Täällä on myöskin omasta mielestäni erittäin vaativa vauva. Ikää nyt jo 9kk (huomenna), mutta tuntuu että koko vauvaikä on mennyt taistellessa henkilökohtaisen "osaamattomuuden" kanssa. Poika on kyllä yks pieni hurmuri ja hyviä päiviä on kymmeniä, mutta varsinkin tuolloin 4-7kk iässä tuntui ettei mikään ota sujuakseen: ruokailu oli yhtä huutoa, samoin vaatteidenvaihto, nukuttaminen (loppupeleissä heijasin sylissä aina uneen), vaunuissaolon kanssa oli kovat tahtojen taistot ja perusseurustelukin tuntui taakalta. En sitten tiedä että johtuiko oma asenteeni paljoltikin pojan mielenmuutoksista, mutta tottakai se äitikin reagoi vahvasti. Itseäni lähes itketti/itkettää, kun homma ei suju. Tulee typerä olo "syö pliis jotain, et sä muuten kasva"- ajatusten kanssa kun on syöttötuolin ympärillä jo tanssittu, leikitty tuhansilla eri leluilla, annettu omat ruokailuvälineet jne. Hampaita teki juuri 4-5kk ikäisenä ahkerasti, sitten sairasteltiin muutama flunssa lähes putkeen ja taas hampaita. Ei hetkeäkään ns. normaali ihanaa vauva-aikaa. Mä elän siinä toivossa, että jos joskus toinen lapsi siunaantuu, niin suvereenisti osaisin alusta asti olla kärsivällisempi ja viedä tämän ajan läpi kunnialla, kun nyt tuntuu siltä ettei mikään ota onnistuakseen.
Suuri tsemppihali sulle :hug: Poika on nyt kolmatta viikkoa hoidossa, ja siellä tuntuu menevän loistavasti. Pitää kovasti hoitajistaan, saa tarpeeksi energiaansa purettua ja seurusteltua aktiivisesti koko päivän, mikä sitten taas tuottaa erittäin väsyneen pojan illaksi, joten illat taistellaan, mutta kokoajan on paranemaan päin, kunhan unet (normisti otti 30-45min unia 3xpvä, nyt ottaa aamulla 30min, 12-14 ja iltaunet on jäämässä pois) tasaantuvat niin, että illalla jaksaa syödä, valvoa ja kylpeä jne. edes klo 19.30 asti.
Toivottavasti tämä helpottaa joskus. Vaativista vauvoista tulee johtajia, niin mua on kannustettu.