Nyt kaikki jotka vähänkin osaa auttaa, olkaa niin kilttejä... Olen ihan poikki, meidän pojan yöuniin kaipaan neuvoja!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Eli meillä 1v4kk poika. Syntymästään saakka herännyt aina usein öisin, ihan pienenä tunnin välein ja nyt isompanakin vielä parin tunnin välein herää nukuttuaan ensin vähän pidemmän 3-4h pätkän. Yöunet ovat muutenkin lyhyet, saan hänet tissillä nukahtamaan yleensä noin yhdentoista aikaan ja aamulla noustaan ylös jo kuudelta... Olen koittanut aikaistaa iltaa, mutta jos ennen kymmentä laitan unille niin aamulla ei nukuta enää joskus neljänkään jälkeen, viimeistään viiden jälkeen herätään eikä nukahdeta sitten millään.

Lopetin yöimetykset kolme viikkoa sitten. Eka yö oli yhtä huutoa mutta nykyään nukahtaa omassa sängyssään herättyään siten, että pidetään kättä masun tai selän päällä ja hyssytetään. Saattaa kuitenkin mennä varttikin että saa unen päästä uudestaan kiinni ja se on aika pitkä aika yöllä, varsinkin kun se on meillä niin lyhyt... Tuntuu että poika on yöllä muutenkin kauhean säpsy, jos esim käy pissalla yöllä niin toinen huutaa sängyssään suoraa huutoa :(

Sängyssä on reunapehmusteet, verhot, keinutassut... Ja yövalokin palaa lattianrajassa. Mutta silti on tällaista. Koitin nukuttaa taas vieressäkin, mutta sitten on niin kova hinku tissin perään ettei sekään oikein onnistu...

Mitä teen?? Lopetin yöimetyksen koska kuukautiseni eivät ole vielä palanneet ja vauva olisi kohta toiveissa. Pitäisikö luopua haaveesta ja palata entiseen malliin vai osaisitteko neuvoa vielä jotenkin? Olen niiiiiiiiiin poikki...
 
Hesarissa oli vähän aikaa sitten pienten lasten unikouluista. Tekniikka oli seuraavanlainen: lapsi laitettiinm omaan huoneeseensa nukkumaan. Kun lapsi alkoi yöllä itkeä, hänen luokseen ei menty välittömästi, vaan annettiin vähän aikaa itkeä. Kun lapsi oli vähän aikaa itkenyt, hoitaja meni hänen luokseen ja sanoi "hys hys, nyt on yö", peitteli ja lähti pois.

Ensimmäisen yön jälkeen lapsi alkoi nukkua kunnon öitä. Eli lopeta lapsen luokse meneminen, anna hänen itkeä jonkin aikaa, ja kun menet hänen luokseen, peittele, ja lähde saman tien pois. Pidä valaistus hämäränä.
 
päiväunia nukkuisi mielellään yli neljäkin tuntia vaunuissa pihalla, mutta nyt olen herätellyt aina 1,5-2h jälkeen. Tästäkään ei ole apua ollut, ainakaan vielä :(
 
[QUOTE="vieras";21964069]Missä lapsen sänky sijaitsee?

Mä kokeilisin sivuvaunua.[/QUOTE]

sänky on ihan meidän sängyn vieressä. toisen sivulaidan saa irti mutta sitä kun kokeiltiin, lapsi kömpii välittömästi kainaloon kun herää yöllä ja huutaa sitten tissiä..
 
[QUOTE="yökkö";21964070]Hesarissa oli vähän aikaa sitten pienten lasten unikouluista. Tekniikka oli seuraavanlainen: lapsi laitettiinm omaan huoneeseensa nukkumaan. Kun lapsi alkoi yöllä itkeä, hänen luokseen ei menty välittömästi, vaan annettiin vähän aikaa itkeä. Kun lapsi oli vähän aikaa itkenyt, hoitaja meni hänen luokseen ja sanoi "hys hys, nyt on yö", peitteli ja lähti pois.

