I
"Iiris"
Vieras
Olemme tosi pitkään olleet yhdessä. Minä olen äärettömän avoin ja puhun miehelleni varmaan ihan liikaakin mm päivän tapahtumista töissä jne. Mieheni on hiljaisempi. Nyt meillä on sellainen ongelma, että kun mieheni jotain kertoo töistä, hän puhuu passiivissa (sanottiin, soitettiin, pyydettiin) ja jos mainitsee nimiä, ei koskaan mainitse esim yhtä nais työkaverin nimeä, jonka kanssa kuitenkin on päivittäin tekemisissä. Minua asia aika ajoin vaivaa. Kysyin asiasta eilen ja mieheni suuttui totaalisesti ja väitti, että syytän häntä epärehelliseksi ja petturiksi, kun kysyin, miksi tuon naisen nimeä ei koskaan mainitse. Lopputuloksena oli, että mies ilmoitti, ettei jatkossa puhu mitään työasioista, eikä työpäivistä.
Minä pahoitin mieleni tietenkin. Ja pahoitin sen vuoksi, että minä haluaisin avoimuutta ja minut leimataan epärehellisyydestä syyttelijäksi. Ymmärtääkö täällä kukaan tunnettani?
Minä pahoitin mieleni tietenkin. Ja pahoitin sen vuoksi, että minä haluaisin avoimuutta ja minut leimataan epärehellisyydestä syyttelijäksi. Ymmärtääkö täällä kukaan tunnettani?