Normaali uhmaikäinen vai asperger tms?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miten on...
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

miten on...

Vieras
En tiedä löytyykö täältä as-lasten vanhempia, mutta ainakin normaalien 2-3-vuotiaiden äitejä, joten kertokaapa mielipiteenne onko tuo 2v9kk vanha poikani mielestänne normaali, hitaasti lämpiävä kotihoidettu uhmaikäinen vai onko kyse jostain asperger-tyyppisestä käyttäytymisestä. Eli pojallani mm.

- on erityisiä, erikoisia kiinnostuksen kohteita, jotka hieman vaihtelevat kausittain. On ollut tähän mennessä poikkeuksellisen kiinnostunut mm. tuulikelloista, numeroista&kirjaimista, sienistä ja lipputangoista ja eri maiden lipuista
- motorinen kehitys on vähän hitaanlaista, ei osaa vielä hypätä tasajalkaa, polkea pyörällä, pukea tai riisua itse ja on muutenkin hieman kömpelö
- puhuu vähän hassusti, ei käytä(vielä?) murretta vaan puhuu kirjakieltä, esittää asiat usein kysymyksillä (kylmääkö minua? = minua kylmää, pissattaako minua? = pissahätä jne)
- ei ole oikein kiinnostunut muista lapsista, ei uskalla/halua ottaa itse ollenkaan kontaktia eikä esim. muskarissa pitää ketään piirileikissä kädestä.
- ei muutenkaan osallistu yhteisiin leikkeihin tai toimintaan, askarteluun ym, erityisesti ryhmässä tuo "erilaisuus" korostuu, kun poika vaan seuraa muita sivusta...
- ei leiki pahemmin (vielä?) leluilla ainakaan ilman äitiä, vaan keksii muuta tekemistä, tutkii sähköjohtoja ja -laitteita, kaivelee kaappeja, vaihtaa CD-levyä soittimeen jne (ja usein kielloista huolimatta).
- joitain kiellettyjä asioita ei vaan tunnu millään tajuavan. Haastavinta on, kun poika ei tunnu muistavan että ketään ei saa satuttaa... Erityisesti 10kk vanha pikkuveli on "pahoinpitelyn" kohde päivittäin. Osa on varmasti normaalia huomionhakua, mutta välillä tuntuu että poika ei vaan voi hillitä itseään ja hampaat irvessä menee hakkaamaan pikkuveljeä selkään tai päähän, välillä "pitää hyvänä", mutta aivan liian kovin ottein...
- poika ei halua tehdä mitään "kenekään mieliksi", tuntuu, että varmin tapa saada poika lopettamaan jonkin asian tekeminen on pyytää häntä tekemään ko. asiaa... Kättä väännetään eri asioista ja paljon, mutta tämä nyt ainakin kuuluu norm. uhmaikään...
- muisti ja hahmottamiskyky pojalla on vähintäänkin hyvä, useimmiten hämmästyttää meitä vanhempiaan muistillaan, joka on myös varsin pitkäkestoinen(muistaa monia pieniä yksityiskohtia yli vuoden takaa)
-puheen kehitys on ollut normaalia, kaikki äänteet ovat tulleet alusta asti, 2-3 sanan lauseita 2-vuotiaana jne...
- on ollut huono syömään n. 1,5-vuotiaasta lähtien, kasvun hidastumisen takia on käyty ravitsemusterapeutilla. Vaikea keskittyä syömiseen, ei pysy millään ruokapöydässä.
- nukkuu hyvin
- ei ole mitenkään poikkeavan tarkka rutiineistaan, välillä tosin ei suostunut astumaan ovesta ulos ellei kädessä ollut joku pieni esine (mitä milloinkin, legopalikka, kitaran plektra, väriliitu, jääkaappimagneetti tms), mutta se on kuitenkin nyt rukkaskauden alettua jäänyt pois.
- kotona ja lähimmilleen suloinen poika, joka viihtyy paljon sylissä. Hauska, keksii paljon omia mielikuvituksellisia sanoja ja sanaleikkejä ym.

