”Nuorisojoukko piinasi asiakkaita oululaismarketissa, huutelivat ohikulkijoille ja syljeskelivät ym” Onko paikallisilla näköhavaintoja heistä?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Eli tarvittiinkohan tulkkia?

Nuorisojoukko piinasi asiakkaita oululaismarketissa – villi meno on rauhoittunut, mutta kauppias on yhä varuillaan.

Häiriköinti oli ajoittain niin räikeää, että kaikki aikuisetkaan eivät halunneet mennä kauppaan. Nyt nuorille viritellään omia kokoontumistiloja.

Nuorten häiriköinti Oulun Metsokankaan lähimarketissa on loppunut – ainakin toistaiseksi. Vielä keväällä kaupassa oltiin hätää kärsimässä, kun joukko nuoria ajoi kieltoja uhmaten kaupan sisällä sähköpotkulaudoilla, pyörillä ja mopoilla, muodostivat itsestään ja pyöristä barrikadeja kaupan eteen, huutelivat ohikulkijoille ja syljeskelivät.

– Täytyy koputtaa puuta, mutta nyt on ollut yllättävän rauhallista. Pari päivää ennen koulun alkua täällä oli melkoista meininkiä ja mietin, mitä tästä mahtaa tulla, mutta onneksi ainakin nyt kaikki on hyvin, K-kauppias Anni Huurinainen kertoo.
 
vierailija
Asun itse Metsokankaalla. Ei ollut mamuja nämä kullannuput, eikä tosiaan kaikki alueen laset noin käyttäydy, se on pieni osa vain. En tiedä mikä heitä vaivaa, tekemisen puute kai. Omat lapset vielä niin pieniä, että eivät onneksi tällaisessa mukana.
 
vierailija
On se ikävää, että mamut pilaavat kauniin kielenkin. Aivan järkyttävää. Mitäpä he eivät ehtisi tekemään.
Näin äsken kaamean pätkän X:ssä otsikolla ”We have to protect our children in Europe”
Siinä musta mätu lyö yllätten nyrkillä kookkaan teinipojan maahan, sen jälkeen hän potkii päähän ja ylävartaloon. Hetkessä niitä tulee 2 lisää jatkamaan samaa hommaa. Lopputulos ei selviä. Pahoja vammoja taatusti tuli jos selvisi edes 😢😭
 
vierailija
Näin äsken kaamean pätkän X:ssä otsikolla ”We have to protect our children in Europe”
Siinä musta mätu lyö yllätten nyrkillä kookkaan teinipojan maahan, sen jälkeen hän potkii päähän ja ylävartaloon. Hetkessä niitä tulee 2 lisää jatkamaan samaa hommaa. Lopputulos ei selviä. Pahoja vammoja taatusti tuli jos selvisi edes
On näitä hulluja väkivaltavideoita nähty. Aika usein nämä kädelliset hyppivät pään päällä. Joskus kiipeävät auton katolle ja hyppäävät sieltä.
 
vierailija
"Oulun poliisilaitoksen poliisi esiintyi työtehtävässään äärioikeistoon yhdistetyn Rhodesian armeijan erikoisyksikön t-paidassa. Poliisi oli pukeutunut t-paitaan ainakin Oulun rasisminvastaisessa mielenosoituksessa, ja hänet on hyllytetty vastaavista työtehtävistä toistaiseksi.

Räsäsen mukaan poliisi on yleisesti läsnä mielenosoituksissa eri tavoin, myös siviiliasuissa tarkkailemassa. Kyseisen vaatetuksen käyttäminen on kuitenkin hänen mukaansa yksiselitteisen tuomittavaa.

– Rhodesian armeijan tunnukset yhdistetään yleisesti äärioikeistolaiseen ajatteluun. Tämä kyseinen t-paita ei missään nimessä ole asiallinen asu poliisimiehelle virkatehtävissä, Räsänen linjaa.

Kyseinen poliisi kuvasi tapahtumassa puhelimellaan mielenosoittajia. Räsäsen mukaan Oulun poliisilaitoksella selvitetään parhaillaan, onko poliisi kuvannut mielenosoittajia ja miksi."


 

Yhteistyössä