Nopea painonnousu

  • Viestiketjun aloittaja raskausmyrkytys?
  • Ensimmäinen viesti
raskausmyrkytys?
Joka oppaassa lukee, että äkillinen painonnousu voi olla merkki raskausmyrkytyksestä. Vasta viikko 30 menossa, ja eilen hyppäsi paino 800g! Molemmat punnitukset tehty alusvaatteisillaan aamulla ennen aamupalaa, eli siitä ei pitäisi virhemarginaalia tulla. En eilen syönyt mitenkään poikkeavasti. Illalla oli sormukset aika tiukassa, mutta aamulla ei enää niin pahasti.

Pitäisikö huolestua, vai voiko rauhassa odotella muita oireita? Neuvola vasta kahden viikon päästä. Ei ainakaan toistaiseksi päänsärkyä.
 
ap.
Nyt muutama päivä kulunut, ja paino tuli jäädäkseen. Ei siis kyse syömisistä tai suolen toiminnasta.

Viime yönä sain aivan kamalan pohjekrampin, huusin kivusta aika kovaa (koskaan ennen en ole saanut edes lievempää versiota), ja sen hellitettyä huomasin, että sormuksia ei millään meinannut saada irti. Lopulta sain ne, enkä uskaltanut laittaa takaisin. Nyt aamulla oli hieman helpottanut, sain toisen sormuksen takaisin.

Mutta siis aika nopeasti alkanut turvotus tuntuu olevan. Päätä särkee vain vähän välillä, eli en nyt viikonloppuna taida lähteä hötkyilemaään, ellei tilanne pahene. Harkitsen varmaan maanantaina neuvolaan soittamista. Onko kukaan saanut ohjeita, missä vaiheessa pitää ottaa lääkäriin yhteyttä?

Yritän nyt litkiä pari litraa vetttä tänään, josko auttaisi.
 
*
Kokeile nyt ensin sitä veden juontia. Voihan olla että olet turvoksissa suolasta/piilosuolasta johtuen. Itsellanikin tuli turvotukset aivan yllättäen ja todella pienestä määrästä suolaa. Lihaskrampit johtuvat turvotuksista ja paljosta nesteen juonnista ja lisääntyneestä pissaamisen tarpeesta. Elimistöstä poistuu pissan mukana magnesiumia, joka ehkäisee lihaskramppeja. Suolan lisäksi limpparit ja vissyvesi turvottaa ja lisää nestettä elimistöön aika tehokkaasti.

Raskausmyrkytyksen oireitahan on päänsäryn lisäksi verenpaineen nousu, valkuainen pissassa ja yleensä yleistilan huononeminen ja pahoinvointi. Ensisijaisena hoitonahan on lepo. Jos tila huolestuttaa, uskoisin että voit käydä omassa terveyskeskuksessa vaikkapa terveydenhoitajalla mittauttamassa paineet ja tutkituttamassa pissan ja sen perusteella sitten käydä lääkärissä jos on tarvetta.

Turvotuksen hoitoon muita kotikonsteja on liikunta ja nestettä poistavat ruuat, kuten ananas ja mansikat. Jos nilkat on kuin pökkelöt, kannattaa makuulla ollessa nostaa jalat koholle : )
 
badwal
Käy mittaamassa jossain verenpaineesi,vaikka terveyskeskuksessa jos ei muualla ja jos se noussut selvästi, niin silloin kyse mahdollisesta myrkytyksestä.
Itselläni rvko 32 ja paino samalla lailla noussut, mutta neuvolassa verenpaine ok ja ei mitään hätää, muuta kuin katsoa ettei suolasia söis paljoakaan.
 
ap.
Kiitoksia vinkeistä. Latkin nyt viikonlopun hulluna vettä, ja jos ei helpota, soitan maanantaina neuvolaan. Eilen söin kyllä tapojeni vastaisesti sipsipussin pohjat, lieneekö öinen kramppi tullut siitä. Tarvii katsoa että tuossa vitamiinilisässä mitä syön on magnesiumia. Päänsärkyä ei nyt ole, joten laitan toistaiseksi normaalin turvotuksen piikkiin. Jalat ei tosin mun mielestä turpoa, ainakaan kengät ei purista. Pohje tosin edelleen sangen kipeä krampin jäljiltä, täytyy varmaan kohta lähteä ulos vetreyttämään sitä.
 