En pyydä mitään diagnoosia tekemään, mutta vertaamaan vain omaan erityislapseen tai normaaliin lapsen, mikä on tyypillistä mikä ei. Meillä ei ole samanikäisiä lapsia lähipiirissä, mutta käytös on kuitenkin mielestäni vähän erikoista verrattuna muskarissa ja kerhoissa tapaamiimme samanikäisiin lapsiin. Mutta voihan olla ettei niihin vain ole sattunut muita arempia ja hitaasti lämpiäviä...?

Ja kysyn tätä siksi, että mietin ottaisinko asian puheeksi 3-vuotisneuvolassa... Nolottaa ruveta ihmettelemään pojan käytöstä jos se onkin aivan tyypillistä tuon ikäisille! :)
 
Ota puheeksi. Kuulostaa kovasti siskonlapselta, joka on suht tyypillinen lievä assi-tapaus. Mutta hän pärjää aivan mainiosti nykyään, hiema "omituinen" joidenin mielestä, mutta niinhän me kaikki.
 
Ota puheeksi. Kuulostaa kovasti siskonlapselta, joka on suht tyypillinen lievä assi-tapaus. Mutta hän pärjää aivan mainiosti nykyään, hiema "omituinen" joidenin mielestä, mutta niinhän me kaikki.

Ok, kiitos! :) Minkä ikäinen siskonlapsesi on nyt? Muistatko missä iässä nuo as-piirteet alkoivat erottua, oliko jo näin pienenä vai voisiko tuo oman pojan käytös mennä vielä iän piikkiin?

Ja tosiaan, vähän "omituisia" taidamme kaikki olla... :) Itse asiassa kun vähän netistä aspergeristä lueskelin, niin huomasimme mieheni kanssa että hänelläkin on paljon noita tyypillisiä as-piirteitä, vaikka emme asiaa olleet aikaisemmin ajatelleet... Ja ihanhan tuo on elämässään pärjännyt, tosin koulussa kärsinyt keskittymis- ja oppimisvaikeuksista ja koulukiusaamisesta. Näiden takiahan sitä tietysti toivoisikin että oman lapsen mahdollinen asperger huomattaisiin hyvissä ajoin...
 
[QUOTE="ap";25444649]Ok, kiitos! :) Minkä ikäinen siskonlapsesi on nyt? Muistatko missä iässä nuo as-piirteet alkoivat erottua, oliko jo näin pienenä vai voisiko tuo oman pojan käytös mennä vielä iän piikkiin?

Ja tosiaan, vähän "omituisia" taidamme kaikki olla... :) Itse asiassa kun vähän netistä aspergeristä lueskelin, niin huomasimme mieheni kanssa että hänelläkin on paljon noita tyypillisiä as-piirteitä, vaikka emme asiaa olleet aikaisemmin ajatelleet... Ja ihanhan tuo on elämässään pärjännyt, tosin koulussa kärsinyt keskittymis- ja oppimisvaikeuksista ja koulukiusaamisesta. Näiden takiahan sitä tietysti toivoisikin että oman lapsen mahdollinen asperger huomattaisiin hyvissä ajoin...[/QUOTE]

10-vuoden kintteellähän tuo on. Ja heti huomasi piirteitä: törötti vauvanakin jotenkin jäykkiksenä. Ja kun alkoi puhua ja liikkua, fiksaantui tiettyihin asioihin. Meillä on suvussa suht paljon as- ja adhd-piirteitä, eli myös tarkkailemme eri tavalla.

Lievät assi-piirteet aivät ole ongelma, kun vain ymmärtää, miksi lapsi toimii, kuten toimii. Silloin pystyy opastamaan ja neuvomaan, kuinka pärjätä elämässä ja ihmisten kanssa.

Mutta lapsellasi voi olla tai olla olematta as-piirteitä keskimääräistä enemmän. Ota puheeksi neuvolassa, jos siltä tuntuu ja hae tietoa aiheesta. Ehkä et tule lapsesi kanssa sitä tarvitsemaan, mutta joskus siitä voi olla hyötyä.
 
Ai niin... itse olen adhd-ihminen, as-piirteitä siis itsellänikin. Ja lapsillani. Ja sisaruksillani. Ja heidän lapsillaan. Ja serkuillani. Ja vanhemmillani. Ja isovanhemmillani...

Eli "no big deal!"
 
