Nurinkurinen ruokailurytmi (kokemuksia unikoulusta kaipaan)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sadunkertoja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

sadunkertoja

Jäsen
13.12.2007
31
0
6
Minulla on 7-kuinen poitsu, joka syö kiinteitä ja rintamaitoa. Jälkimmäistä menee yöaikaankin vielä mielestäni turhan paljon, ja olisin kiinnostunut yövieroituksesta. Tässä vähän tietoa tilanteestamme.

Poika on syönyt kiinteitä jo nelikuisesta lähtien. Jo kahden kuukauden ajan kiinteiden määrä on ollut jo aika vakio eli n. 2-3 purkillista päivässä. Imetysten määrä on vaihtunut täysimetyksen 11:sta kerrasta 7-8 kertaa vuorokaudessa, eli aika paljon syö poika vielä tissiä. Kasvu on kuitenkin koko ajan hiipumaan päin, ja mieluusti antaisin enemmän kiinteitä. Alun perin hidastunut painon kehitys saatiin nousuun juuri kiinteiden ja rasvalisän aloituksella.

Nyt minusta siis tuntuu, että pidän poikani vähäruokaisena ja hoikkana juuri yöimetyksen vuoksi. Eli yöllä tulee vatsa sen verran täyteen, ettei ennen puoltapäivää maistu mikään kiinteä, mutta näin maitopitoisella dieetillä ei tunnu painoakaan tälle ikiliikkujalle kertyvän. Yöllä poika kuitenkin syö selvästi nälkäisen tuntuisesti...

Miten ihmeessä pääsisin eroon yöimetyksistä tai ainakin vähentäisin ne yhteen? Olen yrittänyt tarjota kiinteää enemmän päivällä, mutta mitenkään en saa enempää menemään, vaikka imetän aina vain aterioiden jälkeen. Jotenkin tuntuu, että tämä on kierre: yöllä massu täyteen, päivällä ei maistu, mutta seuraavana yönä on taas nälkä... Voiko olla, että tämän ikäinen vielä tarvitsee kolmekin yöimetystä?!

Tiedän tassu-unikoulun, mutta tiedän myös, että temperamenttiselle vauvalle kaikki lempeätkin opit ovat ekat pari yötä yhtä huudattamista, vaikka kuinka lohduttaisi läsnä... Eniten tässä arvelluttaisi unikoulun vetäminen yöllä selvästi nälkäiselle vauvalle. Miten te muut olette toimineet tällaisessa tilanteessa? Onko ainoa keino itkettää yksi yö vauvaa nälässä, jotta saadaan päivällä ruokaa menemään enemmän?

 
Hei, kertoisitko vielä, miten nuo kiinteät menevät (monta ateriaa?) ja mitä pitävät sisällään? Syödäänkö teillä siis sekä lihaa että puuroja? Entäpä, miten sujuu nukahtaminen illalla ja yöllä kun herätään? Nukahtaako vauva rinnalle eli tarvitseeko rintaa vaikka ei olisi nälkä? Nuo unikouluasiat ovat niin yksilöllisiä ja mielestäni tuntuu julmalta pitää vauvaa nälässä - tapasyömisen vierottaminen on eri juttu. Mutta jos selkeästi vuorokauden tankkaaminen tapahtuu yöaikaan, silloin kyllä pitäisi jotenkin saada rytmi muuttumaan, vaikka sitten hetkellisen "nälässä" pitämisen kanssa. Onko kuitenkin varmaa että vauva herää öisin nälkäisenä eli syö tuon mainitsemasi 3 kertaa tehokkaasti? (eli ei vain tapasyömisenä, "nukahtamislääkkeekseen"?)

Meillä tyttö vieroitettiin yösyömisistä siinä vaiheessa kun päivässä meni 5 kiinteää ateriaa (2 lihakasvissosetta, 1 välipala ja 2 puuroa). Tassuttelu meni helposti, koska kyseessä oli selkeästi tapasyöminen ja tissin käyttäminen vain nukahtamiseen. Ystävälläni taas pidettiin ns. kova unikoulu kun vauva söi yöaikaan litran verran korviketta (1-2 h välein) ja päivällä ei juuri mitään. Nopeasti kääntyi tuonkin vauvan päivärytmi kun oli vain kova päätös ja luja tahto ettei siitä lipsuta (=vauva tietysti itki pari yötä ). Tuokin unikoulu kesti kuitenkin kaikenkaikkiaan vain vajaan viikon ja siinä vieroitettiin kaikesta yösyömisestä; vauva alkoi syödä kiinteitä ja maitoa päiväsaikaan.