Nina
Voiko alkuraskaudessa tulla raskausmyrkytys ? vk 13 menossa, 2 kg tuli painoa viikon sisällä, päätä särkee lähes kokoajan. Viikko sitten pissa puhdas, eikä verenpainekaan ollut korkea, vähän kyllä noussut edellisestä käynnistä.
 
aino
Minulla tuli välillä painoa 1,5 kg viikossa ja kaikenkaikkiaan raskausaikana 16 kg. Viimeiset 8 kg viimeisen 6 viikon aikana.

Kuitenkin jälkitarkastuksessa paino oli jo kilon alle lähtöpainon eli suurinosa oli pelkkää turvotusta. Sormukset kannattaa suosiolla ottaa pois ettei sitten jouduta katkomaan niitä:)

Semmosta se vaan on, toisilla turvottaa enemmän ja toisilla ei ollenkaan. Yritä juoda paljon n. 3 litraa päivässä ja vältä suolaa ja sitä piilosuolaa mistä joku jo puhuikin.
Syö esim. ananasta, marjoja, kuitupitoisia ruokia, persiljaa...

Kyllä se siitä helpottuu, viimeistään joitakin viikkoja synnytyksen jälkeen:)

Raskausmyrkytyksen selviä merkkejä on; päänsärky ( ei vain jossain kohtaa päätä vaan koko päässä, ikäänkuin vanne puristaisi päätä), ylävatsakivut, verenpaineen nousu, turvotus, valkuaista pissassa.

Minulla turvotus alkoi jo rv 28 eikä missään vaiheessa paineet nousseet joten ei ole välttämättä merkki raskausmyrkytyksestä.
 
Minde
Jos itseä yhtään epäilyttää niin kannattaa ottaa yhteys neuvolaan tai äippäpolille. Raskausmyrkytys on vaarallinen sekä äidille että lapselle. Eikä oireina välttämättä ole päänsärky, ylävatsakivut. Mulla oli oireina verenpaineen nousu, turvotus ja loppupäivinä valkuainen virtsassa. Raskauden aikana mulla nousi paino 19kg joista 6kg viimeisten 5viikon aikana. Yhdessä viikossa oli tullut 3kg!!!! Myrkytyksen takia synnytys käynnistettiin rv 38+4 ja poika syntyi 38+5 kiireellisellä sektiolla erittäin huono kuntoisena myrkytyksen takia. En halua pelotella mutta huonostikin voi käydä, meille onneksi kävi loppujen lopuksi hyvin :)
 
Kirsikka 35+1
Minulla todettiin valkuaista virtsassa, turvotusta ja painonnnousuakin on. Mutta verenpaine oli vielä ok. Menen ensi tiistaina verenpaineen seurantamittaukseen.

Minde, minkälaiset verenpainelukemat sinulla oli? Ja nousiko lukemat nopeasti vai pikkuhiljaa?
 
Minde
Verenpaine oli eka neuvolakäynnillä 122/64 eli tosi hyvä. Rv 33+5 118/72 eli yläpaine ok mut alapaine nousussa, joka onkin se joka yleensä sit nousee ja on pahempi. Rv 35+6 124/80, rv 37+0 136/84 ja rv 38+0 150/88 eli aika nopeaa se nousi. Toisena käynnistysaamuna alapaine oli jo 104 eli tilanne paheni tosi pahaksi :(
Mä en itse ymmärtänyt että mitä kaikkea myrkytys voi lapselle tehdä kun vasta sitten kun lapseni näin, ja meillä oli tosi lähellä ettei tuota pientä miestä tuolla olisi, joten haluan vaan sanoa teille kaikille jotka vähänkin epäröitte että menkää neuvolaan älkääkä miettikö kotona!
 
