Novak Djokovic ei pääse Yhdysvaltoihin ottelemaan. Ei ole rokotettu

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija

Vieläkin urheilijoilta vaaditaan passi kansainvälisissä kisoissa vaikka Yhdysvaltain tautiviraston tutkimus kertoo että covid uusintatartunta on mahdollinen kuukauden sisällä edellisen infektion oireiden alkamisesta. Jos SARS-CoV-2 virusinfektio ei tuo pidempää immuniteettia, sitä ei tuo myöskään viruksen piikkiproteiinista tehty rokote. Koronapassi on pelkkä kulkutaudin levityslupa ja sen vaatiminen kertoo että syy on joku ihan muu kuin tartuntojen vähentäminen, digitaaliseen kyttäykseen perustuva poliisivaltio ja luokitusjärjestelmä.
 
vierailija
Koronan voi saada uudelleen jo kuukauden kuluttua edellisestä infektiosta

Pandemia ei ole ohi, maskit käyttöön, apulaisylilääkäri kehottaa – uusi koronatartunta voi olla edellistä vaikeampi, uusi tutkimus kertoo
"Tuore yhdysvaltalaistutkimus antaa syytä vältellä uutta koronatartuntaa edelleenkin.

Koronapandemia alkoi jo yli kaksi ja puoli vuotta sitten, mutta tiedot sen aiheuttamasta taudista ja tautiin liittyvistä terveysriskeistä ovat muuttuneet. Uutta tietoa kertyy jatkuvasti.

Aivan alussa luultiin jopa, että koronan sairastaminen antaa pitkän, jopa elinikäisen suojan tautia vastaan. Näin ei suinkaan ole.

Tällä hetkellä suuri osa suomalaisista on sairastanut koronan jo kerran, jotkut ovat sairastaneet koronan jopa enemmän kuin kolme kertaa.

Pandemian alussa koronaan sairastumisen katsottiin antavan suojaa noin puolen vuoden ajaksi.

Nyt omikronvariantti BA.5:n valtakaudella uuden koronatartunnan voi saada jo kuukauden kuluttua edellisen koronan oireiden alkamisesta.
 
vierailija
IL: HUSin lääkäriltä synkkä koronaennuste - uuden tartunnan voi saada jo kuukaudessa

HUSin lääkäriltä synkkä koronaennuste – uuden tartunnan voi saada jo kuukaudessa.

Paras lääke on ffp.
Koulut, päiväkodit ilman mitään suojaa. Terveysenh:ssa ei vieläkään ffp maskeja.

Sanomattakin selvää ettei ammattilaiset ole hoitamassa pandemiaa.

HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen povaa vaikeaa koronasyksyä.

– On ennustettavissa, että koronatartuntojen määrä alkaa nykyisestään kasvaa. Syyskuussa nähdään, mihin suuntaan tilanne kehittyy, hän sanoo Iltalehdelle.

Ruotsalainen kehottaa etenkin riskiryhmäläisiä ja senioreita käyttämään FFP2-maskeja yleisissä tiloissa, työpaikoilla ja julkisessa liikenteessä.

Iltalehden mukaan koronatilannetta synkistää se, että omikronvariantti BA.5:n takia uuden koronatartunnan voi saada jo kuukauden kuluttua aiemman koronataudin oireiden alkamisesta.
 
vierailija
vierailija
"Tutkimuksessa havaittiin, että suojateho koronavirusinfektiota vastaan heikkeni 3–6 kuukautta toisen annoksen jälkeen. Suoja oli parhaimmillaan, eli noin 85 prosenttia, ensimmäisten kolmen kuukauden aikana, mutta hiipui noin 65 prosenttiin seuraavien kolmen kuukauden aikana. Koronaviruksen vakavia tautimuotoja vastaan rokotteiden suojateho säilyi kahden rokoteannoksen jälkeen erinomaisena vähintään puolen vuoden ajan."
 
Oliko niissä kolesterolia?
 
Hmmm. Joku siis väittää että elimistö antaa vain 1 kuukauden suojan SARS-CoV-2 virusinfektiota vastaan (CDC tutkimus), mutta piikki jossa on vain osa SARS-CoV-2 viruksen piikkiproteiinista muokattuna, antaisi paremman suojan. Tässä tehdään uutta lääketiedettä 😃😂😅
 
vierailija
Hmmm. Joku siis väittää että elimistö antaa vain 1 kuukauden suojan SARS-CoV-2 virusinfektiota vastaan (CDC tutkimus), mutta piikki jossa on vain osa SARS-CoV-2 viruksen piikkiproteiinista muokattuna, antaisi paremman suojan. Tässä tehdään uutta lääketiedettä
Joku voisi kertoa tämän mekanismin. Taitaa olla koronarokotteen Schrödingerin kvanttiominaisuuksia tämäkin.