Ikätasoon kantaa ottamatta, kuulostaa monet piirteet myös minun 6v pojaltani. Hän kiinnostunut avaimista ja lukoista epätavallisen paljon. Ei kiinnosta tavalliset lasten leikit ja pelit juuri yhtään. Muisti uskomaton. Muistaa hetkessä numeroyhdistelmiä, kirjaimia, sanoja... Esim. lukko- ja avainaiheesta puheenollen, muistaa lukuisia lukkomerkkejä ulkoa ja osaa ulkomuistista kuvailla niiden ulkonäön. Syöminen hidasta ja valikoivaa. Jotkut ruoka-aineet tuntuvat suussa omituisilta. Pitää olla mieluiten ainekset selvästi erillään. Epämääräiset mössöruuat epäilyttää. Ääniyliherkkyyttä. Jää ihmettelemään mitä huomaamattomimpia ääniä ja ne valloittavat ajatukset täysin jossain tilanteessa. Samaten jos vaikka tilassa on jotain yksityiskohtia, putkia, pistokkeita yms. niin kyselee loputtomiin niistä kysymyksiä. Uhmakohtaukset tosi rajuja. Haluaa että asiat tehdään juuri hänen tavallaan. Jos esim. olen menossa eri reittiä jonnekin ulkona kuin ennen niin pojan pasmat menee sekaisin. Hänellä on oltava sama muuttumaton reitti aina. Ja samaten vain tietynlaiset pussilakanat kelpaavat ja jos ne sattuvat olemaan pyykissä niin auta armias mikä raivari seuraa.

Mutta kuitenkin pojassa on ihan erityistä hellyyttävää omalaatuista herkkyyttä. Minusta se on ennemminkin siunaus että poika tykkää kauniista jutuista. Isoveljensä kiinnostui tuossa iässä tietokonepeleistä ja pelaamisen rajoittamisessa saa olla tiukkana. 6-vuotiasta taas ei kiinnosta minkäänlaiset sähkövekottimet millään tavalla. Hänen toimintaterapeuttisten tarpeiden takia hommasimme esim. Wiin, mutta poika ei ole halunnut koskeakaan laitteeseen. Häntä se kammottaa. Kammottaa kaikki patterilliset äänilelutkin. Sellaisia leluja ei siten löydy meiltä yhtään. Poika taas hurmaantuu pehmeistä asioista. Joskus halusi nukkua lankakerä vieressään. Jos vaikka ompelen jotakin niin poika on siitä haltioissaan.

Minä myös epäilen että voisi ehkä olla asperger. On aika samanlainen kuin isänsäkin. Jää haaveilemaan yhtäkkiä kesken jonkun rutiinin ja saa herätellä. Olen niin helpottunut kun asioita alettiin tutkimaan ennen eskariaikaa useamman asiantuntijan voimin!

Mutta kuka meistä on ihan normaalikaan? Huomaan itsessäni joitakin as-piirteitä myös. Ehkä juuri se kun en ole koskaan ollut luontaisesti sosiaalinen ja tykännyt mieluummin taiteilla itsekseni. Kyllä vanhemmat ja opettajat ovat aina ihmetelleet kun olen niin yksin, mutta se on ahdistanut enemmän kun ollaan väkisin työntämässä ihmisten ilmoille ja sellaisiin aktiviteetteihin mitkä ei kiinnosta yhtään. En ole tykännyt sosiaalisista peleistä koskaan ja samanlaisia ovat lapsenikin. Olen lasten mieliksi tietysti halunnut innostaa pelaamaan ja samalla itsekin opetella tykkäämään asioista joista en niin ole lapsena tykännyt, mutta huomaan ettei lapsia kiinnosta. Miksi siten pakottaa?
 
Viimeksi muokattu:
Minulla kuukautta nuorempi poika, ja minusta sinun poikasi kuulostaa ihan normaalilta uhmaikäiseltä. Nuo kertomasi jutut menevät minusta kaikki ihan normaalien, persoonallisten piirteiden piikkiin, en nähnyt tuossa listassa mitään ihmeellistä.
 
Käytöksen normaliuteen en osaa ottaa sen suuremmin kantaa. Ja vaikeahan sitä on arvioida, jos ei samanikäsistä ole kokemusta!

