Normaalipainoinen lapsi sai neuvolasta "lihavuustuomion"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kiukkupussi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kiukkupussi

Vieras
Tytön bmi oli 25,4. Eli jos nyt aikuisella ajattelisi, niin keinkuisi siinä
normaalipainoisen ja lievästi ylipainoisen rajoilla.
Tyttö on ollut kookas jo syntyessään ja aina kasvanut TASAISESTI omalla
käyrällään. Meidän perheen kolme muuta lasta ovat tosi hoikkia, joten jos
elämäntapamme olisivat huonot, niin kai kaikkien muidenki kohdalla olisi paino
korkeampi.
Tyttö liikkuu paljon. On pph:lla ja reilun tunnin ovat ulkona. Syö aivan normaalit
ruoka-annokset. Kerran viikossa on jumppa. Muuten kotona ulkoillaan/liikutaan
arki-iltaisin noin noin tunti. Kerran viikossa ollaan 2h uimahallissa. Viikonloppuisin ulkoillaan paljon. Nyt ollaan oltu paljon hiihtämässä ja tyttö hiihtää helposti
4-5km. Herkkuja ei syödä kuin noin kerran viikossa ja silloinkin esim. lettukestit, eli ei mitään hese+karkkipussi meininkiä. Hese noin kerran kuussa, mutta silloinki
tyttö touhaa n30-40min hesen kiipeilypaikassa ja iltapalaa ei tuolloin ota.
Ennemmin on pieniruokainen lapsi. Ja iltapalaa ei yleensä edes syö ja jos ottaa,
niin usein porkkanaa, tomaattia tms.
En siis ymmärrä mitä meillä olis elintavois parannettavaa. Isosisko ja isoveli
ovat aina olleet alipainoisia ja syövät enemmän.
Itse olen pieni ja siro ja mieheni taas ollut aina kookas. Mun mielestä
tyttö on vaan tullut isäänsä.
 
meilläki kaikki kolme tyttöä neuvolan mukaan ylipainoisia, mutta ovat oikeasti rotevia ja lihaksikkaita.
kaikki jaksaneet 4 vuotiaasta vetää 6km hiihtolenkkejä, uimaan oppineet 4 vuotiaana ja 6 vuotias vetelee nykyään jo 500m yhteen soittoon vedessä....
harrastavat uintia...
ja voittavat ikäisensä pojatkin juoksukilpailussa muunmuassa!!!
 
Eli siis minkä ikäisestä oli kyse?Mua ihmetyttää noi,että alle kouluikäiset saa jotain lihavuustuomioita kun eihän lapsilla voida mitään bmi:tä tuijottaa.Vai voidaanko?Vissiin sitten voidaan.Outoa mun mielestä kuitenkin.Monet lapset on pieninä pyöreitä ja isokokoisia,mutta tuo tasoittuu sitten myöhemmin.Jos on merkittävästi isompi niin vikahan voi olla jotain muutakin kuin ne elintavat eikä silloin mun mielestä pitäisi puhua vain elintavoista vaan selvittää mistä kasvu ja koko johtuu.
 
Älä kuule välitä neuvolasta! Meillä on sama tilanne ja mä en aio laittaa yhden lapsen syömisiä kortille, kun ruuat on terveellisiä ja liikkuminen maistuu. Kaikki eivät ole samasta muotista edes samoista vanhemmista! Minkä ikäinen tyttö teillä? Meillä tämä erikokoinen on 3 v. poika.
 
Lapsen ikä, paino ja pituus???
Minkä perusteella olet laskenut tuon bmi:n?
Tiedäthän, että sama kaava kuin aikuisille ei sovellut lapsille?

Mutta sinänsä hienoa, että lapsi liikkuu paljon, mutta voi hän silti olla ylipainoinen.

Meillä on vähän samankaltainen tilanne. Esikoinen ja kuopus on neuvolan käyrien mukaan alipainoisia ja keskimmäinen menee pikkuisen +käyrällä. Samaa ruokaa kuitenkin kaikki syövät.
Määrät on sitten kuitenkin ehkä erilaiset ja toisilla vaan on erilainen ruumiinrakenne. Keskimmäisellä on esim ihan selkeästi leveämmät hartiat kuin isosiskollaan ja on muutenkin rotevampi rakenteinen.