mä vaan
Moi,

Nyt mäkin alan huolestua...Mulla lähtöopaineet 105/70 ja siitä ne on tasaisesti noussu ja nyt rv 35 paineet oli 125/85. Valkuaista ei ollut virtsassa, niin terkkari ei ollut mitenkään huolissaan. painokin nousee hyvää vauhtia, viikossa oli tullut 1,3kg! Äh alkoi ahdistaa. No maanantaina olen menossa seurantakäynnille neuvolaan juuri tuon verenpaineen nousun takia. Luulen kyllä, että mulla siihen voi vaikuttaa oma hermostumisenikin asiasta. Luulisi, että kun on tosi kyseessä, niin oma olo alkaa olla tosi huono? Etkö Minde tuntenut omassa myrkytyksessäsi mitään muita oireita huonoa oloa, päänsärkyä tms? Olen kuullut, että äidin vointi on paljon huonompi usein ennen vauvan voinnin laskua?
 
Minde
Mulla ei särkenyt pää, ei ollut huonoa oloa, ei väsymystä, ei kerta kaikkiaan yhtään mitään. Ainoastaan turvotus hieman hankaloitti oloa. 3 päivää ennen sektiota alkoi ylävatsaa hieman sattumaan minkä takia meninkin sairaalaan yöksi ja vasta 2päivää ennen kun poika syntyi oli valkuaista ekaa kertaa pissassa ja sekin ""vain"" yhdellä plussalla. En halua mitenkään pelotella ketään mutta haluan vain neuvoa olemaan tarkka sen suhteen. Itsellä oli onneksi maailman ihanin terkka joka pelästyi heti paineiden nousun takia ja pisti mut polille seurantaan.
 
Tanjuska
Minulla raskausmyrkytysoireet tulleet jo joulukuun alussa, olleet jo kuukauden, mutta tässä sitä ollaan vaan yliajalla 40+3!!! Vauva on lopettanut kasvun, mutta ei näytä olevan mitään kiirettä näillä käynnistää synytystä. On kuulemma kuitenkin lievät oireeet. Itseäni tämä ihmetyttää suuresti, sillä eikö tuo vauvan kasvun pysähtyninen ole selkeä tieto siitä, että hänen olisi jo parempi olla tällä puolen kasvamassa rintaruokinnalla???

Oireina siis Verenpaineet koholla, valkuaista virtsassa yhdellä plussalla koko ajan ja mielettömänt turvotukset ajoittain. Turvotuksilla alkoi, joiden vuoksi menin neuvolaan ja siellä huomattiin paineen nousu. Soitto äitiyspolille ja sinne jouduin tarkkailuun yöksi. Virtsa oli silloin plussalla, mutta eivät aloittaneet vrk-virtsan seurantaa, kotiuttivat.
Lääkäri kertoi jo tuolloin hyvin ""kauniisti""9.12, että ainut hoito raskausmyrkytykseeni on vauvan ulos saanti. Sitten vasta oireet helpottavat.
No, tuon jälkeen paineet oleet koko ajan koholla, se valkuainen yhdellä plussalla (sain neuvolasta sticksejä kotiin) ja turvotukset läsnä. Jalat välistä niin turvoksissa, ettei pysty kunnolla kävellä!

Viikko takaperin paineet pompsahtivat tosi ylös (RR-mittari kotona), oli paha olo 2 päivää ja päätä alki särkemään. Mulla alkupaineet 128/70, silloin 140/90 alimmat jotka sain.. Polille soitto ja pyysivät sinne sisään. Siellä 3 päivää---> kotiin rv 39+5, koska arvot eivät olleet niin koholla vaan tasaantuivat sairaalassa aika hyvin levolla.. yhä kuitenkin kaikki oireet tallella. Supistukset alkoivat sairaalassa toisena yönä ja minulla aukesi paikat yhden yön seurauksena. Tämä ei auttanut, vaan passittivat kotiin hakemaan ""lisää potkua""..ja tässä sitä vielä ollaan. Tiistaina lääkäri ultrasi vielä ennen kotiinpääsyä ja vauva ei ollut kasvanut edellisestä 1,5 vko:n takaisesta juurikaan. Tämä ultrannut lääkäri (eri lääkäri kotiutti) sanoi, että pitkittyneistä vaikkakin suht lievistä rm-oireista johtuen vauva ei enää kasva ja saa massaa, vaikka istukka näyttääkin normaalisti toimivan. Kuitenkaan ei toimi, sillä muuten vauva kasvaisi. Kuulemma keskivartalo ei varsinkaan enää kerää massaa. Nyt pelottaa, että onko vauva kunnossa, kun antavat raskauden mennä vaan yli, eivätkä edes käynnistä! Tiistaina 10. päivä onneksi kontrolli polile ja sieltä en lähde mieheni kanssa ilman vauvaa!!! Saavat käynnistää, tämä pieni ei itsekseen ole nimittäin nähtävästi tulossa pois. Painoarvio on siis 2900g!!! Lääkäri sanoi, että max painaa 3kg, tuli nyt tai kahden viikon kuluttua!