Schrödingerin rokotus on rokotus, joka on superpositiossa: Se on yhtä aikaa niin hyvä että sitä pitää pakottaa, mutta samalla niin huono että rokotetun pitää pelätä rokottamatonta.
 
vierailija
Hmmm. Joku siis väittää että elimistö antaa vain 1 kuukauden suojan SARS-CoV-2 virusinfektiota vastaan (CDC tutkimus), mutta piikki jossa on vain osa SARS-CoV-2 viruksen piikkiproteiinista muokattuna, antaisi paremman suojan. Tässä tehdään uutta lääketiedettä
Virus ja pieni pätkä viruksen piikkiproteiinin geeniä ei ole sama asia. Koronavirusta sellaisenaan ei voi rokottaa edes heikennettynä koska se aiheuttaisi rokotettuun taudin eikä herättäisi elimistön puolustusjärjestelmää kuten rokote tekee. Ne pienet kehon pelastushenkilöt tunnistavat viruksen ja käyvät taisteluun kun niiden on annettu jo tutustua ja siten valmistautua mitä mahdollisesti on tulossa.
 
vierailija
Viruksen muuntautumiskyvyn vuoksi sairastettu korona ei anna suojaa eli sama kun influenssassa voit saada N1H1 jälkeen N1H2 version. Koroavirukseen verrattuna influenssavirus on huomattavasti hitaampi muuntautumiskyvyltään.
 
vierailija
Virus ja pieni pätkä viruksen piikkiproteiinin geeniä ei ole sama asia. Koronavirusta sellaisenaan ei voi rokottaa edes heikennettynä koska se aiheuttaisi rokotettuun taudin eikä herättäisi elimistön puolustusjärjestelmää kuten rokote tekee. Ne pienet kehon pelastushenkilöt tunnistavat viruksen ja käyvät taisteluun kun niiden on annettu jo tutustua ja siten valmistautua mitä mahdollisesti on tulossa.
Tautihan nimenomaan herättää elimistön puolustusjärjestelmän koko virusta (sen piikkiproteiinipeptidit ja vaippaproteiinit = laaja-alainen immuniteetti) vastaan, tästä tulevat oireet ja ilman sitä virus tappaisi.

Rokotteella saavutetaan sama (ainakin osittain) ilman virustartuntaa.

Vaikutus immuniteettiin ei rokotteilla voi olla sen parempi, näissä rokotteissahan ei ole edes koko virusta heikennettynä (laaja-alainen immuniteetti), vaan ainostaan viruksen piikkiproteiinin muokattu osa, jota mRNA-rokote koodaa.

Jos tartunnalla saadun immuniteetin alaraja uusintatartuntaan on 1 kuukausi, se ei rokotteella voi olla ainakaan pidempi. Laaja-alaisen immuniteetin takia tartunnan antama suoja on todennäköisesti jopa pidempi.
 
vierailija
Rokotteen hyöty on se että elimistö tunnistaa nopeammin sille uuden haitakkeen ja aloittaa puolustustoimet nopeammin, eikä ylireagoi.

Jos henkilö saa suuren viruskuorman esim. oleskellessaan samassa asunnossa sairaana olevan perheen kanssa, elimistöön pääsee monistumaan paljon enemmän viruskuormaa kuin esim. lyhyen bussimatkan aikana saatuna, eikä elimistö ehdi kehittää puolustusvastetta ennen kuin suuri monistuva viruskuorma pääsee esim. keuhkoihin. Tästä voi olla seurauksena vakava tautimuoto happivajauksineen.
Yleensä noin 8 päivää oireiden alkamisesta.

Maskit, erityisesti FFP2 hengityssuojaimet, HEPA-ilmanpuhdistimet, tehokas ilmanvaihto ja CO2 mittarit sekä nenän kautta hengittäminen jne. vähentävät hengitysteihin saatua viruskuormaa taudin alkuvaiheessa ja antavat elimistölle aikaa puolustustoimien eli immuniteetin lisäämiseen.

Samoin tekevät D-vitamiini, C-vitamiini, sinkki, vihreä tee, suuveden kurlaus ym. immuniteettia parantavat ja virusta hengitysteistä vähentävät toimet. Ne eivät yleensä estä tautia, mutta vähentävät viruksen määrää ratkaisevina ensimmäisinä päivinä, ennen kuin elimistön immuniteetti saa infektion hallintaan. Elimistöhän immuniteetillaan virusinfektiot kukistaa, kuume ym. ovat merkkejä tästä taistelusta.
 
vierailija
Onneksi olkoon rokottamaton covid-infektion selättänyt, nyt sinullakin on rokotettujen tapaan 3-4 kuukauden parantunut suoja vakavaa tautimuotoa vastaan, koska olet sairastamalla saanut laaja-alaisen immuniteetin virusta vastaan. Immuniteetti uusintatartuntaa vastaan on tuo mainittu noin 1 kk, kuten se on korkeintaan myös kapea-alaisen immuniteetin rokotteilla saaneilla, mutta elimistö muistaa nyt SARS-CoV-2 viruksen ja alkaa taudin sairastaneella heti puolustautua viruksen päästessä taas elimistöön, eikä virus enää yllätä elimistön puolustusta, kuten kohdatessaan SARS-CoV-2 viruksen ensimmäistä kertaa rokottamattoma.

Vältä edelleen pitkää altistusta suojautumalla riskitilanteissa, kiinnittämällä huomiota ilmanvaihtoon ja ilmanpuhdistukseen sekä pitämällä immuniteettiasi kunnossa ravinnolla ja lisäravinteilla, sillä immuniteetin lisäksi myös viruskuorman määrä erityisesti suoraan keuhkoihin päässeenä on tärkeä tekijä covidinfektion riskien lisääjänä. Jokainen uusintatartunta kuitenkin tällaisen viruksen kyseessä ollen on aina riski saada jotain vakavampia haittoja esim. Long Covid, joten tartuntoja kannattaa välttää edelleen.
 
Yhteistyössä