Siksipä neuvoni on, että yritä päästä tästä ajatuksesta pois:
Nolottaa ruveta ihmettelemään pojan käytöstä jos se onkin aivan tyypillistä tuon ikäisille! :)

Neuvola on sitä varten, että siellä ihmetellään ja keskustellaan jos joku mietityttää. Ja neuvolantäti on varmasti kuullut niin outoja ihmettelyjä, että et osaa edes kuvitella :)

Tuo sinun ihmetyksenaiheesi lienee normaaleimmasta päästä! Jos jotain 'erityistä' lapsessa on, on hyvä saada tukea mahdollisimman pian, kun monet ongelmat ovat ennaltaehkäistävissä. Jos taas käytös onkin ihan tavallista, on hyvä sinun tietää se mahd. pian, niin et turhaan stressaa ja huoli.
 
[QUOTE="vieras";25444703]Minulla kuukautta nuorempi poika, ja minusta sinun poikasi kuulostaa ihan normaalilta uhmaikäiseltä. Nuo kertomasi jutut menevät minusta kaikki ihan normaalien, persoonallisten piirteiden piikkiin, en nähnyt tuossa listassa mitään ihmeellistä.[/QUOTE]

Kuten yritin sanoa, minä taas näen kovinkin helpolla juurikin listattuina mm. as-piirteitä, johtuen omasta taustastani. En siis halua peloitella tai hermostuttaa.
 
Käytöksen normaliuteen en osaa ottaa sen suuremmin kantaa. Ja vaikeahan sitä on arvioida, jos ei samanikäsistä ole kokemusta!

Siksipä neuvoni on, että yritä päästä tästä ajatuksesta pois:


Neuvola on sitä varten, että siellä ihmetellään ja keskustellaan jos joku mietityttää. Ja neuvolantäti on varmasti kuullut niin outoja ihmettelyjä, että et osaa edes kuvitella :)

Tuo sinun ihmetyksenaiheesi lienee normaaleimmasta päästä! Jos jotain 'erityistä' lapsessa on, on hyvä saada tukea mahdollisimman pian, kun monet ongelmat ovat ennaltaehkäistävissä. Jos taas käytös onkin ihan tavallista, on hyvä sinun tietää se mahd. pian, niin et turhaan stressaa ja huoli.

Ok, tämä on ehkä ihan paikallaan oleva vinkki! :) Ehkä uskaltaudun ottamaan asian puheeksi 3-vuotisneuvolassa, ja jos terveydenhoitajan mielestä ei ole syytä huoleen niin sitten jätän asian sikseen... Poika on ensi syksynä aloittamassa päivähoidon perhepäivähoitajalla, joten jos käytös olisi edelleen jotenkin erikoista, niin eiköhän siihen pph osaa puuttua, kun on enemmän kokemusta eri ikäisistä lapsista. Ja siitähän sen näkee miten esim. sosiaalisuus alkaa kehittyä kun poika päivittäin näkee muita lapsia.
 
Meillä on samantyylinen poika 6v. Olen noita diagnooseja lukenut, mutta niin kauan kun pärjätään en ala huolestumaan vaan nautin pojastani. Ihana tapaus on :) Meillä tosin tarvii saada se pieni esine näin talvellakin mukaan ja niitä sitten haetaan kun putoo rukkasesta :D
 
Kuten yritin sanoa, minä taas näen kovinkin helpolla juurikin listattuina mm. as-piirteitä, johtuen omasta taustastani. En siis halua peloitella tai hermostuttaa.

Minusta sinulla on ollut päinvastoin rauhoittavaa sanottavaa, et ole pelotellut tai hermostuttanut! :) On hyvä tietää, että asperger ei ole mikään hirvittävä juttu, ja että nuo as-piirteet taitavat olla aika yleisiäkin...
 
Hyvin normaalia noin 3-vuotiaan käytöstä minun mielestäni. Toki kannattaa neuvolassa ottaa asia puheeksi, mutta uskoisin ettei ainakaan tällä hetkellä ole syytä huoleen. Mikäli tilanne on sama lähempänä 4 ikävuotta, saatte varmasti lähetteen eteenpäin.
 