 
Meilläkin syötiin ennen (tissi)maitoa enemmän öisin kun päivisen (noin tunnin kahden välein per yö), mutta vähän ennen 7kk, pidettiin tassuttelu unikoulu. Kahdessa yössä hyväksyi uuden tavan (eikä tarvinut itketyttää pientä onneksi, rauhoittui aina kun tultiin lohduttamaan ). Päivisin uuden ruokailurytmin löytäminen vei muutaman päivän, mutta kummasti alkoi myös päivisin tissi maistumaan. Aikaisemmin maistui vain unisena.

Pelkäsin myös jääkö poika nälkäiseksi, kun ei saanut yöllä tissiä, mutta vaikka meillä kiinteät edelleen menee nihkeästi, niin iltapuuro alkoi samantien uppoamaan hyvin ja se varmasti pitää nälkää yöllä hyvin.

Jaksuja! =)

muoks* niin piti vielä sanoa, että olen pitänyt yöimetyksen rajana meillä aamukuutta. Silloin herää vielä tissille ja sitten vaihdetaan vaippa ja jatketaan unia vielä noin kahdeksaan. Meillä tuntuu sisäinen kello tietävän, että koska on tissin aika. Yöllä en ole siksi antanut, ettei poika ala heräilemään ja kokeilemaan koska sitä tissiä taas saa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elinan äiti:
Hei, kertoisitko vielä, miten nuo kiinteät menevät (monta ateriaa?) ja mitä pitävät sisällään? Syödäänkö teillä siis sekä lihaa että puuroja? Entäpä, miten sujuu nukahtaminen illalla ja yöllä kun herätään? Nukahtaako vauva rinnalle eli tarvitseeko rintaa vaikka ei olisi nälkä? Nuo unikouluasiat ovat niin yksilöllisiä ja mielestäni tuntuu julmalta pitää vauvaa nälässä - tapasyömisen vierottaminen on eri juttu.

Kiinteitä syödään neljästi, joskus viidesti päivällä, mutta yleensä välipala on vähän sellaista sotkemista vaan. Eli aamupuuro (muutama lusikallinen), lounaaksi liha-kasvissosetta 3/4 purkillista, välipalan aikaan nukutaan tai sitten n. 1/3 purkkia hedelmää, päivälliseksi 3/4 purkillista kasvissosetta ja iltapuuro 1/2-1 dl + 1/2 purkkia marjasosetta. Vauva saa ruuissa kasviöljyä joka päivä n. ruokalusikallisen, ja n. puoli tuntia jokaisen ruokailun jälkeen imetän.

Mielestäni ainakin ensimmäinen yöimetys on nälkäisen hanakka, eli silloin syö molemmista rinnoista pitkään ja tehokkaasti (jopa 15 minuuttia, vaikka yleensä aina vain 5 minuuttia). Seuraavan kahden imetyksen aikana olen niin väsymyksestä puolikuollut, että en ole varma, ovatko ne vain tapasyömistä, sillä välissä on usein myös tutituksia.

Esikoinen oli aikoinaan samanlainen yötissittelijä, ja yöt rauhoittuivat kunnolla vasta, kun vuoden iässä lopetin imetyksen. Tassu-unikoulu ei hänellä tepsinyt, ja epäilen, että pikkuveli on yhtä temperamenttinen tapaus, eli ei tyynny helposti eikä anna helposti periksi. Mutta tietysti, jos ottaa sen asenteen, että ekat yöt on silkkaa parkua, niin kai senkin jaksaisi. Epäilyttää vaan, kun toinen vaikuttaa niin nälkäiseltä... Miltä nuo ruokamäärät ym. teistä kuulostavat?

MUOKS. Nykyään siis tarvitsee aina tissiä yöllä nukahtaakseen. Päiväunille nukahtaa ilman imetystä ja yöunille useimmiten tissille, mutta joskus herää imetyksen jälkeen mutta nukahtaa pienen kitinän jälkeen itsekseen.
 

Yhteistyössä