L
Loka
Vieras
Asutaan pienellä paikkakunnalla rivitalo kolmiossa. Tässä naapurissa asuu pariskunta josta oon nähny kerran ainoastaan tämän naisen ja mieskin liikkuu ulkona ainoastaan pimeällä, yöllä myöhään tai aamulla aikaseen. Verhot heillä on visusti kiinni, mitä nyt välillä ukko kurkkailee kaihtimien välistä kun ollaan lasten kanssa ulkona :$ Ovessa myös lappu että "koputat omalla vastuulla jos ovikello on otettu pois toiminnasta". Kuullostaa joo tosi lupaavalta.
Keväällä aikasemmin tultiin illalla tytön kanssa kotiin ( joskus puol ysin aikoissa, lähdettiin liikenteeseen iltapäivällä neljän aikoissa ) ja isäntä oli töissä iltakymppiin. Kun kävin ovea avaamaan niin kappas vaan, joku saakelin nulikka oli heitelly oveen useamman kananmunan, edelleenkin näkyy läikät rapuissa ja valumajäljet ovessa kun ei tahdo oikein lähteä pois.
Hiukka tuon tapahtuman jälkeen sytytettiin mein taloyhtiön roskakatos palamaan, ruohonleikkuria varten varastossa oli bensakanisteri, ensin oli ihan irrallinen mutta kun mopopojat rupesivat sillä tankkaamaan menopelejään niin laitettiin ketjulla seinään kiinni. Ja jotkus kivat ihmiset olivat sitten keskellä kirkasta päivää käyneet tämän kanisterin tuikkaamassa tuleen.
Jo hiukan ennen tätä paloepisodia oli väestösuojassa olleita uusia jääkaappi-pakastin-yhdistelmiä käyty sotkemassa mustalla tussilla jne. Samoten matontamppaustelineen ympärillä ( ja pyykinkuivausalueen ympärillä ) olevat seinät on spraymaalattu :/
Ja nyt ne viimisen tempun tekivät, viime yönä ovat käyneet varastamassa meiltä kaasupullon upo uudesta grillistä, grillin olivat kuitenkin jättäneet paikalleen.
Tekijöistä ei siis tietoa, enkä tiedä onko kaikki tämä saman tekijän jäljiltä mutta ottaa niin kupoliin. Kannatti ostaa uusi grilli kun nyt pitäis sitten löytyä taas satanen ylimäärästä uuteen kaasupulloon eikä sitä tähän hätään löydy |O |O Jäi tän kesän grillailut siis tähän. Grillin ostin kuukaus sitte eli ei paljon keretty grillailla