Ikätasoon kantaa ottamatta, kuulostaa monet piirteet myös minun 6v pojaltani. Hän kiinnostunut avaimista ja lukoista epätavallisen paljon. Ei kiinnosta tavalliset lasten leikit ja pelit juuri yhtään. Muisti uskomaton. Muistaa hetkessä numeroyhdistelmiä, kirjaimia, sanoja... Esim. lukko- ja avainaiheesta puheenollen, muistaa lukuisia lukkomerkkejä ulkoa ja osaa ulkomuistista kuvailla niiden ulkonäön. Syöminen hidasta ja valikoivaa. Jotkut ruoka-aineet tuntuvat suussa omituisilta. Pitää olla mieluiten ainekset selvästi erillään. Epämääräiset mössöruuat epäilyttää. Ääniyliherkkyyttä. Jää ihmettelemään mitä huomaamattomimpia ääniä ja ne valloittavat ajatukset täysin jossain tilanteessa. Samaten jos vaikka tilassa on jotain yksityiskohtia, putkia, pistokkeita yms. niin kyselee loputtomiin niistä kysymyksiä. Uhmakohtaukset tosi rajuja. Haluaa että asiat tehdään juuri hänen tavallaan. Jos esim. olen menossa eri reittiä jonnekin ulkona kuin ennen niin pojan pasmat menee sekaisin. Hänellä on oltava sama muuttumaton reitti aina. Ja samaten vain tietynlaiset pussilakanat kelpaavat ja jos ne sattuvat olemaan pyykissä niin auta armias mikä raivari seuraa.

Minä myös epäilen että voisi ehkä olla asperger. On aika samanlainen kuin isänsäkin. Jää haaveilemaan yhtäkkiä kesken jonkun rutiinin ja saa herätellä. Olen niin helpottunut kun asioita alettiin tutkimaan ennen eskariaikaa useamman asiantuntijan voimin!

Mutta kuka meistä on ihan normaalikaan? Huomaan itsessäni joitakin as-piirteitä myös. Ehkä juuri se kun en ole koskaan ollut luontaisesti sosiaalinen ja tykännyt mieluummin taiteilla itsekseni. Kyllä vanhemmat ja opettajat ovat aina ihmetelleet kun olen niin yksin ja se on ahdistanut enemmän kun ollaan väkisin työntämässä ihmisten ilmoille.

Hei, kuulostaa kyllä tutulta! :) Syöminen ja nuo äänetkin, enpä ole niitä aiemmin ajatellutkaan. Poika kuulee kaikki pienimmätkin äänet ja täysin uppoutuu niihin, olen kyllä vaan ajatellut että kun hänellä on nuoremmat korvat... ;) Ja nyt nuo liput ja lipputangot ovat meidän viimeisin villitys(itsenäisyyspäivästä asti), ulkona poika vaan etsii katseellaan lipputankoja eikä ole mistään mäenlaskusta kiinnostunut, ja sisällä tutkisi vaikka tuntikausia kirjaa jossa on eri maiden lippuja... Muistaa jo suurimman osan ulkoa(lippukirjan sai käsiinsä tuossa n. viikko sitten) Ja kysyy joka päivä että joko tänään on liputuspäivä.

Mutta tosiaan, mistä sen tietää missä menee normaalin ja "epänormaalin" raja... Kaikilla meistä on kuitenkin omat outotemme!
 
Meidän pojalla oli samantyylisiä piirteitä hyvin paljon (tosin hän ei ole ollut kömpelö) ja on edelleenkin jotain "erityispiirteitä". Häntä tutkittiin ja arvioitiin monta vuotta. Testeissä ei löytynyt mitään erityisen poikkeaa kuitenkaan. Nyt hän on 8 v. Koulu on mennyt ihan hyvin ja kiinnostaa kovasti. Hänellä on sopivasti kavereita ja on aika sosiaalinen. Kaikki tuntuu olevan kohdillaan vaikka luonne haastava onkin, niin hyvässä kun pahassa.
 
Voi ap, meillä on samanlainen 4,5-vuotias poika ja neurologille ollaan menossa! As-epäily on ja hankalinta on se, että lapsi on välillä tosi ihana ja esimerkillinen pikkumies (="normaali")...mutta usein käyttäytyy kuin olisi aineissa tai jotenkin vajaa. :( Rumasti sanottu, mutta en tiedä millä muullakaan sitä kuvaisi. Poika on fiksu tietyissä jutuissa, matemaattiset jutut sujuvat niin hyvin että tekee eskareiden tehtäviä...mutta sosiaalisissa suhteissa on ongelmia ja jossei hänelle selitä käytössääntöjä tms. etukäteen, ongelmia tulee varmasti.