Ottaakohan sairaala vastuun siitä, jos vauvalla ei olekaan kaikki hyvin, koska ei ole käynnistänyt, vaan antanut odottaa oireista huolimatta? Alkaa jo ahdistaa itseään, kun on alkanut pelätä vauvan puolesta. Odottaan vaan koko ajan, koska supistukset tulisivat voimakkaiksi ja synnytys käynnistyisi itsekseen. Ensisynnyttäjä olen ja toivon hartaasti, että josko vaikka tänään saisin jo lähteä synnyttämään tätä lapsukaista!

Onneksi kaikilla ei ole näin, mutta silti: olkaa itse kärppinä rm-oireista, ei koskaan ole liian tyhmää soittaa neuvolaan ja käydä siellä tarkistuttamassa arvot, jos yhtään pelottaa tai epäilyttää. Sitä vartenhan ne neuvolat ovat!
 
Minde
Meidän poika painoi 2750g syntyessään, ei ollut saanut ravintoa kohdussa päiviin? viikkoihin? Mistä tietää? Myrkytys oli tehnyt pahaa jälkeä kohdussa. Napanuora kuiva ja istukka kalkkeutunut.
Toisena käynnistyspäivänä, siis sinä päivänä kun mulle tehtiin sektio, sanoin kätilölle päivällä että haluan sektion koska pelottaa eikä vauva ole liikkunut ja sydänäänet putoilivat kokoajan. Kätilö sanoi, että katsotaan vielä ilta ja yö, että ehkä sitten aamulla. Lääkäri onneksi päätti toisin ja mut vietiin illalla leikkaukseen. Poika syntyi erittäin huono kuntoisena, jonka seurauksena hänet vietiin TYKS:iin. Hän oli siellä vastasyntyneiden teholla 2 päivää jonka jälkeen pääsi samaan sairaalaan kanssani.
Mutta jos lapselleni olisi käynyt huonommin sen takia että sairaalan henkilökunta ""hidasteli"" niin minä olisin haastanut sairaalan oikeuteen, se olisi ollut hoitovirhe. Se ei tietenkään olisi lastani tuonut takaisin, mutta en olisi voinut asiaa jättää vain siihen. Kyllä mielestäni sairaalan tarvitsee ottaa vastuu tuollaisesta jos ei kerran voi käynnistää synnytystä ja tietää että vauvalla ja äidillä ei kaikki ole hyvin.

Mutta kuten jo sanoin meille onneksi kävi hyvin ja nyt tuolla tuhisee pian 3kk täyttävä pieni miehen alku :)
 
Jenni
Tuttu aihe...
Eli mulla oli raskauden lopulla lievä raskausmyrkytys joka alkoi ensin rv34 nopealla painon nousulla (+1450g/vko) paineet silloin vielä ok (126/64) ei valkuaista.
rv36+1, painoa taas viikossa +1600g ja paineet 148/80 ja toisella mittauksella 138/82 ja valkuaista virtsassa vähän.
Ruvettiin seuraileen tilannetta ja rv36+3 painoa tullut 2pvässä hurjat +900g,paineet 142/92 ja 146/92 ja pissassa valkuaista.
Terveydenhoitaja teki lähetteen TAYS:iin ja sinne vielä samana päivänä. Vauvan tila oli hyvä ja ""napavirtaus"" ok,sanoivat jos alkaa kova päänsärky ja näkee ""pisteitä"" silmissä niin täytyy tulla takaisin.
Neuvolassa jälleen rv37+1,painoa ei tällä kertaa ollu tullu lisää,mutta valkuaista pissassa ja paineet 146/78.
rv37+4 paineet 138/86 ja pissassa valkuaista,painoa +200g/3pvä.
rv38 pissassa tosi paljon valkuaista (neuvolakortissa 2 plussaa... :) paineet 156/86 ja 144/92,painoa +1200g/vko.

