nuo aurinkopaneelit, onko niistä oikeesti

vierailija
tuskinpa iistä maatiloilla on kovin paljon apua.
Voin ihan kokemuksesta kertoa että on. Toukokuun alusta syyskuun loppuun niillä pyörii pitkälti sähköä vievät koneet kuten rehumylly, ruokkija, lypsykone, lantakone, kuivuri.
Meillä on koko hallin eteläinen katonlape täynnä paneeleja. Kesäkuukausilta sähkölaskumme on jopa miinusta, eli saamme rahaa itsellemme päin. Parin vuoden kuluttua meidön paneelit on maksaneet jo itsensä takaisin.
Lumiseen aikaan ne ei tuota, koska niiden päällä on lunta, mutta kun lumi sulaa niin aina sieltä vähäsen tulee jos aurinko yhtään näkyy edes pilvien läpi. Ja osaa koneista voi käyttää silloin kun saa sähkön paneelista.
 
vierailija
Joo, ei niiden varaan lämmitystä voi laskea.
Ei talvikuukausina paljon muutakaan.
Ilman mittavaa akkujärjestelmää, saa niillä paneeleilla ehkä muutaman ledin valaisemaan jos jaksaa putsailla lumet paneeleiden päältä.
Omassa matkailuautossa on aurinkopaneeli ja joudun silti latailemaan akkuja talven aikana useampaan kertaan.
Kesällä kyllä kätevä kun paneelit pitävät hupiakut aina täysinä ja valmiina käyttöön.
Tosin kesän aikana autossakaan ei ole tarvetta suurille virtamäärille.
 
valaistus voi viedä sen virran jos käyttää huoletta
 
vierailija
5kWp paneeli tuottaa noin 4500kWh vuodessa ja maksaa jotain 7-8 tonnia

siitä voi laskea että kannattaako
Valtaosa siitä energiamäärästä saadaan kesällä, jonka aikana normaalitalon energiankulutus on pienimmillään.
Ylijääneen sähkön saa tietääkseni myytyä sähköyhtiölle alihintaan, mutta en sittenkään usko paneeleihin sijoitetun rahan koskaan tuottavan ostajalle voittoa.
Sähköttömällä kesämökillä homma toimisi hyvin, sillä pienelläkin paneelilla ja muutaman sadan ampeeritunnin akuilla sähköä riittäisi illalla telkkarin/tietokoneen käyttämiseen ja valaistukseen,
Alle tonnin sijoituksella saisi lisää mukavuuksia sähköttämälle mökille.
 
Voin ihan kokemuksesta kertoa että on. Toukokuun alusta syyskuun loppuun niillä pyörii pitkälti sähköä vievät koneet kuten rehumylly, ruokkija, lypsykone, lantakone, kuivuri.
Meillä on koko hallin eteläinen katonlape täynnä paneeleja. Kesäkuukausilta sähkölaskumme on jopa miinusta, eli saamme rahaa itsellemme päin. Parin vuoden kuluttua meidön paneelit on maksaneet jo itsensä takaisin.
Lumiseen aikaan ne ei tuota, koska niiden päällä on lunta, mutta kun lumi sulaa niin aina sieltä vähäsen tulee jos aurinko yhtään näkyy edes pilvien läpi. Ja osaa koneista voi käyttää silloin kun saa sähkön paneelista.
eli kannattais käydä kolaamassa lumet päältä aina kun sitä siihen sataa
 
Valtaosa siitä energiamäärästä saadaan kesällä, jonka aikana normaalitalon energiankulutus on pienimmillään.
Ylijääneen sähkön saa tietääkseni myytyä sähköyhtiölle alihintaan, mutta en sittenkään usko paneeleihin sijoitetun rahan koskaan tuottavan ostajalle voittoa.
Sähköttömällä kesämökillä homma toimisi hyvin, sillä pienelläkin paneelilla ja muutaman sadan ampeeritunnin akuilla sähköä riittäisi illalla telkkarin/tietokoneen käyttämiseen ja valaistukseen,
Alle tonnin sijoituksella saisi lisää mukavuuksia sähköttämälle mökille.
paneelien takasinmaksuaika on luokkaa 15-20 vuotta (toisin kuin tuo jyväjemmari väittää)

ei tartte myydä alihintaan, on helppo löytää ostaja joka maksaa markkinahinnan
 
Markkinahinta näyttää tällä hetkellä olevan samaa luokkaa pörssisähkön hinnan kanssa ja kaikki tietävät mikä pörssiähkön hinta kesällä kun ylimääräistä sähköä on pilvin pimein, tulee olemaan.
Erittäin halpaa, eli tarvitessaan talvella sähköä yhtiöltä sen hinta on kallista ja myydessään sitä takaisin päin kesällä, siitä maksetaan alihintaa.
 
Kai sekin vaikuttaa, miten ja mihin käyttää sähköä.

Jos keväällä ois kiva täyttää uima-allas jo toukokuussa ja lämmittää sen vettä kevät- ja syyskaudella ja ehkä jopa viilentää kun helteet alkavat, olisi "ilmaisesta" aurinkosähköstä iloa.

Sama, jos kesällä haluaa kämppänsä lämpötilan pysyvän kahdessakymmenessä silloinkin kun ulkolämpötila posottaa öisinkin plus kahdessakymmenessäviidessä.

Tai jos ois vaikka iso kasvihuone jota lämmittää keväällä ja syksyllä.

Mut peruspihillä sähkönkäyttäjällä noista ei taida lisäsähkönä jururi taloudellista iloa olla. -Paitsi jos haluaa ajatella olevansa siten muka vihreämpi.
 
Tämä aurinkopaaneli-idea kohtaa maassamme saman kohtalon kuin sähköautot.
Suurimmalla osalla kansaa ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa riittävän suurta paneelisysteemiä akkuineen, sen enempää kuin 20-50 000 euroa maksavaa sähköautoakaan.
Homma jää molemmissa tapauksissa hyvin toimeentulevien harrastukseksi, niiden joilla olisi muutenkin varaa maksaa sähköstään mitä ahneet yhtiöt pyytävät.
Nuo olivat hyviä esimerkkejä siitä mihin rikkaat voisivat hyvinkin paneeleitaan käyttää, eli lämmittämään uima-altaitaan ja pitämään kämppänsä viileänä, ennen astumistaan aurinkopaneeleiden lataaman Teslansa ilmastoinnin viileyteen.
Jos riittävän suuren paneelijärjestelmän tai sähköauton ostaa luotolla, osamaksulla, köyhemmälle kansanosalle ei jää riittävästi pätäkkää jatkaa normaalia elämäänsä tai joutuu pihistelemään kaikesta muusta maksaakseen vuosikausia paneeleistaan tai sähköautostaan.

ALkanut tuntumaan vahvasti siltä, että ilmastonmuutosbisneksen avulla jaetaan kansaa kahteen eri luokkaan.
Rikkaisiin joilla on varaa uusia elämänsä ns. "vihreään" muutokseen ja kaiken maksavat taas kuten aina köyhät, joilla ei ole varaa vihreään siirtymään ja maksavat polttomoottoriautoistaan haittaveroja, kohonneita polttoaineiden hintoja ja veikkaan että lähitulevaisuudessa myös takkojen lämmittämisestä, öljylämmityksestään jotain saatanallisia veroja ilmastonmuutosbisneksen seurauksena.
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-

Luulen, että koko (vihreämmän) idean ajatuksena on vain ja ainoastaan se, että pakotetaan ihimiset ostamaan uutta, kuluttamaan ja siten saadaan lisää verotuloja.

Ja se sit muka on vihreää!
 
Yhteistyössä