasti autto.
 
Kiitos kaikille vastauksille. Jätän tän keskustelun tänne näin ja vastailkaa ja kertokaa hyviä ja huonoja kokemuksia. Nyt pitää mennä tekemään kotiaskareita ja tuun myöhemmin katsomaan tän ketjun ja vastailemaan mahdollisiin kysymyksiin. Toivottavasti siihen mennessä on tullut paljon uutta minulle.

Niin ja kerran kun ostamme nyt kaikki uusiksi, tahdommet että kaikki ovat uusia. Eli käytettyä tavaraa emme osta tällä kertaa.
 
Meillä käytössä myös Brio Happy rattaat(kantokopalla nyt vauvalla vaunuina), tosi ketterät ja helpot työntää! Itse kävelen paljon hiekalla ja erilaisilla alustoilla(ilmakumi pyörät ehdottomasti).. Ja Spinit myös matkarattaina(autossa kulkee aina mukana), noissa suositus vasta 6kk eteenpäin kun ei ihan makuulle asti mene mutta ollaan ainakin itte käytetty ihan pienestä asti. Ja tosiaan on tosi ketterät ja kivat käyttää :)

Muuten en osaa auttaa, meillä käytetty turvaistuin ja ei vielä kokemuksia kaksostenrattaista tai isompien turvaistuimista :)
 
Rattaiksi teutonia prestige ja näihin saa turvakaukalon kiinni. Meillä on siis teutonia tario kaukalo, joka on täysin vastaava, kuin gracon kaukalo. Kaukalo on todella painava ja isomman lapsen kantaminen on todella hankalaan. Lisäksi kaukalo jää kohta pieneksi ja meidän muksi on vasta 6kk. Eli en ostaisi enää teutonian tai gracon kaukaloa. Mutta niin ne rattaat. Tykkään tosi paljon. Hinta on ainoa miinus, mutta teillehän se ei taida olla este. Tosi hyvät perus vaunut. Niin ja näihin taitaa saada myös britaxin ja maxi-cosi canbriofix.
 
Meillä käytössä gesslein future molemmilla renkaille. Isot maastossa ja talvella sekä pienet kaupungilla. Nämä on tosi monipuoliset kärryt.

Turvakaukalona meillä ollut molemmilla lapsilla brion, joihin on mahtunut tosi pitkään. Nyt toisen lapsen käytössä on kankaat on alkanu nyhjääntymään. Ja olen lukenut netistä, että tässä istuimessa kankaat ei ole kaikkein parhaimman laadukkaimmat. Mutta muuten tykätty istuimesta. Ja ehdottomasti turvakaukalo jalustan kanssa. Helpottaa niin paljon turvakaukalon asentamista autoo ja säästää aikaa.

Tuplina meillä on brion, mutta näissä ei täyty teidän kriteerit. Täytyy myöntää, että niitä kääntyviä etupyöriä on kyllä kaivannut.

Kuomurattaina meillä on emmaljunga scooter. En suosittele. Selkänoja on vaikea säätää, kuomu ei suojaa ja tippuu koko ajan alas sekä myös jalkatuki. On kuulemma ihan normaalia näissä rattaissa. Lisäksi nämä on todella raskaat työntää. Ollaanki harkittu näiden pois myymistä ja tilalle mietitty city minejä. Näissä muuten on myös tuplamallikin!

Turvaistuimena meillä on be safe izi combi isofix selkä menosuuntaan. Tarkoitus olis sitten vuoden päästä vaihtaa kasvot menosuuntaa, jolloin laps on kolme. Tykätty ollaan tosi paljon, helppo asentaa yms. Monella ystävien lapsilla on kyseistä merkkiä ja ovat kehunneet kovasti. Siksihän oikeestaa mekin kiinnostuimme tästä merkistä ja päädyimme sitten tuohon erittäin hyvää istuimeen, joka on pitkäikänenkin.

Eli suosittelen, että mietitte ensisijaiks istuimiks isofix istuimia. Lisäävät lapsen turvallisuutta huomattavasti ja istuin on myös helpompi asentaa autoon.
 
Britaxin turvavyöistuin ehdottomasti isofixin kera. Meillä tämä siis käytössä. Jos käy kolaari ja laps ei ole turvaistuimessa, niin istuin pysyy paikalla, eikä lähde lentelemään ympäriinsä. Rattaita meillä ei enää käytössä ole ja silloin kuin käytössä oli, niin oli vanhat orat. Ihan perus vaunut nekin. Nykyään uudemmat orat ovat paljon hienommat ja enemmän ominaisuuksia, kuten säädettävä työntöaisa.
 
Meillä käytössä britaxin turvakaukalot, teutonia team cosmo, inglesina twin swift sekä teutonia timmyt. Kaikki ovat olleet käytössä heti kaksosien syntymän jälkeen ja ovatki ollut tosi kovassa käytössä. Matkarattaat ovat olleet aina autossa, joten ne on vain silloin käytössä, kun ollaan autolla liikenteessä. Tuplarattaat ovat ihanat. Toki ovat isot ja sen takia nuo inglesinat on meillä. Turvakaukaloiden jalustat on ollu ihan korvaamattomat. Kerran jouduin laittamaan turvakaukalon autoon kiinni vöillä ja oli yhtä tuskaa. Turvakaukaloissa se tyyny on kyllä pakko olla vauvalle sielä takapuolen alla, muuten liian istuva asento vauvalle. Timmyt ovat vähän käytössä, koska harvoin liikumme yhden lapsen kanssa. Mutta mitä ollaan käytetty, niin tosi hyvät ovat olleet. Ketterät myös kaupungissa, vaikka ei olekkaan kääntyviä etupyöriä.
 
Yhden lapsen rattaiksi ehdottomasti emmaljunga city cross keinonahalla. Tosi hyvät perus rattaat ja keinonahka erittäin helppo hoitoinen. Mielestäni on myös todella hienot.
Turvakaukalona meillä oli oran, mutta oli jotenkin hirveän heppoisen oloinen. En kyllä varmaan toiselle lapselle sitä hommaisi. Turvakaukalon jälkeen meille tuli gracon cosmic xtp. Laps ei kuitenkaan lainkaan siinnä viihtynny. Lisäks vei selkä menosuuntaan äärettömästi tilaa, joten jouduimme pitämään sitä kasvot menosuuntaan. Auto meni sitten vaihtoon ja tämä istuin ei istunukkaan hyvin uuden auton penkille. Eli ei ollut tukevasti kiinni. Uudeksi istuimeksi ostimme sitten britax multi-tech ja tosi hyvä istuin ollut. Tämä meidän istuin ollut myös kolmessa muun merkkisessä autossa ja kaikkiin tosi hyvin istunut. Lapskin tykkää tässä istua.
 

Yhteistyössä