(pitkä tarina ja jatkuu edelleen...)
Rv38+2 yöllä tuli kotona lapsivedet ja lähettiin sairaalaan,ei supistellut ja rv38+3 synnytys käynnistettiin lääkkeellä ja tyttö syntyi samana iltana.
Paino 3000g ja pituus 49cm.
Napanuora normaali,mutta istukka kalkkeutunut.
Jos ei synnytys olisi itessään alkanut olisi se käynnistetty viim.rv39.

Ystäväni sanoi mulle synnytyksen jälkeen,että tiesinkö itsekkään kuinka vaarallinen voi raskausmyrkytys olla sekä äidille ja vauvalle...ööö,en...
Mutta kyllä mä aika paniikissa olin loppu viikot ja itkin,mutta onneksi kaikki meni ainakin mun kohdalla hyvin.

Mulla ei kans ollu päänsärkyä jne,vain tuo nopea painonnousu,valkuainen ja paineet.

Kai joku jakso lukea...
 
Kirsikka
Kyllä joku jaksoi lukea...Kiitos teille, jotka kirjoititte näistä kokemuksistanne. Näitten kokemuksienne kautta ainakin itselleni hahmottui kuinka rm-tilanteissa tämä kokonaistilanne voi edetä ja verenpaineet kehittyä. Itselläni kun ei ole oikein mitä käsitystä ollut tuosta verenpaineestakaan, eli että missä kohtaa sen suhteen pitäisi hälytyskellot soida.

Täytyy olla nyt tarkkana itsekin ja uskaltaa sitten tarvittaessa vaatia asianmukaisia toimenpiteitä...Toivon kaikille keskustelussa mukanaolleille, että saatte parhaan mahdollisen hoidon ja huolenpidon.

 
ap.
Kiva, kun on näin paljon tullut vastauksia. Mulla on itselläni verenpaineet olleet tähän saakka tosi tasaisia, yläpaine vaihdellut lähinnä 117-124 ja alapaine 76-80 (yhdellä kerralla ihan alussa olleet vähän korkeammalla). Nyt siis viimeksi käynyt ennen joulua.

Tällä viikolla tullut yhteensä 1,1kg painoa, vaikka taatusti olen syönyt vähemmän kuin edellisellä viikolla (jolloin olin joululomalla ja mussutin suklaata urakalla), ja silloin paino nousi vain sen normaalin parisataa grammaa.

Mitään muuta oireita ei nyt ole ollut, kuin tuo painonnousu ja se, että sormet ovat ihan nakkina. Eilinen vedenlipitys ei oikein auttanut (tosin en saanut menemään kuin vajaa 2 litraa, olin nimittäin reissun päällä, eikä ihan vartin välein päässyt vessaan), tänään kokeilen ananasta.

En ole vielä päättänyt, soittelenko huomenna neuvolaan, vai odottelenko vielä. Viikon päästä on joka tapauksessa neuvola-aika. Vauva kyllä muljuaa mahassa entiseen malliin, joten sillä ei ainakaan sen perusteella tuntuisi olevan hätää.
 
Jenni
Lisäämpä vielä,mulle tuli raskausaikana hurjat 21kg,joista viimesen 4vkon aikana 6kg.
Nopeampi painon nousu lähti jo rv30 jälkeen +1000g/vko,mutta todelliset oireet alkoi vasta sitten rv34 jälkeen.
Olo oli kyllä kamala sen turvotuksen ja painon nousun kanssa,itse kun olen vielä aika hentorakenteinen ja pieni luinen.

Tietääkö muuten joku,miten seuraavan raskauden kanssa pitäisi edetä?
Onko mahdollisuus,että oireet alkavat myös silloin?
 

Yhteistyössä