Nuoret äidit!

Täälläkin yksi äippä vailla seuraa, oon siis tammikuussa täyttänyt 20v ja kuukauden vanhan pojan äiti.
Ja nuista kokemuksista niin tähän asti ainakin on sujunut hyvin pojan kanssa, masuvaivoja tuolla poitsulla on jonkunverran päivittäin joita sitten kitistään varsinkin öisin muutama tunti yleensä. Synnytys oli ihana kokemus, liekkö hormoonit hyrrää vielä kun aina tippa linssissä muistelen synnytystäi:D mutta siis mulla meni sen 12päivää yli lasketun ajan niin ruvettiin siten käynnistelemään sitä ballonkilla joka aiheutti samantien tuntuvia supistuksia ja poika syntyi sitten 29h tunnin päästä sen ballonkin laitosta:) Tikkejä muhun taiteiltiin 2tuntia 2 lääkärin ja muutaman kätilön toimesta, mulle ei kuitenkaan kerrottu juuri mitään että kuinka monta niitä tikkejä sitten tuli tai että mitkä paikat edes repesi enkä tajunnut silloin kysellä kun olin niin tohkeissani pienestä pojasta rinnallani ja muutenkin niin väsynyt ja hieman sekasin ilokaasustaki edelleen:D
 

Yhteistyössä