Meidänkin pojalla on erityinen kiinnostuksen kohde ja vaikka hän leikkiikin mielikuvitusleikkejä, niissä olevat teemat toistuvat kerta toisensa jälkeen ja leikkiminen on kaukana spontaanista. Leikkiessään muiden kanssa hän pyrkii määräilemään ja ohjaamaan leikkiä, ei osaa reagoida spontaaniin tapahtumaan vaan jotenkin muuttuu rauhattomaksi ja leikki muuttuukin sitten riehumiseksi jne. :/ Muita satuttaa myös ja joskus epäilen, että tajuaako hän edes muiden olevan ihmisiä...on jotenkin tosi symppis esim. eläimiä ja vauvoja kohtaan, mutta samanikäiset lapset saavat nyrkistä, hampaista jne. eikä hoitajakaan osaa kertoa tälle syytä. "Se vaan meni ohi ja löi sitä, ei niillä mitään riitaa ollut". Tämä on vaikein juttu kasvatuksessa: tuntuu etten pääse poikani pään sisälle ollenkaan. Ja se taas vieroittaa meitä toisistamme, kun äiti huutaa ja poika tekee kiellettyjä juttuja.

Kotona sujuu suht kivasti, mitä nyt joka päivä kohtaan pettymyksen tunteita kun lapsi on hajoittanut jonkun tavaran eikä ole moksiskaan. Viimeksi tuhosi erään osan asunnosta ja piilotteli sitä, raivostutti. Muistutin että jos jotain menee rikki, pitää heti tulla kertomaan siitä. Poika oli muka tajuavinaan- sitten löysin taas rikotun esineen piilosta...lapseen ei voi luottaa tippaakaan, ulkonakin juoksisi auton alle jossen pitäisi kädestä. Koko ajan liikkeessä ja tohisee, määräilee ja pyrkii vaikuttamaan asioihin, joihin ei ole koskaan saanut sanoa mitään. Joka helvetin päivä kaikesta pitää vääntää, aina ne samat jutut. Tivaa että miksi hänen pitää mennä levolle (= ei saa erivapauksia päiväkodissa) kun ei häntä väsytä, miksi pitää sitä ja tätä jne. Muuten ok, kiva että kyselee, mutta kun minä olen vastannut noihin samoihin kysymyksiin joka helvetin päivä! Poika puhuu falsetissa ja kuulostaa usein rikkinäiseltä levyltä, kun toistaa, vinkuu ja ääni menee kimeäksi.
 
21 vielä, olen siis tuon 4,5-vuotiaan äiti.

Meidän poika ei tykkää kauheasti hellyydenosoituksista PAITSI jos hän on itse sellaisella tuulella- silloin pitää ottaa vastaan halit ja märät pusut, muuten seuraa jäätävä loukkaantuminen! :D Vauvana viihtyi vain tiukassa kapalossa, sylistä ähisi pois. Lähti aikaisin liikkeelle eikä ole sen jälkeen viihtynyt paikallaan; telkkaria katsellessa tai kirjaa lukiessa vaihtaa ihan koko ajan asentoa. Usein istuu niin että on toisen polven päällä istuen (sellainen polvistuminen, mitä näkee ritareilla :D) ja keinuttelee pikkaisen itseään.

Ruoka-aineet pitää olla erillään ja ruoat esillä samalla tavalla kuin ennenkin, muuten seuraa ahdistuneisuutta. Eilen tein kanakeittoa, jonka koristelin huvikseni tomaattilohkoilla. "Miksi tässä on tämmöistä tomaattia? Ei tässä ennenkään ollut..?", oli hämmentynyt reaktio. Selitin kaikella ystävällisyydellä että se on koristeena ja onpas namia jne., niin poika söi kyllä. Mutta raskaalta tuntuu aina ja loputtomasti selittää, perustella, vedota, uhkailla...isänsä oli samanlainen lapsena ja sehän onkin anopin ylpeydenaihe, kun lapsi oli liian älykäs ottaakseen vastaan auktoriteetin sanomisia...huhheijaa.
 

Similar threads

Yhteistyössä