Mutta hyvähän se on, että seurataan ja tartutaan ongelmiin ennen kuin niistä tulee isoja.
 
Ei lapsesi lihava ole millään mittarilla. Hiukan kookas. Jos on kasvu
tasaista niin anna asian vaan olla. Eri asia jos on painoa vuodessa tullut tosi paljon. Eli
jos lapsi aina ollut suhteessa saman kokoinen homma ok.
 
Lasten ja aikuisten BMI:t ovat erit.Netistä löytyy oikea (spämmifiltteri nappasi sen).
http://www.google.fi/search?q=Lasten+painoindeksilaskuri&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a&gbv=1&sei=-iA-T7nrOq_P4QTl7bmGCA
 
Kyllä sen silmä sanoo onko lapsi ylipainoinen, vai ei. Aivan naurettavia nuo bmi:t + muut.

Oma 2 vuotias oli juuri neuvolassa ja neuvolan käyrien mukaan hän on painossa about nolla käyrällä. Nyt laitoin hänen mittansa tuohon lasten bmi laskuriin ja sen mukaan lapsen bmi oli 24,8!?
 
[QUOTE="minä";25686094]Kyllä sen silmä sanoo onko lapsi ylipainoinen, vai ei. Aivan naurettavia nuo bmi:t + muut.

Oma 2 vuotias oli juuri neuvolassa ja neuvolan käyrien mukaan hän on painossa about nolla käyrällä. Nyt laitoin hänen mittansa tuohon lasten bmi laskuriin ja sen mukaan lapsen bmi oli 24,8!?[/QUOTE]

Laitoitko siihen iän oikein?

Painoindeksi eli BMI - Painoindeksilaskuri | Laihdutus ja Terveys
 
[QUOTE="vieras";25686105]http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01073[/QUOTE]

"Aikuista vastaavan painoindeksituloksen tulkinta

Laskuri muuttaa lastenpainoindeksin vastaamaan aikuisten painoindeksiä. Sen normaalipainon alue on 17 – 25. Jos laskurin antama painoindeksi osuu näiden lukujen väliin, lapsi on todennäköisesti normaalipainoinen.

Laskurin painoindeksi välillä 25–30. Ikäisekseen pitkillä ja lihaksikkailla lapsilla painoindeksi saattaa olla yli 25, vaikka rasvaprosentti on normaali. Muilla lapsilla paino on todennäköisesti ylipainon puolella. Perheen on syytä tarkista ruoka- ja liikuntatottumuksia. Painoindeksiä seuraamalla nähdään, muuttuuko painoindeksi normaaliin suuntaan. Tärkeintä on, ettei painoindeksi enää nouse."
 
[QUOTE="minä";25686094]Kyllä sen silmä sanoo onko lapsi ylipainoinen, vai ei. Aivan naurettavia nuo bmi:t + muut.

Oma 2 vuotias oli juuri neuvolassa ja neuvolan käyrien mukaan hän on painossa about nolla käyrällä. Nyt laitoin hänen mittansa tuohon lasten bmi laskuriin ja sen mukaan lapsen bmi oli 24,8!?[/QUOTE]

Siis tuo lapsen bmi oli suhteutettu aikuisten bmi:iin...
 
[QUOTE="Aloittaja";25686025]5,5 ja 117cm ja 24kg ja tyttö[/QUOTE]

Meillä on 6v poika joka painaa 24,5kg ja on n. 130cm pitkä BMI näyttää olevan normaali, lihaksikas eikä näytä ruipelolta vaikka niin voisi luulla.

Ainakun näitä mittoja vertaa meidän lapsiin niin näyttävät isoilta, mutta lasten kohdalla ei voi tuijottaa vaan niitä numeroita täytyisi nähdä livenä että osaisi sanoa onko pullukka vai ei.

7v tytöstä koululääkäri sanoi että on liian laiha 127cm ja 22kg.
 
[QUOTE="Aloittaja";25686025]5,5 ja 117cm ja 24kg ja tyttö[/QUOTE]

Meillä lapset ovat olleet tuossa iässä samassa painossa, mutta n. 10 cm pitempiä. Lapset ovat erilaisia ruumiinrakenteiltaan. En näkisi teilläkään mitään ongelmaa, jos käyrät menevät tasaisesti.

Jätä omaan arvoonsa :)
 

Yhteistyössä