Ensimmäisen yön jälkeen lapsi alkoi nukkua kunnon öitä. Eli lopeta lapsen luokse meneminen, anna hänen itkeä jonkin aikaa, ja kun menet hänen luokseen, peittele, ja lähde saman tien pois. Pidä valaistus hämäränä.[/QUOTE]

valaistus on suorastaan pimeä, yövalo ei juuri valaise. mutta tuollainen yksin jättäminen ja itkettäminen kuulostavat ihan liian kovilta menetelmiltä meidän pojalle.
 
Syökö tuttia? Minun mielestäni on luonnotonta, että pieni lapsi/vauva nukkuu yksin omassa huoneessan. :( Tämä kommentti siis sille, joka ehdotti sitä unikoulua.
 
Mä kokeilisin alkuun niin, että nuo päiväunet siirryttäisiin nukkumaan sisälle ja ulkoilua sitten muuten. Päivällä loputtomasti touhua ja huomiota vanhemmilta, ettei sitä ainakaan tarvitse sitten öisin enää haeskella. Yöunet ovat minusta selvästi liian lyhyet tuon ikäiselle. Näiden jälkeen menettelisin kuten yökkö ylempänä kirjoitti, mutta edelleen siellä samassa huoneessa.
 
Viimeksi muokattu:
valaistus on suorastaan pimeä, yövalo ei juuri valaise. mutta tuollainen yksin jättäminen ja itkettäminen kuulostavat ihan liian kovilta menetelmiltä meidän pojalle.

Ei häntä tarvitse sinne koko yöksi jättää itkemään. Mutta jos haluat, että yöitkemiset loppuvat, niin tuo on varmin keino. Lapsi tottuu siihen, että palvelu pelaa. Yhden yön itketys on pieni hinta siitä, että saatte jatkossa nukkua rauhassa. Ehkä sinunkin jaksaminen paranee, kun yöunet pitenevät?
 
[QUOTE="yökkö";21964070]Hesarissa oli vähän aikaa sitten pienten lasten unikouluista. Tekniikka oli seuraavanlainen: lapsi laitettiinm omaan huoneeseensa nukkumaan. Kun lapsi alkoi yöllä itkeä, hänen luokseen ei menty välittömästi, vaan annettiin vähän aikaa itkeä. Kun lapsi oli vähän aikaa itkenyt, hoitaja meni hänen luokseen ja sanoi "hys hys, nyt on yö", peitteli ja lähti pois.

Ensimmäisen yön jälkeen lapsi alkoi nukkua kunnon öitä. Eli lopeta lapsen luokse meneminen, anna hänen itkeä jonkin aikaa, ja kun menet hänen luokseen, peittele, ja lähde saman tien pois. Pidä valaistus hämäränä.[/QUOTE]

Varo vauvakouluttajia = unikouluttajia

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.


***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Lähde:
Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.
 
[QUOTE="vieras";21964101]Syökö tuttia? Minun mielestäni on luonnotonta, että pieni lapsi/vauva nukkuu yksin omassa huoneessan. :( Tämä kommentti siis sille, joka ehdotti sitä unikoulua.[/QUOTE]

En ymmärrä tätä. Jos täällä kysytään neuvoja lapsen yövalvomisen lopettamiseen, ja kun kerron neuvon, jota unikouluammattilaiset ovat antaneet, aletaan syyttämään luonnottomuudesta. Haluatteko, että yövalvominen loppuu vai ette?
 
Jos joku on hörhöilyä, niin nämä lapsentahtisuus-"asiantuntijat". Mielestäni pikkulapsiaikanakin tulee muistaa vanhempien jaksaminen. On kaikkien etu, että äiti saa nukuttua öisin. Siinä jaksaa antaa vauvallekin ihan eri tavalla huomiota ja rakkautta - päiväsaikaan. On luonnollista, että öisin nukutaan, ei se, että vauva saa palvelua mihin vuorokaudenaikaan tahansa.
 
selvästi tuntee olonsa jotenkin turvattomaksi. tavallaan vahtii sinua, kerta huutaa silloinkin kun vessaan menet. ota lapsi viereen. älä silti anna sitä tissiä. sitten kun on oppinut siinä nukkumaan ilman tissiä ja tilanne rauhoittuu. voit siirtää omaan sänkyynsä.
 
Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?".

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän.

PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain.


"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
 
En tiiä mitä toiset nimittää hörhöilyks mutta mulla ollut samantyylisiä ongelmia ja mun neuvoni on se että laita isä nukkumaan lapsen kanssa esim viikonloppu ja nuku vaikka sohvalla.
Tän jälkeen vaihdatte paikkoja niin että isä nukkuu siinä lapsen vieressä ja sinä pidät pääsi matalalla kun lapsi itkee tms ja isä rauhoittelee.

Uskon vahvasti että se tepsii ja nopeesti.
Lapsi on niin sidoksissa sinuun ettei malttaisi nukkua edes. Isä on hälle tärkeä ihminen ja varmasti tyytyy häneen.
Mutta pointti on että vaikka lapsi huutaa äitiä niin pidä pääsi tyynyssä ja anna isä rauhoittaa ja laitaa unille takaisin.
Näin saatte varmasti suhteellisen pian yöt rahoitettua ja saatte aikaan toisen ihmistaimen. :wave:
 
Asetelma on yksinkertainen: jos elät lapsentahtisesti, et nuku öisin. Jos opetat lapsen nukkumaan öisin, saat itsekin nukuttua. En ottaisi sinuna ylimääräisiä paineita noista lapsentahtisuus-hörhöilyistä. Sinulla lienee tarpeeksi rankkaa ilman ylimääräisiä painostuksiakin?
 
[QUOTE="yökkö";21964114]Ei häntä tarvitse sinne koko yöksi jättää itkemään. Mutta jos haluat, että yöitkemiset loppuvat, niin tuo on varmin keino. Lapsi tottuu siihen, että palvelu pelaa. Yhden yön itketys on pieni hinta siitä, että saatte jatkossa nukkua rauhassa. Ehkä sinunkin jaksaminen paranee, kun yöunet pitenevät?[/QUOTE]

Unikoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.
 
[QUOTE="yökkö";21964179]Asetelma on yksinkertainen: jos elät lapsentahtisesti, et nuku öisin. Jos opetat lapsen nukkumaan öisin, saat itsekin nukuttua. En ottaisi sinuna ylimääräisiä paineita noista lapsentahtisuus-hörhöilyistä. Sinulla lienee tarpeeksi rankkaa ilman ylimääräisiä painostuksiakin?[/QUOTE]

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.
 
[QUOTE="yökkö";21964179]Asetelma on yksinkertainen: jos elät lapsentahtisesti, et nuku öisin. Jos opetat lapsen nukkumaan öisin, saat itsekin nukuttua. En ottaisi sinuna ylimääräisiä paineita noista lapsentahtisuus-hörhöilyistä. Sinulla lienee tarpeeksi rankkaa ilman ylimääräisiä painostuksiakin?[/QUOTE]

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.

Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin".

Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

Huom. perhepediksi lasketaan myös sivuvaunu.
 
Vauvojen unihäiriöt
tuo on hus:n sivulta koskien asiaa.

Ja jossa sanotaan mm. näin:

Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että unilelu tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta.

Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa.

Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.
 
Huudatusunikoulua ei kannata kokeilla, koska lapsi oppii siitä turvattomuuden lisäksi vain sen, ettei tämän tarpeisiin vastata. Heräilyn todellinen syy ei selviä, mikäli oletetaan lapsen olevan hemmoteltu tai oppineen heräilemään.
 

Yhteistyössä